Iloinen Turku kaavoittaa - Sepänkatu

Sepänkadulle oltiin tekemässä ihan tolkullista täydennysrakentamista.

Kadunvarteen oltiin suunniteltu kerrostaloa, joka on korkeusasemaltaan naapuritontilla (Itäinenpitkäkatu) olevan rakennuksen tasolla ja hieman vastapäätä (Sepänkatu) olevaa alempana. Sisäpihalle oli mahdollisesti tulossa matala rakennus. Kunhan Sepänkadun ja Sirkkalankadun kulmassa oleva matala rakennus olisi suojeltu, kuten museoviranomainen esittää, olisi kaava ollut mielestäni hyvin järkevää ja alueelle sopivaa täydennysrakentamista.

Mutta mites siinä puuhassa sitten kävikään! Sosiaalidemokraattien Hans Ekroth esitti kokoomuksen Timo Karin tukemana tätä kaunista suunnitelmaa:

 

 

Muutosesityksessä kaavatoimiston arkkitehtien kaavailema kerrostalo käännetään katselemaan kadun sijaan naapurin tontille ja sitten näppärästi monistetaan toinen kappale kummoisia 3300 neliöisiä kahdeksan kerroksisia töllejä viereen. Samalla esityksessä rakennukset sijoitetaan naapurin tonttiin kiinni (kadun sijaan) ja alkuperäisessä luonnoksessa olleet virkistysalueet ja leikkialueet poistetaan rakennusmassan tieltä.

Loistavaa kaupunkisuunnittelua sanoisin :)

Ei siinä mitään, että
1. suunnitelma on arkkitehtijohdon mukaan mahdollisesti teknisesti toteuttamiskelvoton
2. maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tontinomistajia on kohdeltava tasapuolisesti, mutta tässä muutoksessa rakennusoikeutta annetaan aivan tolkuttomasti ja ikkunat avautuvat naapurin tontille, joka estää sinne rakentamisen, vaikka annettaisiin heillekin aivan tolkuttomasti lisärakennusoikeutta, niin eivät he näin voisi tehdä.
3. pihalle katsovat talot eivät sovi kaupunkikuvaan, jossa kaikki muut korttelin ja naapurikorttelien rakennuksen katselevat kadulle. Myöskään keskelle korttelia sijoittuva korkea rakennus ei sovi alueelle.
4. Tontin ja naapuri tonttien viihtyisyys laskee merkittävästi, kun tontilta poistetaan lähes kaikki virkistysalueet ja kaksi suurta rakennusta reunustaa naapurien tontteja sen sijaan, että yksi rakennus sijoittuisi normaalin korttelirakenteen mukaan kadun varteen.

Kyselin kokouksessa, että mites kokoomuslaiset ja demarit näihin neljään kritiikkiin suhtautuivat. Mitään muuta vastausta emme saaneet, kuin että antoivat ymmärtää, että mitä sitä perustelemaan esitystää millään tavoin, kun enemmistö on heillä joka tapauksessa. Loistavat perustelut, sanon minä! Jatkakaa samaa rataa.

Hiukan (todella, todella paljon) avoimuutta voisi tehdä terää tälle toiminnalle.


Jälkikäteen lisättyä: Ja siis tietystihään esitykseni sen puutalon suojelusta ei mennyt läpi. Sehän nyt on Turussa selvää.

Turku-sopimus - mitä jäi käteen?

Valtuustoryhmät allekirjoittivat eilen uuden Turku-sopimuksen liitteineen. Vasemmistoliitto jäi sopimuksen ulkopuolelle, koska talousraami ei sopinut heidän poliittiseen agendaansa, he eivät saaneet kaupunginhallitukseen heille suhteellisuuden kautta kuuluvaa paikkamäärää ja sopimuksen sitoumus liite on heidän mukaansa avoimuuden vastainen (ja niin on minustakin).

Vihreät lähtivät mukaan sopimukseen, joten on syytä käydä läpi mitä erityisen vihreää siinä on saavutettu.

Nähdäkseni budjettiraami olisi lähes samanlainen oli vihreät siinä mukana tai eivät. Kokoomuksen ja SDP:n tekemä kompromissi ei tässä talouskurimuksessa ole relevantisti erilainen kuin Kok., SDP ja vihr. porukalla tehty. Vihreät toki kannattavat tätä kunnan talouden raiteilleen saattamista ja taloudenpitoa, jossa seuraava sukupolvi ei joudu maksamaan meidän "leveää" elämäämme. Mutta jos raami olisi lähes samanlainen ilman meitäkin on vihreää kädenjälkeä ja neuvotteluvoittoja etsittävä muista aiheista. Lähinnä siis sieltä vihreältä puolelta: ympäristöstä, ilmastosta, avoimuudesta, jne.

Mitä leimallisesti vihreää sopimukseen saatiin?

"Uudistuneessa Turussa asioiden valmistelu ja päätöksenteko on avointa ja vuorovaikutteista asukkaiden, yritysten ja muiden keskeisten tahojen kanssa. Turussa kuntalaiset tietävät milloin ja miten asioihin on vaikutettava ja osallisuuden kehittäminen on lisännyt kiinnostusta yhteisten asioiden hoitoon."

Tämä avoimuus- ja osallisuuskirjaus on sellaisenaan mielestäni hyvä. Sitä lähinnä varjostaa sitoumuspaperi, johon pääsemme hetken kuluttua. Jos kuitenkin oletamme, että tämä on todella kirjaus, johon kaikki on sitoutuneet, niin oikeaan suuntaan mennään.
(tässä kohtaa on hyvä huomauttaa, että jos hyviäkin kirjauksia haluaa lukea pahantahtoisesti ja esittää, ettei hyvää kirjausta tulla toteuttamaan, niin ei toki tarvitse edes mitään läpikäyntejä tehdä, koska oma jumalallinen tietämys kuittaa parhaimmatkin kirjaukset roskaksi. Näin ollen, otetaan kirjaukset sellaisinaan ja pirujen maalaajat voivat keskittyä siihen omalla ajallaan)

"Uudistunut Turku on edistyksellinen ympäristöosaaja. Energian käyttöä tehostetaan ja pidetään yllä maan korkeatasoisinta jätehuoltoa. " 

Energian käytön tehostaminen on nähdäkseni tarpeeksi selkeä ja toiminnan volyymistä täytyy sitten vääntää jatkossa. Jätekirjaus on lähinnä huvittava, kun ottaa huomioon, että Turun jättenkäsittely pohjaa suurilta osin vanhankoulun massapolttolaitokseen, joka on niin kehnossa jamassa, että EU:sta on tullut määräys pistää se kiinni. Mutta jos haluaa lukea tätä nerokkaana neuvotteluvoittona, niin sittenhän tulevista jättimassapolttolaitossuunnitelmista luovutaan tämän perusteella ja päätetäänkin tehdä moderni lajittelujärjestelmä sekä fiksu loppukäyttälaitos.

"Uutta teknologiaa ja rakennustekniikkaa suositaan. Ilmasto- ja ympäristö- sekä kestävän kaupunkiliikenteen tavoitteet tarkistetaan osana kaupunkistrategian laadintaa. Pikaraitiotien yleissuunnitelman valmistuttua otetaan kantaa hankkeen toteuttamiseen ja aikatauluun."

Uuden rakennustekniikan suosimisen pitäisi velvoittaa ekokaavahankkeisiin, mutta katsotaan mitäs se lopulta sitten meinaa. Ilmasto- ja ympäristöohjelman "tarkastaminen" on ehkä äärimmilleen vietyä ympäripyöreyttä, mutta ainakin teemasta päästään jonkinlaisiin jatkovääntöihin. Ratikkaselvityksen jälkeen asiaan "kantaa ottaminen" on ehkä kirjauksen sijaan jonkinlainen itsestäänselvyys, mutta onpa sana paperissa.

Sanoisin, että kirjauksia on niukalti ja ne vaihtelevat keskinkertaisista lähes mitäänsanomattomiin. Ja pitää muistaa, että nämä kirjaukset on saatu ilmeisen kovan vääntämisen ja neuvottelun jälkeen sopimukseen. Ei ehkä ole ihan hirveän pitkälle vietyä tai kohtuutonta arvailua väittää, että jos nämä "tarkastamiset" ja "kannan ottamiset" olivat kovimmat kirjaukset, joihin muut ryhmät joustivat, niin ihan valtavia voittoja ei ole odotettavissa. Mutta tämä on vain arvailua ja jätettäköön sellaisten arvoisiksi.

Sopimusryhmien välinen sitoumus, avoimuus ja vasemmiston ulospeluu

Sopimuksen lisäksi allekirjoitettiin Sitoumus. Tässä dokumentissa kaikki sopimuksessa mukana olevat valtuutetut pyhästi lupaavat sitoutua merkittävissä asioissa "sopimuksen tavoitteiden toteuttamiseen kaikilla päätöksenteon tasoilla". Merkittäviä asioita ovat ohjelmat, talous, omaisuus ja yleiskaavat (on tarpeellista myös huomata, että alunperin kokoomus esitti myös asemakaavoja tähän mukaan). Tämän kaiken tulkintaa ja linjaamisen hoitaa sopimusryhmien puheenjohtajista muodostuva neuvotteluryhmä. Jos joku ryhmä kuitenkin tuo neuvotteluryhmän tuloksesta poikkeavia esityksiä on muilla ryhmillä "oikeus arvoida ko. ryhmän asemaa sopimuksessa" eli päättää pistetäänkö porukka pihalle.

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Yksinkertaisesti sitä, että kaikki asiat lyödään lopullisesti lukkoon suljetussa neuvotteluryhmässä. Mihin se johtaa? Kahteen asiaan.

Ensinnäkin siihen, että valtuuston kokouksen kumileimasinasema on nyt virallista ja avoimuus vähenee. valtuustoon mennään vain ja ainoastaan virallistamaan jo tehtyjä päätöksiä. Pitkälle näin on kuitenkin ollut aiemminkin, sillä monista merkittävistä asioista on usein valmiit kannat ennen valtuustoa. Nyt tämä on sitten virallista, laajempaa ja oikein mustaa valkoisella. Laajempaa se on koska suurempi osa kaikista asioista on nyt määritelty neuvotteluryhmälle ja koska neuvotteluryhmän päätöksiin on sitouduttava(!), eikä irtiottoja hyväksytä.

Avoimuus taas heikkenee, sillä sitova päätös on tehty jo aiemmin ja siihen on kaikkien alistuttava. Yhä harvemmin valtuustossa siis tulee vaihtoehtoisia esityksiä ja niistä pidettyjä puheevuoroja. Tokihan omaa neuvotteluryhmässä turpaan saanutta esitystä voi käydä mainostamassa puhujapöntössä, jos kehtaa, mutta harvaksi tulevat nämä jäämään. Näin ollen puolueiden väliset poliittiset erimielisyydet hautautuvat suljettuun neuvotteluryhmään ja avoin keskustelu kärsii.

Toinen vaikutus on merkittävämpi ja hieno esimerkki onnistuneesta poliittisesta peliliikkeestä. Kun neuvotteluryhmän päätökset ovat sitovia ja vasemmisto ei ole mukana, on poliittinen kartta vasemmalta vajaa kaikissa merkittävissä päätöksissä ja keskiarvon neuvottelutulos siis aina valtuuston paikkajaon ja vaalituloksen keskiarvoa oikeistolaisempi. Tässä nerokkassa peliliikkeessä kokoomus onnistui asettamalla sitoumuksen pakolliseksi kaikille mukaan haluaville ja samalla vetämällä vasemmiston kölin ali kaupunginhallituspaikoissa ja puheenjohtajuuksissa sekä pitämällä sopimuksen tarpeeksi kaukana vasurien poliittisesta agendasta. Kokoomus siis käytännössä ulospelasi vasemmiston koko kaudeksi ja näin varmisti, ettei SDP+vihr.+vas. kombo pysty missään merkittävässä asiassa asettumaan kokoomuksen tahdon esteeksi.

Mitä siis jäi käteen?

Saimme siis sopimuksen, joka on välttävä vihreiden näkökulmasta (kun ajattelee, että pienetkin askeleet ovat askelia). Samalla kuitenkin valtuuston arvo väheni ja avoimuus kärsi tappion. Merkittävintä on kuitenkin kokoomuksen onnistuneen peliliikkeen tulos, jossa kaikki merkittävät päätökset ovat yhden vasemistoryhmän verran oikeistolaisempia.

Aivan aluksi haluaisin kiittää...

Jälleen yksi demokratian juhla takana. Suuri kiitos kaikille äänestäjille! Jatkan pestiäni varavaltuutettuna vihreiden valtuustoryhmässä, joka koki aika voimakkaan nuorennusleikkauksen. Loistavat Jukka Vornanen, Saara Ilvessalo ja Niina Ratilainen pääsivät valtuustoon ja ansaitsevat isot fanfaarit.

Vihreät menettivät yhden paikan, mutta säilyttivät paikkansa kolmanneksi suurimpana puolueena Turussa. Kokoomuksen ja SDP:n aseveliakseli koki takaiskun ja menetti viimein enemmistönsä. Toisaalta heillä on yhä niin paljon ääniä, että akselinjatke RKP kyllä paikkaa ikävän hyvin. Toiveena voidaan kuitenkin pitää politiikan paluuta Turkuun. Katsotaan mitä kausi tuo tullessaan.

Mutta kiitos kaikille äänestäjille vielä kerran ja koetetaan tehdä Turusta vihreämpi ja avoimempi.

Miksi minua sitten kannattaisi äänestää!

Vielä aattoyöksi ja vaalipäiväksi muutama sana siitä miksi olisin mahdollisesti äänen arvoinen näissä vaaleissa.

• Olen pitkän linjan ympäristö- ja ilmatoaktivisti ja nämä teemat eivät voi jäädä kunnassakaan huomiotta. Jokainen arvokas lehto ja lintulahti on jonkin kunnan alueella ja on valtuutettujen tehtävä pelastaa ne. Kunnat myös tuottavat suuren osan ilmastopäästöistä ja itsestään tämä tupruttelu ei tule loppumaa. Luonnon monimuotoisuuden tuhoutumisen ja ilmastokriisin edessä Business as usual ei ole enää vaihtoehto.
• Olen hallituspuolueen puheenjohtajan ja ympäristöministerin avustajana hyvin perillä kaikista politiikan lohkoista ja voisi mennä jopa niin pitkälle, että väittäisi suhteiden maan hallitukseen olevan kohtuullisen hyvällä mallilla.
• Olen tiukasti sitoutunut radikaaliin avoimuuteen. Niin kauan kun muut puolueet torppaavat avoimuuden lisäämisen, esimerkiksi lautakunnissa, lupaan raportoida blogissa ja sosiaalisessa mediassa päätöksenteosta vähintään niin tarkasti kuin kuntalaki antaa periksi.
• Olen vahvasti oikean kaupungin puolella. Oikealla kaupungilla tarkoitan tietysti kantakaupunkia, jossa palvelut on lähellä, ihmiset kulkevat jalan, pyörällä tai joukkoliikenteellä ja henkilöautoilun haitat on laitetu kuriin. Keskusta-asuntojen hinnat osoittavat, että tällaisesta kaupungista on Turussakin niukkuutta ja jos olet yksi niistä, joka haluaisi lisää tätä tätä oikeaa urbaania kaupunkia niin väitän olevani oikea ehdokas.
• Olen poliittisen kentän vasenta laitaa (oli se sitten mielestäsi hyvä tai huono asia). Pidän naurettavina väitteitä oikesto-vasemmisto -jaon merkityksen vähenemisestä. Nostan mieluummin veroja kuin leikkaan hyvinvointipalveluista ja katson että varallisuuseroja ei saa päästää kasvamaan.
• Olen toiminut jo jonkin aikaa puolueen päättävissä elimissä sekä valtuustoryhmässä ja olen oppinut miten omia kantoja saadaan omien parissa edistetyksi tehokkaasti. Tämä on ehdottoman tärkeää, koska yksinäinen valtuutettu ei saa mitään aikaiseksi, jos ei osaa perustella kantojaan edes omilleen.

Toivottavasti kelpaa ja päätät rustata 480 huomenna vaalikuponkiin. Viime vaaleissa jäin alle 20 äänen päähän valtuustosta, joten jokainen ääni on tärkeä.


Ja vielä inspiraatioksi: www.southparkstudios.com/clips/104400/vote-or-die

Kaupunkia ei voi suunnitella, ellei sitä ymmärrä

Jos ihmistä pyydetään ajattelemaan kaupunkia, hän ajattelee todennäköisimmin katua. Katu ja sitä reunustavat rakennukset muodostavat tilan, jota kutsumme kaupungiksi ja jota ajattelemme kaupunkina. Kadut eivät ole tarkoitettu vain liikkumiseen ja siirtymiseen, vaan jokainen kadunpätkä on satojen ihmisten kotikatu ja etupiha. Kenenkään etupihan ei tulisi olla vain liikennettä varten eikä unelmiemme kotikatu ole moottoritie, vaan asukkaiden - lasten, aikuisten ja vanhusten - oleskelupaikka.

Miksi sitten suurin osa kaupungista on annettu liikenteelle ja parkkipaikoille - toiminnalle, joka tarjoaa suurelle osalle asukkaista lähinnä melua, ilmansaasteita, turvallisuusuhkia sekä liikkumisen ja olemisen esteitä?

Kadut ja siten koko kaupunki tulee viimein ottaa takaisin ihmisten käyttöön! Fyysisen tilan valtaaminen tai uudelleen suunnittelu ei kuitenkaan riitä kaupungin ymmärtämiseen. Kaupunki ja sen elämä koostuvat erittäin monimutkaisesta sosiaalisesta verkostosta. Ne koostuvat toisilleen ventovieraista ihmisistä, jotka sivusilmällä pitävät huolta toistensa lapsista, auttavat eksyneen oikeaan kahvilaan, kiirehtivät töihin sekä vain istuskelevat penkillä ja seuraavat muiden kuljeksimista.

Ilman sosiaalisen kokonaisuuden ymmärtämistä ei voi ymmärtää kaupunkia - eikä suunnitella sellaista. Yksin se on vaikeaa. Siksi tähän elämään joka päivä osallistuvat kaupunkilaiset on otettava mukaan suunnitteluun.

Miksi kunnanosavaltuustoja?

Lähidemokratiasta on puhuttu näissä vaaleissa ja osana kuntauudistusta reippaasti ja asiasta ei selkeästikään ole kyetty vakuuttamaan kovin suurta osaa kansasta. Heli Mahkonen Etelä-Suomen vasemmistonuorista esitti tänään muutaman hyvän kysymyksen sosiaalisessa mediassa , joihin vastailin seuraavasti. Tässä siis vastaukset blogin muodossa.

(toimitus pahoittelee kieliasua, joka on nyt laadultaa heittelevää, koska kyseessä on somekeskustelun referaatti)


Ensinnäkin ajatus paikallisvaltuustoista on kehitelty maakuntamallin tai metropolimallin lähidemokratiavajetta paikkaamaan. Itsenäinen 3000 hengen kuvitteellinen Kyntää ei varmastikaan tarvitse yhtään alempaa porrasta, kun se on jo itsessään ”paikallisvaltuusto”. Samaa ei voida sanoa Helsingistä saatikaan mahdollisesta SuurHelsingistä, jossa asuisi miljoona henkeä. Olisi kummallista olla tällöin kannattamatta läheisyysperiaatetta ja että jonkun mielestä olisi ihan ok tilanne, että on nykyäänkin sellaisia alueita, joista ei ole yhtään valtuutettua päättämässä yhdestäkään aluetta koskevasta asiasta.

Eikö lähivaltuustot voisi pahimmassa tapauksessa johtaa alueiden eriarvoistumiseen ja nimbyilyyn?

Näitähän tällä rakenneuudistuksella lähdetään ratkaisemaan. Nykyään rikkaat on monessa paikassa toisessa kunnassa ja köyhät toisessa. Samoin esimerkiksi Turku rakentaa vuokra-asuntoja ja vastaanottokeskuksia, mutta naapurit ei. Siinä sitä segregaatiota ja nimbyä on tarjolla. Kun pistetään kunnat yhteen ja kutsutaan sitä ihan mun puolesta miksi tahansa, vahvaperuskunta/maakunta/seutukunta/mikälie, ni saadaan kaikki verotulot yhteen pussiin ja sijoitettua niitä ruiskunjakopisteteitä ja vastaanottokeskuksia tasaisemmin, eikä vain seudun keskukseen.

Ja mites ne alemmat portaat tähän sit liittyi,se lähidemokratia, ne paikallisvaltuustot?
No ensinnäkin ne on tarpeellisia läheisyysperiaatteen vuoksi.
Näille ei mielestäni tai vihreiden visiossa kuulu verotusoikeutta, koska sitähän tässä just lähdettiin ratkaisemaan. Niiltä osin kun rahoitusta ja budjettivaltaa näillä on, niin ylemmän tason valtuusto sitä heille päätetyillä kriteereillä myöntää.

Tämä tarkoittaisi, että Espoon ja Kaarinan verovaroista osa saataisiin jakomäkeläisille ja varissuolaisille. Maankäytössä taas isoista linjoista ja kohteista, kuten yleisestä kaavoituksen keskittymisestä ja vaikka niiden sairaaloiden ja vastaanottokeskusten sijainnista päättäisi tietysti ylätaso, joka myös on tämän hiton idean idea, jolloin nimbylle ei jää mahdollisuuksia alatasolla.
Näin olemme vastanneet, että miksi ei tule segregaatiota tai nimbyä, vaan ne itse asiassa ratkaistaan.

Ja jos nämä ilmiöt halutaan ehkäistä, niin niiden kaupunginosavaltuustojen valtaa tulisi rajoittaa radikaalisti, jolloin mitä oikeastaan jäisi konkreettisesti niiden päätäntävaltaan?

Maankäytössä tietysti asemakaavoitus, eli se millaisia taloja ja mihin tarkalleen alueen asukkaat oikein haluavat (läheisyysperiaatteen noudattaminen). Ylempitaso voi esimerkiksi yleiskaavoittaa siten, että Kuihnion alueelle tulee kaavoittaa kauden aikana 30 000 kerrosneliömetriä uutta asumista. Sitten paikallisvaltuuston tehtäväksi jää päättää mihin ja mitä he siellä oikeastaan haluavat, siis sen sijaan, että ylempitaso kerto heille, että tontille 354b tulee rakentaa sininen 5-kerroksinen länteenavautuva rakennus, jonka parkkinormi on 1,5 ruutua per asunto.

Paljon muutakin rakentamiseen ja ympäristöön liittyvää voitaisiin sijoittaa alemmalle tasolle. Ne ovat niitä arjen lähiympäristön asioita, joita on aivan naurettavaa päättää korkealla tasolla. Esimerkiksi saako taloyhtiö Koivuranta rakentaa puuaidan tontin läntiseen osaan, tuleeko Kristiinankujalle pyörätie vai pyöräkaista, saako Mönttöset laajentaa grillikatostaan 5 neliötä. Minusta nämä ovat asioita, joita on kohtuullisen turhaa päättää hallintotasolla, jonka piirissä on 100 000 – 1 000 000 asukasta. Siksi paikallisvaltuustot.

Maankäytön lisäksi on kuitenkin paljon muuta.
Ensinnäkin omaa budjettivaltaa pitäisi olla. Sen puitteissa voisi sitten järjestää niitä palveluja ja ties mitä alueen ihmiset sitten haluaisivatkaan: kirjasto, päiväkodit, alakoulut. Ne voisi aika helposti olla alemman tason organisoitavia juttuja. Ovathan ne nykyäänkin Köyliössä ja Ruskossa ja muissa paikallisvaltuustojen kokoisissa kunnissa.

Sairaanhoito ja isot terveyskeskukset on selkeästi ylemmäntason juttuja, vaikka muuta varmasti väitetään vaalikentillä. Nämä myös rahoitetaan suoraan ylemmän tason budjetista tietysti, koska sehän oli se pointti koko hommassa, että kitketään Naantalin ja Turun välisiä varallisuuseroja.
Eli asemakaavoitus-, rakennusmääräys-, ja budjettivaltaa olisi tiedossa.

Entä miten ehkäistään se, että niissä olisivat samat valtuutetut kuin kaupunginvaltuustossa ja pienemmissä lautakunnissa?

Tä on kysymys, jota olen pohtinut, mutta josta ei oikein ole vahvaa mielipidettä.
Kannatan sitä, ettei voisi olla valtuutettu ja kansanedustaja samaan aikaan kuten Ruotsissa. Mutta haluisinko soveltaa tätä mielestäni hyvää vallanhajauttamisen periaatetta tässä mallissa?
Aika helposti voi väittää, että olisi kohtuullisen hyödyllistä, että ylemmäntason valtuutetut voisivat olla myös paikallisvaltuustoissa. Kontaktit  ja asiantuntemus ja niin edelleen. Toisaalta nämä ovat samoja argumentteja, joilla puolustetaan kansanedustajia valtuustoissa, joten valinta on vaikeahko. Halutessamme voimme tietysti sen kieltää.

Eikö ole oikeuksia vaikuttaa niiden kaupunginosien asioihin, joissa kuitenkin vietän myös paljon aikaa, vaikkei asukkaan?

Näinhän se nytkin menee. Vaikka työn vuoksi vietänkin suuren osan ajasta Helsingissä, niin en silti saa siellä äänestää. Ja kyllä minä näkisin, et asukkailla on suurempi oikeus päättää alueensa kaavoituksesta, rakentamisesta ja julkisista palveluista, kuin sinne kahville tulevien tai töissä käyvien.
Toisaalta voisi ajatella sellaista, et saisi ilmoittaa minkä tahansa paikallisvaltuuston ”omakseen” ja äänestää siellä. Useammassa ei nyt kuitenkaan voisi äänestää, koska eihän siitä mitään tulisi, kuten asiaa ajatteleva heti ymmärtää (kannattaisi vallan maksimoimiseksi äänestää aina kaikissa viidessäsadassa paikallisvaltuustovaalissa).


Yhteenvetona siis:
1. kuntauudistuksen ja paikallisdemokratian tarkoituksena on ehkäistä sosiaalista segregaatiota ja nimbyilmiötä ei aiheuttaa niitä ja
2. paikallisvaltuustojen vallassa tulisi olla asemakaavoitus ja tätä vähäisemmät maankäytön, liikenteen ja rakentamisen kysymykset sekä oma budjetti, jonka avulla palveluista voitaisiin päättää.

Lähidemokratia on lyhyesti sanottuna oikein ja se auttaa meitä ratkaisemaan ongelmia sekä tuomaan päätöksentekoa lähemmäs asukkaita.

Katulapsia kaupungin

Sarjassamme yllätyksellisiä jatko-osia näemme tänään Katulapsia kaupungini nimisen tilastoesityksen. Aiemmin tässä sarjassa olemme nähneet Mikko Särelän tuottaman Lasten paikka nimisen alkuperäisteoksen sekä tamperelaisen Jaakko Stenhällin mestaroiman Keskustan lapset ja pihat jatko-osan.

Tässä jatko-osassa tarkastamme, että Turussa asiat ovat kuten Helsingissä ja Tampereella.

Suomessa ja sen Turussa elää vahvana käsitys, jossa lapset ja lapsiperheet asuvat kaikki omakotitaloissa paitsi muutamat epäonniset, jotka" kärsivät hirveästä elämästä kerrostalolähiöissä" (kuten allekirjoittanut ensimmäiset 20-vuotta elämästään). Tätä käsitystä myötäilee ja vahvistaa esimerkiksi tämä Turun alueprofiili 2011 –julkaisusta löytyvä kuva:

 

 

 

 

Kun yllä olevan mukaisesti esitämme lasten määrää prosenttiosuutena voimme huokaista helpotuksesta ja uskoa, ettei kaupungissa ole lapsen lasta ja nuoretkin tulevat Hansalle hengaamaan vain kolmekakkosen kyydillä. Aiemmat osat lukeneet tietävätkin jo mitä nyt seuraa.

Pinttynyt käsitys ei siis tietenkään pidä paikkaansa. Kun tarkastellaan missä Turun lapset ja nuoret oikeastaan asuvat käy nopeasti ilmi, että eniten lapsia on keskustassa. Otetaan uusintana, koska uutta informaatiota on kuulemma vaikea sisäistää ja kertaus on opintojen äiti: eniten lapsia, nuoria ja lapsiperheitä on keskustassa!

 

Mitä tästä sitten päättelemme. Ainakin ensin tulee havainnoida ja ymmärtää se miten vähän keskusta-alueita suunnitellaan lasten näkökulmasta, vaikka juuri siellä niitä lapsia on eniten. Jokaisen autopuoluelaisen, joka väittää lapsista välittävänsä, kannattaa tässä kohtaa kätkeä yllä oleva taulukko sydämmeensä ja tutkiskella sitä siellä ja pohtia millaista politiikkaa sitä pitäisi oikeastaan tehdä.

Lapset ja nuoret tarvitsevat tilaa, turvaa ja tekemistä.

Keskustassa tilasta on pulaa, koska kuten ensimmäinen kuvaaja osoittaa suuren lapsimäärän lisäksi siellä asuu todella paljon muitakin ihmisiä. Tilaa kuitenkin löytyy ja erityisesti pienemmille lapsille sitä kannattaa etsiä sisäpihoilta. Lapsien kannalta on surullista, että sisäpihoille mahtuisi hyvin leikkialueita ja ties mitä, mutta niitä ei ole. Alla olevassa kuvassa on keskustan umpikortteli, jonka 2500 neliön sisäpihalla ei ole neliösenttiäkään tilaa lapsille sekä lähiöpiha, jonka huomattavasti pienemmässä pihassa koko rajattu alue on lasten leikkialuetta.

Syykin toki näkyy kuvassa. Lähiössä autot on sijoitettu valtavalle parkkikentälle. Tällaista tilaa ei kaupungissa ole, joten joudumme dilemman eteen. Joko autot tai lapset on häädettävä sisäpihoilta. Tämän luulisi olevan helppo valinta, mutta ei ole lapsia vielä onnistanut monellakaan pihalla.

Sisäpihoilla on myös toinen ongelma, aidat. Kun jokaisen taloyhtiön välillä on aita, ei sisäpihoista muodostu kokonaisuuksia, jotka olisivat tarpeeksi suuria kunnon leikkialueiksi. Yllä olevan kuvan keskustakorttelin piha on jaettu muistaakseni kuuteen osaan, kun taas lähiöpiha on kivasti yhtä aidatonta aluetta, jossa lapsoset voivat riemuiten karkeloida.

Sisäpihalla ei kuitenkaan koko elämää elellä, joten muussakin kaupungissa pitäisi ottaa nämä pikku veitikat huomioon. Ensimmäinen ongelma on tietysti turvallisuus ja lähinnä liikenneturvallisuus. Kuvan lähiökorttelia reunustaa yksi katu, jossa saa ajaa autolla. Tie on päättyvä ja pihakatumainen. Keskustakortteliamme reunustaa neljä autoilukatua, joissa nopeudet ovat suurempia.

Pitäisi siis:

1. rauhoittaa sisäpihat autoilta ja aidoilta ja

2. laskea ajonopeuksia 30 km/h (kuten liikennesuunnittelummekin haluaisi tehdä, mutta lähes kaikki paitsi vihreät vastustavat) sekä rauhoittaa mahdollisimman monet katuosuudet kokonaan läpiajolta.

Tämän jälkeen olemme saaneet lapsosillemme tilaa ja turvaa, mutta entäs se tekeminen? Onneksi hätää ei ole, sillä pehmoGIS tutkimuksen mukaan:

”Mitä tiiviimmin rakennetussa ympäristössä turkulainen lapsi asui, sitä useammin hän saavutti itsenäisesti itselleen tärkeitä paikkoja [ja] enemmän hän piti merkitsemistään paikoista”.

Lapsia siis asuu keskustassa paljon ja he pitävät siitä, joten:

 

Iloinen Turku kaavoittaa - Case Satava-Kakskerta

Satava-Kakskerran osayleiskaava kaatui odotetusti korkeimmassa hallinto-oikeudessa. KHO:n mukaan kaava oli mitoituksiltaan liian raskas, ristiriidassa maakuntakaavan kanssa ja osoittaa merkittäviä asuinalueita yhdyskuntarakenteen ulkopuolelle. Tämä oli kaikille ilmeistä, kuten kuvasta voimme havaita, ja jonka vuoksi vihreät, kd, rkp ja suurin osa vasemmistoliittolaisista vastusti kaavan hyväksymistä.

Tämä (Satava-Kakskerta) ei ole... täällä (kehittämisalue)

Miksi kaava sitten on huono ja millä argumenteilla sitä puolustettiin?
Ilmeinen kaavaa puolustava argumentti oli tietenkin ”hyvien veronmaksajien” houkutteleminen Turkuun. Toinen sekundaariargumentti oli ilmastonmuutokseen liittyvä, eli että kaavalla muutoin kehyskuntiin muuttavat omakotitaloa hamuavat saadaan Turkuun pois kuntarajojen yli pendelöimästä.

Hyvät veronmaksajat saarille –argumentti kärsii pahasti kannattavuusongelmasta, josta paras kotimainen tutkimus on otsikoltaan Kuntatalous ja yhdyskuntarakenne (http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=92843&lan=sv). Julkaisussa on tutkittu erilaisten asuinalueiden pitkän ajan vaikutuksia kuntatalouteen. Alueet on jaettu karkeasti kolmeen,1. täydennysrakentamisalueisiin,2. irralleen vanhasta rakenteesta rakennettavaan taajamamaisiin alueisiin sekä 3. haja-asutukseen. Näistä Satava ja Kakskerta edustaa sekä tyyppiä kaksi että kolme. Voimme näin olettaa, että alueen kokonaisuuden nettovaikutukset ovat jossain näiden kahden tyypin välillä, jota kuva 5. pyrkii kuvaamaan. Nettotulokseen vaikuttaa negatiivisesti ainakin alueen maapohjaolosuhteet, joiden vuoksi jopa viemäreitä on jouduttu paaluttamaan, joka on nostaa alueen infrakustannuksia huomattavasti.

Jana kuvaa omaa arviotani nettovaikutuksista

Kun ”hyvien veronmaksajien” kahmimisen tarkoitus on parantaa kuntataloutta, asettaa tämä tarkastelu Satavaan ja Kakskertaan rakentamisen hyvin kyseenalaiseen valoon. Itse uskaltaisin väittää, että kohtuullisella aikavälillä saaria ei saataisi asutetuksi mitoituksen mukaan, vaan lopputulos olisi osittain rakentunut alue, jonka rakenne ja kustannukset olisivat lähempänä hajarakentamisen kustannuksia ja siis kaupungin taloudelle negatiiviset.

Toinen argumentti, jota erityisesti kaavatoimisto sekä muutama valistuneempi kokoomuslainen osasi käyttää oli ilmastoystävällisyyteen vetoaminen. Väitteen mukaan kaavoittamalla Satava-Kakskerta voidaan ehkäistä yhdyskuntarakenteen hajautumista sekä pendelöintiä. Väite kärsii kahdesta ongelmasta: ensinnäkin Satava-Kakskerta on kauempana Turun keskustasta ja eheästä kaupunkirakenteesta kuin parhaimmat kilpailevat alueet ja toiseksi lisäämällä tarjontaa ei voi vähentää kysyntää.

Alla olevassa kuvassa on etäisyydet muutamiin kohteisiin, joihin pelkäämme, että haja-asutukseen haluavat suuntaavat. Voimme havaita, että Satava-Kakskerta ei suinkaan ilmastomielessä auta mitään, koska se on kauempana kuin monet muut vastaavat alueet (Kaarina 7,5 km, Lieto 12,7 km ja Satava-Kakskerta 14,7 km). Näin ollen ilmastoargumenttia voi pitää heikkona tai virheellisenä.

Toinen kritiikki ilmastoargumenttiin on mielestäni tärkeämpi poliittisena linjakysymyksenä. Vaikka Satava-Kakskerta on kaukana, on monia alueita vielä kauempana. Tästä voisi siis ajatella, että kannattaa tarjota halukkaille haja-asujille tontteja lähempää. Kokonaisstrategiana tämä on kuitenkin heikko. Kaavoittamalla lisää hajarakennetta, kaavoitamme lisää hajarakennetta. Luomme siis tarjontaa, joka ei missään nimessä ainakaan vähennä kysyntää, vaan normaalin mallin mukaan lisää sitä. Näin ollen Satava-Kakskerran tapauksessa olemme vain vahvistamassa yhdyskuntarakenteen hajautumista, vaikka alkuperäinen väite on päinvastainen. Haitallisen hajarakentamisen kaavoittamisesta tulee siis aina kieltäytyä. (Kehitysalueen sisään toki voidaan sijoittaa helposti myös pientalorakentamista)

Viimeinen tekijä, joka tässä tapauksessa on erittäin ikävää, on kokoomuksen ja demarien piittaamattomuus seudullisesta yhteistyöstä. Kuten ensimmäinen kuva osoitti, ei Satava-Kakskerta todellakaan ole lähelläkään maakuntakaavan osoittamaa kehittämisaluetta. Turkulaisen uutisessa (http://www.turkulainen.fi/artikkeli/121972-oikeus-paatti-liikaa-asukkaita-satava-kakskertaan) kokoomus ja demarijohtajat kommentoivat asiaa.

”– On ihan hyvä, että säännöt nyt selkiytyvät. Oikeus linjasi, että näin paljon reservialueita kaavassa ei hyväksytä. Näistä opimme”, linjaa Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seppo Lehtinen (sd).

Kyllä juuri näin. Maatalous ja virkistysalueelle EI sittenkään saa kaavoittaa 10 000 hengelle kämppiä. Tämän me nyt siis opimme ja oppi(vero)rahat maksoimme. Kokoomuslaisen kaupunginhallituksen puheenjotaja Minna Arveen kommentti on mielestäni vielä mielenkiintoisempi:

”Se oli tiedossa, että osayleiskaavassa on tiettyjä varauksia. Maakuntakaavan päivitys käynnistyy joka tapauksessa, ja sen valmistuttua, kirkastuu myös se, mitä voimme tehdä saarten kanssa.”

Tätä kirkastumista voi käydä kummastelemassa Turun kaupunkiseudun rakennemalli 2035:sta. Kuvasta havaitsemme, että tulevassa suunnitelmassakin Satava-Kakskerta on kokonaan ydinkaupunkialueen ulkopuolella ja ainoa merkintä saarilla on virkistysalueet. Eipä taida olla siis muuttumassa tämä maakuntakaavan jo osoittama linja.

Tällaisen toiminnan jälkeen ei tarvitse ihmetellä mikseivät naapurikunnat Turusta pahemmin välitä, kun toisella kädellä ajamme vahvasti rakennemallia, jossa tiivistetään olemassa olevia alueita ja toisella kädellä pyrimme kaavoittamaan valtavia alueita yhdessä sovitun vastaisesti.


Lopuksi voimme siis todeta, että kaavan kaatuminen oli hyväksi Turun kuntataloudelle, ilmastolle sekä Turun seudun kuntien väliselle yhteistyölle, ja että WE TOLD YOU SO!

”Toriparkki on rakennettava, jotta alueen viihtyisyyttä kyetään parantamaan ja keskustaan saadaan lisää asiakkaita!”

Otsikko kokoaa keskeisimmät argumentit toriparkkia puolustettaessa. Tässä oma analyysini vastapuolen argumentoinnin kestävyydestä.

Aluksi jaetaan kokonaisuus osiin, jotta tarkastelu onnistuu paremmin.
1. Alueen viihtyisyyden parantaminen ja

2. keskustan asiakasmäärän lisääminen

Keskustan viihtyisyyden parantamisella toriparkin kannattajat viittaavat ainakin kävelykeskustan laajentamiseen, pyörätieverkon rakentamiseen sekä maanpäällisten autopaikkojen vähentämiseen. Kaupunginjohdon esittelytekstissäkin asia kytketään näihin muihin hankkeisiin elimellisesti: jos ei toriparkkia, niin ei viihtyisää keskustaa.

Ovatko nämä asiat siis liitoksissa toisiinsa? Tietysti ovat, mutta vain sillä ennakko-oletuksella, että parkkipaikkojen määrä ei saa laskea. Eli jotta kävelyalueet (viihtyisä keskusta) voidaan toteuttaa, tulee sen alta poistuvat parkkipaikat korvata.

Tämä taas on poliittinen linjaus, ei luonnonlaki. Nämä hankkeet liittyvät toisiinsa siis vain poliittisesti, eivät fyysisesti tai pakollisesti. Toisin sanoen, vain niille, jotka haluavat edistää autoliikennettä keskustassa, tämä kytkös on olemassa. Tulee tunnustaa, että kytkös on johdettavissa vain tästä poliittisesta mielipiteestä, ei suinkaan mistään luonnonlaista.

Kyse on vain siitä mitä me haluamme tehdä. Me voimme halutessamme lisätä keskustan viihtyisyyttä myös rakentamatta toriparkkia. Voi myös perustellusti argumentoida, että mitä vähemmän autoja keskustassa on, sitä viihtyisämpi se on. Näin ollen vaihtoehto ilman toriparkkia on, jopa parempi viihtyisyyden parantamisargumentin näkökulmasta. (jos aiot esittää tässä kohtaa näivettymis-argumentin, lue rauhassa eteenpäin)

Toisessa argumentissa esitetään, että rakentamalla toriparkin kykenemme houkuttelemaan keskustaan lisää asiakkaita. Pidemmälle viety versio tästä samasta argumentista esittää, että ilman toriparkkia keskusta ”näivettyy” eli asiakasmäärä laskee niin radikaalisti, että kauppoja aletaan sulkea.

Pidemmälle viety argumentti on kohtuullisen helppo kumota, joten käsitellään se aluksi pois alta. Turun kaupungin suunnittelutoimiston tekemän Kauppatorin asemakaavan liikenteellisen vaikutukset 2012 – raportin (http://www05.turku.fi/ah/kv/2012/0611007l/Images/1150581.pdf) mukaan keskustassa asioivista 34 prosenttia kulkee autolla. Saman tutkimuksen mukaan Toriparkki lisäisi keskustan asiakaspysäköintipaikkoja noin kolmesta tuhannesta noin kolmeen ja puoleen tuhanteen eli noin 16 prosenttia. Tästä äärimmäisen optimistisilla oletuksilla (autopaikkojen lisäys johtaa suorassa suhteessa asiakkaiden määrän lisäntymiseen) kokonaislisäys olisi maksimissaan 16 prosentin kasvu autolla tulevien 34 prosenttiin eli noin viiden prosentin lisäys keskustan koko asiakasmäärään.

Tämä luku on kuitenkin liian korkea. Jotta edelle esitettyyn viiden prosentin kasvuun päästäisiin tulisi olettaa, että kaikki nykyiset parkkiruudut ovat täysimääräisessä käytössä ja ettei yksikään toriparkkiin ajava olisi tullut keskustaan ilman juuri toriparkin uutta parkkiruutua. Liikenneselvityksen mukaan lähes kaikissa parkkilaitoksissa on kuitenkin tilaa nykyiselläänkin, joten lisäys tulee selkeästi viittä prosenttia pienempänä. Tällainen asiakasmäärän lisääntymisen puuttuminen ei riitä näivettämään Turun keskustan kauppaa. Tässä on ehkä myös syytä todeta, että jos autoilijoita alkaa kadota keskustasta muualle, se jo itsessään auttaa parkkitilanteeseen, jolloin nämä vapautuneet parkkiruudut, saman kannattajien logiikan mukaan, houkuttelevat lisää autoilijoita.

Mutta vaikka keskusta ei näivettyisikään toriparkin rakentamatta jättämisellä (onhan se kuitenkin vain yksittäinen parkkilaitos, joten ei juurikaan yllätä, ettei sen vaikutukset ole yksittäistä parkkilaitosta suuremmat), niin kyetäänkö toriparkin avulla kuitenkin saamaan lisää asiakkaita keskustaan? Nähdäkseni kyllä. Tätä osaa argumentista ei voi insinöörimäisesti, kuten toimimme aiemmin, kumota virheellisenä. Tässä vaiheessa peliin astuu politiikan ydin eli politiikka.

Keskustan asiakasmäärää voi lisätä monilla keinoilla. Edistämällä alueen saavutettavuutta autoilijoille (esim. toriparkki), joukkoliikenteen käyttäjille (esim.  ratikka), kävelijöille ja pyöräilijöille (esim. Humalistonkadun pyörätie ja kauppiaskadun kävelykatu) sekä monilla muilla vähemmän käsiteltävään asiaan liittyvillä toimilla.

Emme kuitenkaan sotke näitä muita keinoja nyt pohdintaan, sillä kuten totesimme ensimmäisessä osassa, ne voidaan kaikki toteuttaa täysin riippumatta toriparkista. Toteamme siis vain, että keskustan asiakasmäärän lisäämisessä toriparkki on yksi keino monien joukossa.

Kysymys kuitenkin on tuleeko meidän käyttää tätä keinoa asiakkaiden houkutteluun vai ei?

Itse katson, että autoliikenteen suhteellisen tai absoluuttisen määrän kasvattaminen ei ole kannatettava asia. Keskeisimmät syyt liittyvät autoilun ilmastovaikutuksiin, sekä paikallisiin vaikutuksiin, kuten meluun, ilman saasteisiin, liikenneturvallisuuteen, viihtyisyyden vähenemiseen sekä suureen tilantarpeeseen. Myös Turun kaupungin valtuusto on asiasta samaa mieltä, kuten ote Ilmasto- ja energiastrategiassa 2009-2013 osoittaa:

”Turku lisää kestävien liikkumismuotojen käyttöä suhteessa muihin kulkumuotoihin ja vähentää liikenteen hiilidioksidipäästöjä. Yhdyskuntarakenteen hajaantumista Turun seudulla ja autoliikenteen kulkumuoto-osuuden kasvua tulee rajoittaa.”

Tältä osin asia vaikuttaisi ilmaston ja ihmisten suojelijalle yksikertaisesti siltä, ettei toriparkkia, jonka tarkoitus on lisätä autoliikennettä, tule kannattaa. Asiaa voi kuitenkin argumentoida vielä eteenpäin, joten käydään tämä jatkoargumentti lävitse. Voidaan siis myös argumentoida, että ”meidän tulee houkutella autoilijoita keskustaan, jotta ihmiset eivät käyttäisi vain automarketteja”. Väite kuulostaa aluksi hyvin houkuttelevalta. Se ei kuitenkaan kestä tarkempaa tarkastelua.

Tarkemmin muotoiltuna argumentti kertoo meille, että autoilijoiden tulisi autoilla mieluummin keskustaan kuin automarkettiin. Tässä vaiheessa tulee jo huomata, että autoilu ei vähenny, vaikka asia joskus esitetään tällaisessa valossa. Automatka markettiin vaihtui automatkaksi toriparkkiin. Kokonaisuudessa autoilusta tehtiin koko seudun mittakaavassa taas hieman houkuttelevammaksi eli markettiruutujen lisäksi nyt on lisää ruutuja keskustassakin. Tämä on siis selkeästi autoilun vähentämistavoitteemme vastaista ja sanomme tämänkin argumentin jälkeen, ei toriparkille.  

Yhteenvetona päädyimme siis seuraaviin johtopäätöksiin, joita suosittelen sekä valtuutetuille että kuntalaisille, jos kansanäänestys päätetään järjestää:

1.      Viihtyisyyden parantamiseksi meidän ei ole rakennettava toriparkkia. Toriparkin kannattamisen sijaan tulee niitä kannattaa asioita, jotka parantavat keskustan viihtyisyyttä. Näitä ovat  kävelykadut, autoliikenteen vähentäminen ja parkkiruutujen poistominen.

2.      Jos kannattaa keskustan asiakasmäärän lisäämistä, on toriparkin kannattaminen yksi osa kokonaisuutta. Jos kuitenkin vastustaa autoilun määrän lisäämistä, ei toriparkkia tule kannattaa, vaan käyttää muita keinoja, kuten joukkoliikenteen kehittämistä, pyörätieverkoston rakentamista sekä kävelykatuja.

Yhdyskuntarakenteen ilmastovaikutuksia käsittelevästä väitöskirjasta, sen väärintulkinnasta ja puutteista

Perjantaina 23.3. Aalto-yliopistossa väitellään Yhdyskuntarakenteen ja ilmastonmuutoksen kytköksistä "The Impacts of Urban Structure and the Related Consumption Patterns on the Carbon Emissions of an Average Consumer" VTM Jukka Heinosen väitöstilaisuudessa. Väitöstä on tahallisesti tai kyvyttömyyden vuoksi ahkerasti väärinymmärretty ja -tulkittu viimeiset viikot perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa. Pyrin tässä kirjoituksessa osoittamaan uutisoinnissa ja kommentoinnissa esiintyneitä tulkintoja virheellisiksi sekä kritisoimaan joitain itse tutkimuksen metodeja, joista olen keskustellut lyhyesti myös väitöksen tekijän kanssa.

1. Korrelaatio ja kausaliteetti.
Uutisoinnissa ja kommentoinnissa korostuu ja toistuu väite, että tutkimus osoittaa kaupunkirakenteen tuottavan suuremmat päästöt kuin hajarakenne. Tämä on täysin väärin ymmärretty johtopäätös, kuten itse tutkimuksessakin todetaan:

"CONCLUSION
The urban structure of an area as such seems to have little effect on the carbon emissions of an average consumer of the area compared to the impact of overall consumption volume. Thus, the key factor is the consumption, which affects the carbon consumption so strongly that a higher consumption volume indicates higher carbon consumption regardless of the type of the urban structure.”

Todellinen löydetty korrelaatio ja kausaliteetti on siis kulutuksen (tulojen) suhteessa päästöihin, ei kaupunkilaisuudessa.

“The carbon consumption is defined largely by the overall consumption and only to a very limited extent by the urban structure. Throughout the research the results indicated that the urban structure has a consistent direct impact only on the emissions from private driving, whereas the emissions from other consumption activities follow closely the overall consumption."

Tutkimus ei siis esitä, että kaupunkirakenteella on päästöjä suurentava vaikutus, vaan että kaupungissa asuu parempituloista väkeä, joiden suurempi yleiskulutus (tulotaso) kompensoi kaupunkirakenteen tuomat positiiviset ilmastovaikutukset liikennesektorilla. Kaupunkirakenteella on siis tutkimuksen mukaan liikenteen osalta ilmastopäästöjä vähentävä vaikutus, ei suurentava (tästä lisää kohdassa 4.).

Tämä tuo kuitenkin esiin kysymyksen siitä luoko tiiviskaupunkirakenne hyvätuloisuutta ja näin myös päästöjä vai ovatko hyvätuloisilla tapana vain asua kaupungeissa. Tämä on nähdäkseni vaikea muna-kana-dilemma, johon on vaikea antaa vastausta, eikä tutkimuksessakaan yritetä väittää asiasta vahvasti suuntaan tai toiseen.

2. Käytetyn laskentamallin ongelma
Väitöskirjan kaikissa viidessä tutkimuksessa on käytetty Economic Input-Output Life Cycle Assessment (EIO-LCA) elinkaarianalyysilaskentamallia (katso miten EIO LCA toimii: http://www.eiolca.net/Method/eio-lca-method.html).

Kuten kaikilla todellisuutta yksinkertaistavat laskentatavoilla on tälläkin metodilla ongelmansa. Alla olevasta kuvaajasta voimme havaita, että esimerkiksi sähkönkulutuksen päästöistä metodilla saadaan kohtuullisen paikkaansa pitävä tulos, koska jokaisella eurolla hankittu sähkö tuottaa saman määrän päästöjä. Muissa kategorioissa, kuten ruuassa ja vaatteissa, kuitenkin metodi toimii huonommin. Helmasyntinä tietysti on se että esimerkiksi 200 euron housuilla on tämän laskentatavan mukaan kymmenen kertaa suuremmat päästöt kuin 20 euron housuilla. Laskentatapa ei siis kykene kuvaamaan laadullisia eroja tutkimussektoreiden sisällä.

Tämä vääristää tulosta siten, että suurituloisten päästöt näyttäytyvät todellista suurempana. Tämän lisäksi laskentatapa, joka pohjautuu kulutuksen (tulojen) suuruuteen antaa kohtuullisen varmasti tuloksia, joissa suuremmilla tuloilla (kulutuksella) päädytään suurempiin päästöihin, joten tulos ei varmaankaan onnistu yllättämään ketään laskentamalliin tutustunutta. On hyvin vaikeaa sanoa miten paljon tämä vääristää tulosta, mutta se koska tämä ongelma sijoittuu juuri niille sektoreille, joista hyvätuloisten suuret päästöt tutkimuksen mukaan muodostuvat, asettaa se koko tutkimuksen johtopäätöksen kyseenalaiseksi.

3. Kaupunkilaisuus luo kulutusta
Monissa teemaa käsittelevissä uutisissa esitetään väite, että ”kaupunkilainen elämäntapa” tai kauppojen (kulutusmahdollisuuksien) läsnäolo johtaa suurempaan kulutukseen. Tämä yksinkertaisesti virheellinen väite, sillä tutkimuksessa käy selkeästi ilmi, että kulutukseen käytettävä osuus tuloista on itseasiassa kaupungeissa pienempi. Tässäkin kausaliteetti löytyy todennäköisesti tulojen suuruudesta, eikä yhdyskuntarakenteesta.



Jotta kaupunkilaisuus voisi luoda kuluttamista, pitäisi kauppojen läsnäolon luoda lisää rahaa kulutettavaksi. Yllä oleva kuvaaja osoittaa, ettei kaupunkilainen elämäntapa johda suurempaan kulutusintoon, vaan kaupungeissa käytetään saman verran tai hieman vähemmän tuloista kulutukseen. Näin ollen kulutusmahdollisuuksien (esim. kaupat) läheisyys tai kaukaisuus ei vaikuta kokonaiskulutuksen suuruuteen. Sen sijaan kulutusmahdollisuuksien saavutettavuus vaikuttaa kulutuksen rakenteeseen, eli siihen ostaako penneillään vaikkapa petroolia vai soijalattea. Kaupunkilaisuus ei siis luo kulutusta, vaan tulot luovat.

4. Yhdyskuntarakenne selittää kaiken
Sen lisäksi että monissa uutisoinneissa on vedetty kohdassa yksi esiteltyjen korrelaation ja kausaliteetin mutkat suoriksi on myös kokonaiskulutus päätelty virheellisesti johtuvan yhdyskuntarakenteesta. Tutkimuksessa ei esitetä tällaista väitettä, vaan tämä on uutisoinnissa ja kommentoinnissa esiintyvä virheellinen johtopäätös. Itse asiassa tutkimuksen johtopäätös on lähes käänteinen.

Tutkimuksessa todetaan, että yhdyskuntarakenteella on selkeä vaikutus lähinnä liikenteen päästöihin, ja muiden kategorioiden muutokset liittyvät kohdassa yksi esitettyyn korrelaatioon varallisuuden kanssa:

"The overall emissions were found to increase (rather than decrease) following an increase in the density. However, the possible causality between the density and the emissions was not studied. The observations describe the current state of the issue, which is that the consumption volume tends to increase towards denser structures, and this causes the emissions to increase in all but the category of Private driving."


"Furthermore, the share of the carbon consumption of the goods and services categories outside of housing energy and transport was found to be significant enough to create an increase in the consumption in these categories to result in emissions large enough to easily hinder the potentially positive effect of urban density."

Väärinymmärretty tulkinta tutkimuksen tuloksista johtaa päätelmiin, joiden mukaan esimerkiksi vaatteiden ja ruuan kulutuksen päästöt liittyisivät vahvasti tai nimenomaan yhdyskuntarakenteeseen, vaikka tutkimuksessa todettu että kausaliteetti on nimenomaan varallisuuden ja päästöjen välillä. Kokonaiskulutuksesta ei siis voi tehdä suoria johtopäätöksiä siitä miten rakenne vaikuttaa päästöihin, vaan tätä varten on tutkittava niitä tekijöitä, jotka liittyvät vahvasti yhdyskuntarakenteeseen.
'
Myös tutkijan mukaan kiinteästi yhdyskuntarakenteeseen liittyviä päästöjä ovat lähinnä seuraavien tekijöiden aiheuttamat päästöt:

1. liikenne: rakenne vaikuttaa vahvasti etäisyyksiin ja liikennetarpeeseen sekä liikenteen kulkumuotojakaumaa
2. asumisen lämmitys: lämmitysmuodot sekä lämmitysmuotomahdollisuudet vaihtelevat erilaisissa rakenteissa
3. rakennusmateriaalit: esimerkiksi puurakentaminen on hyvin ekologista, ja betonirakentaminen hyvin epäekologista ja kaupungissa on paljon betoni kerrostaloja ja hajarakenteessa paljon puuomakotitaloja
4. hiilinielupoistuman: jos rakennusten tieltä joutuu kaatamaan metsää, katoaa luonnollinen hiilinielu ja käänteisesti aiheuttaa päästön 

Näistä löytyviin korrelaatioihin tulee suhtautua vakavasti ja ne ovat yhdyskuntarakenteen tutkimisen kannalta mielekkäitä tutkimuskohteita. Väitöskirja ei kuitenkaan keskity näihin muuttujiin, vaan kokonaiskulutukseen, jonka perusteella ei voi tehdä suoria johtopäätöksiä siitä millaista rakennetta tulisi suosia tai välttää.

Tämäkin tutkimus kuitenkin osoittaa, että tiiviillä kaupunkirakenteella on päästöjä vähentävä vaikutus yhdyskuntarakenteeseen vahvasti liittyvissä sektoreissa, kuten liikenteessä. 

“Similarly, if a person were to move from a rural area to a city center, into a smaller apartment and close to divergent public transportation opportunities, carbon consumption would likely decrease, assuming that the other consumption patterns would remain."

Eli jos palkkatasot tasattaisiin, niin kaupungissa on ekologisempaa juuri vanhojen tuttujen syiden vuoksi.

5. Suurimmat päästöt ovat yhä nurmijärviläisillä
Uutisoinnissa on keskitytty eheän rakenteen mustamaalaamiseen virheellisin perustein. Näin on unohdettu näppärästi tutkimuksen yksi selkeimmistä tuloksista. Suurimmat päästöt kaikista suomalaisista on nurmijärviläisillä ja muilla hyvätuloisilla kehyskuntalaisilla. Tämä selittyy tutkimuksen mukaan juuri liikenteen päästöjen suuremmalla osuudella. Tutkimuksen mukaan siis kehyskuntien hajarakenne on pahin mahdollinen ratkaisu, jota tulisi välttää.

Kehyskuntien autoliikenteeseen perustuva rakenne, josta käydään kovatuloisissa töissä kaupungissa, on yhä kaikkein huonoin vaihtoehto, ja rakenne jossa on eniten kehitettävää. Kaupunkiseutuja on siis päästöjä vähentääksemme tiivistettävä. Tätä ei kuitenkaan tule sotkea maaseutupolitiikkaan ja "oikeaan" maaseutuun, jossa ei tiivistämisellä ole varmaan kovasti potentiaalia.

6. Helsinki, kivihiili ja muut keskusta-alueet
Neljässä väitöskirjan viidestä tutkimuksesta tiivistä kaupunkia edusti Helsinki. Vaikuttaa siltä, että tämä on kärjistänyt tai jopa vääristänyt tuloksia, sillä Helsingin kaukolämpö on monia muita kaupunkeja hiili-intensiivisemmin tuotettu (kivihiilellä). Kun kolmannessa tutkimuksessa Tampereen alueen urbaaneja ja ruraaleja alueita, kaupunkikeskusta pärjäsikin keskiarvoa ja hajarakenteen alueita paremmin, vaikka keskusta tässäkin esimerkissä on varakkaampi alue.

Sen lisäksi, että tämä korostaa lämmitysmuotojen tärkeyttä, osoittaa se myös, että kaupunki kykenee olemaan kokonaistarkastelussakin ekologisempi, kunhan lämmitys on hoidettu ekologisesti.


Johtopäätöksiä
Edellä esitettyjen argumenttien valossa voimme siis tehdä seuraavan yhteenvedon:

1. Tutkimus osoittaa, että suuremmat tulot johtavat suurempaan kulutukseen. Se ei osoita, että tiivis kaupunkirakenne johtaa suurempiin päästöihin.
2. Tutkimus osoittaa, että eheämpi kaupunkirakenne vähentää päästöjä liikennesektorilla, jonka päästöt liittyvät tiiviimmin yhdyskuntarakenteeseen ja että pahin mahdollinen yhdyskuntarakenne on kehyskuntien omakotitalomatto.
3. Tutkimus mielestäni esittää hyvätuloisten kaupunkilaisten päästöt selkeästi todellisuutta suurempina. Tähän johtaa laskentamallin kyvyttömyys ottaa huomioon sektoriryhmän sisäisiä muuttujia sekä kivihiilellä lämpiävän Helsingin käyttö tiiviin kaupunkirakenteen esimerkkinä. Tämä huomio kyseenalaistaa koko tutkimuksen johtopäätöksen tulojen ja päästöjen vahvasta suhteesta.

Kaikki lainaukset sekä kuvaajat ja taulukot ovat väitöskirjasta, joka löytyy osoitteesta: (http://lib.tkk.fi/Diss/2012/isbn9789526045368/isbn9789526045368.pdf)

Jälkikäteen lisätty osio

7.    Sähkölämmityksen hiili-intensiteetin laskennasta
Yksi tutkimuksen tuloksen osittain kyseenalaistava tekijä on lämmityksen ja erityisesti suoran sähkölämmityksen hiilipäästöjen laskenta. Osmo Soininvaara kyseenalaisti blogissaan laskentavan ja esitti, että sähkölämmityksen päästöt on laskettu liian alhaisiksi, joka vääristää kokonaisuutta haja-asutukselle suotuisasti. Tässä olla teemaan liittyvät puheenvuorot:

Soininvaa esittää, että sähkölämmityksen hiilidioksidipäästöt on laskettu liian alhaisiksi: http://www.soininvaara.fi/2011/05/24/vaara-tutkimus-vai-vaara-uutinen/,

Seppo Junnilalta esittää että ”oikeita” tapoja on useita:  https://blogs.aalto.fi/hiilikulutuksesta/2011/05/26/hello-world/,

Teemu Pyyluoma taas argumentoi, että ainoa hyödyllinen laskutapa on marginaalipäästöjen laskeminen: http://tolkku.blogspot.com/2011/06/lehman-henkays.html=

Petteri Huuskan kirjoitus taas avaa kaukolämmön ja sähkö laskentatapoja: http://www.co2-raportti.fi/index.php?page=blogi&news_id=2568

Itse olen pitkälti samaa mieltä Pyyluoman kirjoituksen kanssa, koska mielestäni tärkein asia, johon tutkimusta voidaan soveltaa, on uuden rakentamisen co2-päästöjen arviointi. Siis se mihin kannattaisi rakentaa ja millaista, jos halutaan torjua ilmastonmuutosta. Tämä ei kuitenkaan ollut Heinosen ja Junnilan tutkimuksen tutkimuskysymys, joten nähdäkseni heidän käyttämänsä luku on kohtuullisen perusteltu.

Tästä huolimatta, kun todella aletaan pohtia millaista rakennetta tulisi suosia, tulisi mielestäni käyttää Soininvaaran esittämään derivaattaa, jotta kykenisimme arvioimaan erilaisien uusien alueiden päästöjä.

8.    Tutkitut ”kaupungit” eivät ole oikeita kaupunkeja
Uutisoinnissa erityisesti on esitetty hyvin kärkkäitä dikotomioita ”kaupungin” ja ”maaseudun” välillä. Tulee kuitenkin ottaa huomioon, että tutkimuksessa on tutkittu kuntia, joiden sisällä on monenlaisia tiiviimpiä ja hajanaisempia osia. Näin ollen kahtiajako on osittain virheellinen, sillä monissa tutkituista maaseutua edustavista kunnista on tiiviitä alueita ja kaupunkia edustavissa kunnissa on haja-asutusta.

Tämä johtuu pääasiassa Helsingin käyttämisestä ”kaupunkina”, vaikka Helsinki ei tietystikään kokonaisuutena ole tiivis taikka kaupunkimainen. Tiiviskaupunkirakenne, joka mahdollistaa kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen liikkumisen muotoina rajoittuu vain osaan Helsingistä. Jotkin osat Helsingistä ovat selkeän autovaltaisia ja hajarakennetta edustavia.



Tutkimuksissa kolme ja viisi on tutkittu tarkemmin tiivistä kaupunkirakennetta. Näistäkin olisi toki mukava katsoa karttoja, jotta voisi hahmottaa, mitkä alueet Helsingistä ja Tampereen seudusta ovat edustaneet kaupunkia ja mitkä hajarakennetta. Voidaan myös mielestäni todeta, että erityisesti uutisoinnissa käytetty jyrkkä dikotomia on osittain virheellinen, mutta lopputulos Helsingin osalta ilmeisesti ei olisi muuttunut, vaikka kaupunkia olisi edustanut todellinen kaupunkikeskusta.

Perustulon suuruudesta ja pienuudesta

Niin moni on kerrannut parin päivän sisään perusargumentit siitä miksi perustulo on parasta mitä maailmalle voisi ilmastonmuutoksen pysäyttämisen lisäksi tapahtua, että koetan kirjoitella jotain muuta teemasta.

Kiinnostavaa ja innostavaa viikon keskustelussa on ollut se että samaa perusideaa on kannatettu poliittisen kartan molemmista ääripäistä. Edustaja Männistö korjasi puoluetoverinsa Pelkosen raapustuksia ja puolusti perustuloa samaan aikaan kuin vasurien ja vihreiden perustulomalleja esiteltiin Suomen kuvalehdessä (jep, SK:ssa ei Voimassa tai Liberossa).

Samaa mieltä asiasta ei tietystikään olla, päinvastoin. Vasurit, erityisesti nuoret, näkevät perustulon tapana vapautua palkkaorjuudesta (suuri perustulo). Oikealla taas nähdään perustulo tapana patistaa tuilla elelijät töihin (pieni perustulo). Eli aika vastakkaisista lähtökohdista ollaan starttaamassa. Vihreät ovat tuossa puolimatkassa status quo -mallilla.

Eli minkäs kokoinen sen sitten tulisi olla?
Ei varmaan ole tarkoitus passivoida, mutta myös täyden työttömyyden tilanteessa perustulolla (sekä asumistuella) pitäisi kyetä selviytymään. Perustulolla, siis toisin kuin oikealta väitetään, pitää pystyä laiskottelemaan, mutta sen ei pitäisi olla turhan innostava vaihtoehto, jottei kaikki jäisi himaan.

Ja tässä kohtaa on aina hyvä muistuttaa, että yhteiskuntamme on tosiaan jo pidemmän aikaa sitten tehnyt päätöksen, että Suomessa ei jätetä ketään nälkää näkemään eli rahaa saa ihan laiskoittelemallakin. Tähän perustulo ei siis ole minkäänlainen muutos.

Eli mikä on matalin summa, jolla tulee juuri ja juuri toimeen ja mikä suurin summa, joka ei vielä johda yleiseen passiivisuuteen? Tämä on kai se vaihteluväli, jossa keskustelu käydään.

Terve lapseton kansalainen Helsingin ulkopuolella selviytyy juuri ja juuri nykyisellä opintotuella (asumislisineen) eli vähän alta 600 eurolla kuussa. Tätä siis voisi kuvitella kovan oikeiston esitykseksi, mutta palkkaorjuudesta tällä ei kyllä vielä päästä, eikä sitä voi kohtuullisena sosiaaliturvanakaan pitää.
Palkkaorjuudesta terve lapseton kansalaisemme Helsingin ulkopuolelta vapautuisi viimeistään jossain 1200 euron tietämillä, mutta tämä ei tietystikään sitten patistaisi enää duuniin (se kun oli tämän vapautumisen pointti).

Oikeisto ja vasemmisto tuskin kykenevät setvimään tätä selkeästi fundamentaalia dilemmaansa perustulon suhteesta työhön: vapauttaa siitä/patistaa siihen. Ymmärrän molempien näkökannat sekä sen miksi nämä poliittiset tavoitteet on otettu osaksi omaa perustuloesitystä. Toivottavaa kuitenkin olisi, että itse ideaa kyettäisiin edistämään tästä väännöstä huolimatta.

Kustannusneutraliuden lisäksi vihreiden status quo -malli on nähdäkseni myös tästä syystä hyvä keskustelun lähtökohta. Se ei ota juurikaan kantaa (ehkä kuvittelee toteuttavansa kivasti molempia) tähän oik-vas vääntöön, vaan pyrkii mainostamaan perustulon perusideaa. Jatketaan siis vääntöä, mutta koetetaan taistella enemmän perustulon puolesta kuin toisten perustulomalleja vastaan.

Katse eteenpäin!

(disclaimer: Tässä esitetyistä ideoista monet on poimittu aatetoverieni puheista ja kirjoituksista)

Vihreät ovat pitkään kertoneet olevansa edellä. Aiemmin tämä pitikin paikkansa... nykyään hieman heikommin. On siis tullut aika nostaa katse jälleen eteenpäin.

Olemme ansioituneet poliittiseten sektoriohjelmien tuotannossa ylitse kaikkien muiden puolueiden. Parhaimmillaan olemme julkaisseet neljä sektoriohjelmaa ja muutamia poliittisia linja-papereita vuodessa. Näin olemme saaneet kasaan vaikuttavan määrän poliittisia linjauksia jokaiselle yhteiskunnan sektorille. 

Tämä ei kuitenkaan ole vihreän liikkeen ydin taikka tarkoitus. Meidän tulisi katsoa sinne missä olemme väittäneet jo olevamme. Päivänpoliittisten ohjelmien tehtailun aika on ohitse!

Ohjelmaprosessi on kokemassa suuren mullistuksen puoluekokouksessa läpimenneiden Uusi puolue hankkeen aloitteiden ansiosta. Aloitteen 3. Jäsenet muodostavat puolueen kannan pohjalta tehty päätös mahdollistaa jo olemassa olevien sektoriohjelmien päivittämisen ja muokkaamisen: 

"Ehdotus siitä että jo kerran hyväksytyt ja äänestetyt ohjelmat voitaisiin avata uudestaan äänestykseen aina kun vähintään 4 jäsentä esittää niihin muutoksia, hyväksytään". 

Näin ollen uusien sektoriohjelmien laadintaan on huomattavasti aiempaa vähemmän tarvetta ja voimme keskittää huomiomme tärkeämpiin asioihin.

 

Miten siis nostamme katseemmme kohti tulevaa? Eli millaisia "ohjelmia" puolueen tulisi tästedes tuottaa?

Vihreiden ohelmatyön ideaan tulisi ottaa mallia tulevaisuusvaliokunnan työn tarkoituksesta. Uusien ohjelmien tulisikin olla tulevaisuusselontekojen kaltaisia, jotka kartoittavat tulevaisuuden haasteita. Siis niitä, jotka ovat vielä edessä. 

Uudet ohjelmat saisivat olla hyvin vaihtelevan pituisia ja laajuisia riippuen siitä minkälaisen haasteen kimppuun on käyty. Ohjelmien tulisi käydä tulevien suurien ja pienien ongelmien kimppuun terveellä tabula rasa -asenteella ja pyrkiä hahmottelemaan parhaita ratkaisuja (eikä ole tarvetta päätyä vain yhteen) vailla realipolitiikan rasitteita. 

Ohjelmien teemat olisivat kaikkea talousjärjestelmäkriisistä selvitytymisestä lähidemokratiamallien pohdintaan. Ohjelmien tulisi puuttua temaattisiin ongelmiin ja pyrkiä luomaan kuvaa ratkaisuista sekä vapaaseen pohdintaan siitä millälailla yhteiskunta tulisi järjestää, jotta se selviytyy tulevaisuuden haasteista ekologisesti ja sosiaalisesti mahdollisimman hyvin.

Tällaisella ohjelma- ja ajatustyöllä vihreillä on mahdollisuus nostaa katseensa taas kohti tulevaa.

Tasa-arvon toteutuminen vihreissä

Vihreiden naisten varapuheenjohtaja Anita Birstolin ottaa kantaa puolueen tekemiin henkilövalintoihin tiedotteessa. Tämän lisäksi monilla listoilla keskustellaan mahdollisista ministerivalinnoista. Viesti on, että puheenjohtaja Niinistön lisäksi ministeriksi olisi valittava nainen, koska jäsenet ja puoluekokousedustajat olivat niin hölmöjä, että menivät valitsemaan tällä kertaa enemmän miehiä kuin naisia puolueen johtotehtäviin. 

Minulle tasa-arvo ja feminismi vihreissä tarkoittaa tasa-arvoista kohtelua sukupuoleen katsomatta. Kiintiöitä, myös sukupuoleen liittyviä, on aina pidettävä tasa-arvoa loukkaavina väliaikaisratkaisuina, jotka tulee poistaa, kun epätasa-arvo on poistunut. Positiivinen erikoiskohtelu on aina oikeutettua vain niin pitkään kun positiivisen kohtelun kohde on soretussa asemassa. 

Olen vahvasti sitä mieltä, että henkilövalintojen osalta vihreät ovat tämän pisteen ohittaneet (esimerkiksi puheenvuorojen määrässä näin ei vielä ole, ViNO pitää asiasta lukua ja miehet pitävät yhä suhteellista edustustaan enemmän puheenvuoroja. ViNOn omissa kokouksissa naisia suositaan puheenvuorojen jaossa tällä perusteella, puolue ei ole ottanut tätä käyttöön, vaikka sama ongelma on olemassa). 

Näin ollen en ole erityisen innoissani sukupuolikiintiöistä vihreiden puoluepesteissä (joskin hallituksessa ja valtuuskunnassa olisi ihan kiva olla kaikkia sukupuolia edustettuina, jos ajatellaan, että monipuolinen sukupuolijakauma mahdollistaa asioiden monipuolisemman käsitelyn ja tätä kautta laadukkaamman lopputuloksen). 

Vuonna 2007 puolueemme puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajista, valtuuskunnan puheenjohtaja, ainoa MEPpi, eduskuntaryhmän puheenjohtaja sekä molemmat ministerit(!) olivat naisia. En ole kuullut kenenkään valittaneen asiasta silloin tai jälkeenpäin. Minusta tämä on vahva osoitus tasa-arvon toteutumisesta puolueen johtotehtävien henkilövalinnoissa.

Kun sukupuolten välinen tasa-arvo katsotaan jossain kehyksissä jonkin asian suhteen toteutuneen tulee kiintiöajattelusta luopua, koska kyseisen tilanteen vallitessa kiintiöt määritelmällisesti aiheuttavat sukupuoleen perustuvaa syrjintää, joka ei ole enää perusteltavissa. Minusta vihreät ovat saavuttaneet tällaisen tilanteen, joten kiintiöajattelusta olisi luovuttava ja kohdeltava kaikkia henkilöitä saman arvoisesti huolimatta heidän sukupuolestaan. 

Esimerkiksi Tuija Braxin syrjäyttäminen vuoden 2007 tilanteessa oikeusministerin paikalta olisi ollut minusta oikeusmurha. Pätevin henkilö olisi jäänyt valitsematta vain sukupuolensa vuoksi.

Toivon siis että vihreät valitsevat ministerinsä sillä perusteilla kuka kansallisissa vaaleissa valituiksi tulleista henkilöistä (ulkopuolisen ottaminen vaatisi erittäin perusteltua syytä. Aiemmin ainoastaan puolueen puheenjohtajuus on riittänyt, enkä näe mitään syytä kävellä kansan äänestystuloksen yli) on pätevin mitäkin ministeriötä johtamaan.

PS. koko hallituksen koostumuksessa voisin helposti kannattaa kiintiötä, koska tässä kontekstissa sukupuolten välinen tasa-arvo ei mielestäni ole vielä toteutunut.

Vihreistä ihan koko Suomen vihreiksi?

Puoluekokous tuli ja meni, ja onnea voittaneille!

Puoluekokouksessa toistui eräs legendaarinen puheenvuoro monesti. Kyseessä oli tyypillinen "me emme hyväksy ihmisiä X, joten emme saa kannatusta" -puheenvuoro.

Vihreisiin täytyy voida liittyä ja vihreitä täytyy voida äänestää vaikka olisikin uskovainen, söisi makkaraa, lentelisi pitkin maailmaa, omistaisi muutaman henkilöauton, vihaisi maahanmuuttajia, asuisi isossa omakotitalossa, halveksuisi homoseksuaaleja. pukeutuisi turkiksiin. kannattaisi ydinvoimaa, vastustaisi EU:ta, harrastaisi metsästystä tai verkkokalastusta kuuttialueella, vastustaisi aborttia, avohakkauttaisi omistamansa metsäalueet ja lämmittäisi kotinsa pienillä vauvoilla.

Hetkinen, pitikö kaikkia edellisiä pointteja suvaita? Mitä kaikkea tähän listaan voi lisätä? Millä logiikalla edelliseen listaukseen voi johtaa väittämiä? Ja erityisesti, mitä edellisen kaltaisen väitteen esittäjät haluaisivat että asialle tehdään!

Käsittääkseni puolueeseen saa nykyisin liittyä vaikka tekisi edellisistä (tai siis niitä laillisia listassa olevia juttuja). En myöskään usko, että puolueen jäsenistö syrjii toisiaan näiden vuoksi. Esimerkiksi tiukan vegaanisessa Turun nuorisoklikissä on myös lihansyöjiä ja autoilijoita ja monet lentelevät pitkin maailmaa. Yhteishenki on silti hyvä ja uudet jäsenet tervetulleita.

Mutta eihän kyse olekaan tästä, vaan siitä että "meitä pitäisi pystyä äänestämään(!) myös se lihaa syövä rasisti-sovinisti-autoilija". Mutta miten toimintaamme pitäisi sitten muuttaa, jotta houkuttelisimme näitä äänestäjiä?

Pitäisikö muuttaa poliittisia linjoja, jotta kuka tahansa, koko kansa, voisi innokkaasti äänestää vihreää puoluetta tai olla puhumatta poliittisista tavoitteistamme? Tulisiko vihreiden kannattaa autoilua, teholihateollisuutta, rasismia, lentämistä, turkisteollisuutta, joidenkin kirkkokuntien erityisasemaa suhteessa valtioon sekä muihin kirkkoihin, sovinismia, ydinvoimaa ja niin edelleen, tai vähintään vaieta niistä? Pitäisikö muuttaa poliittiset tavoitteemme, joissa näitä asioita ajetaan? Vai mitä aiemmin esitellyn argumentin esittäjät haluavat (tähän saakka argumentoijat harvoin pääsevät, jos ikinä)?

Mielestäni kaikki edellä esitetyt poliittiset kannat, ja loputkin kannoistamme, on loogisia johdannaisia puolueen periaatteista, eikä niitä tule muuttaa ilman vahvoja perusteita. Ei ainakaan sillä perusteella, että luopumalla periaatteistamme johdetuista loogisista poliittisista tavoitteista, voisimme mahdollisesti houkutella uusia äänestäjiä.

Kun vaalianalyysi oli, että tulee kirkastaa linjaa ja suorittaa back to basics -matka vihreyden ytimeen, niin nämä "luovutaan poliittisista linjauksista mahdollisen kannatuksen vuoksi" -vaatimukset ovat kyllä kohtuullisen heikolla pohjalla.

Porvari nukkuu yksin

Vihreät päättivät eilen puoluevaltuuskunnan ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa, ettemme lähde edes neuvottelemaan vanhan porvaripohjan kanssa hallitukseen menosta.

Itse pidin suurin piirtein seuraavan sisältöisen puheen kokouksessa (tässä vasta-argumentteja muutamiin niihin väitteisiin, joita on noussut viimeisen vuorokauden aikana):

"Kun kokoonnuimme vaalien turpasaunan jälkeen, analyysissä nousivat esiin erityisesti kaksi asiaa:

Ensinnäkin, puolueen omaa Vihreää linjaa tulee kirkastaa! Katsoimme, että oma linjamme oli hukkunut porvarihallituksessa, eikä kukaan oikein enää muista mitä me itse ajamme (lähinnä muistetaan mitä me emme aja, mutta silti joudumme puolustelemaan hallituksessa).

Toiseksi, suostuimme selkeän vaalitappion ja lähes itsestäänselvän oppositiokauden sijaan lähtemään neuvotteluihin, ainoastaan sillä ehdolla, että saamme aikaiseksi historiallisen vihreän hallitusohjelman.

Vihreän linjan kirkastamista tuskin on se, että lähtisimme mihin tahansa hallitukseen vain torpataksemme Perussuomalaisten hallitukseen pääsyn. On lähes vastakohta oman linjan kirkastamiselle, määritellä oma neljän vuoden agenda toisen puolueen vastustamisen kautta.

Vihreän politiikan kirkastamista ei myöskään ole se, että lähtisimme millaisella ohjelmalla tahansa mihin tahansa hallitukseen, koska "vain hallituksessa voi vaikuttaa ja vain siellä saa ajetuksi omia asioita eteenpäin". Tällä logiikalla meidän tulisi olla myös kansallissosialistien halituksessa viherleimana vaatimassa, että lopullisessa ratkaisussa Zyklon B:n sijaan käytetään biohajoavaa Zyklon B Ecoa. En myöskään pitäisi tätä kovin tehokkaana oman linjan kirkastamisena.

Toisena vaatimuksenamme oli (ja on) historiallisen vihreä hallitusohjelma. Vaalitappion jälkeen vain tällä syyllä voisimme pitkin hampain lähteä kantamaan hallitusvastuuta. Tämän ohjelman tulee ennakkoehtojemme ja päätavoitteidemme pohjalta olla selkeästi vasemmalla ja äärimmäisen vihreä.

On siis lopetettava itselleen valehtelu ja myönnettävä, että me osaamme lukea porvaripuolueiden poliittiset ohjelmat, me olemme viettäneet juuri neljä makoisaa vuotta heidän kanssaan hallituksessa ja tiedämme kyllä mitkä ovat näiden puolueiden poliittiset tavoitteet!

Kokoomuksen kanssa ilmastopolitiikka, tuloerojen kaventaminen ja köyhyyden vähentäminen ei oikein rullaa, kepulien kanssa eivät natsaa vesiensuojelu, maataloustuet, kuntauudistus, metsiensuojelu, ilmastopolitiikka, turpeen tuet, soidensuojelu, metsienhoitotavat taikka arvoliberalismi. Kun nämä summaa yhteen, niin on täysin selvää, ettei hallitusohjelmasta ole tulossa sitä historiallisen vihreää paperia, joka on ehtomme hallitukseen menolle.

Näin ollen meidän tulee pitäytyä omassa linjassamme, ajaa omia tavoitteitamme ja myöntää tässä ja nyt, ettemme saa porvaripohjalla, taikka missään pohjassa, jossa persut ovat mukana, tarpeeksi vihreää hallitusohjelmaa."

Tietullit koko maahan!

Pääkaupunkiseudulle on suunniteltu ruuhkamaksujärjestelmää. Ruuhkamaksuselvityksen tulokset olivat hyvin selkeät: ruuhkamaksu on lähes ainoa keino vähentää henkilöautoliikennettä (toinen oli polttoaineen hinnan kova nosto)

Nopea kertaus, miksi henkilöautoliikennettä tulisi vähentää:
1. kasvihuonekaasupäästöt
2. suuri tilantarve
3. melu ja muu epäviihtyisyyden lisääntyminen
4. pienhiukkaspäästöt ja muut terveyshaitat
5. autoilusta johtuvat ruuhkat hidastavat kaikkien liikkumista
6. liikenneonnettomuuksien haitat ihmisille ja julkiselle taloudelle
7. vilkkaasti liikennöidyt tiet sekä liikenteen pelko estävät erityisesti lasten, mutta myös muiden vapaata liikkumista.
8. Infrakustannukset

Muillakin liikennemuodoilla on samoja ulkoisvaikutuksia, mutta henkilöautoliikenteessä ne ovat huomattavasti suurempia. Näin ollen henkilöautoliikennettä tulee vähentää.
Autoilu ei kuitenkaan vähene itsestään, koska kyseessä on tietynlainen vangin dilemma: kaikki kyllä hyötyisivät haittojen 1-8 vähentymisestä, jos päätettäisiin siirtyä joukkoliikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn, mutta(!) yksittäisen ihmisen siirtymä pois autosta, ei anna hänellä haittojen 1-8 vähenemisen hyötyjä, mutta hän menettää autoilusta saamansa hyödyt. Näin ollen yhteiskunnan on puututtava tähän ongelmaan.


Miten tämä siis tehdään? (en aio nyt puuttua autojen ostamiseen ja tämän verotukseen, vaikka sekin tietty vaikuttaa)

Ensinnäkin tulee verottaa polttoainetta, koska siitä aiheutuu CO2-päästöjä. Vero tulisi asettaa polttoaineen hiili-intensiteetin mukaan ja sen tulisi vastata ilmastopäästöjen vähennystavoitteisiin pääsemiseksi tarvittavaa hiilitonnin hintaa (tästä on esitetty monenmoisia lukuja). Autoilun hiilipäästöistä joutuisi siis maksamaan samaa hintaa kuin muistakin hiilipäästöistä.

Polttoaineen hintaan ei kuitenkaan kannata sisällyttää autoilun muita haittoja, koska ne ovat jakautuneet alueellisesti hyvin epätasaisesti. Tässä otamme käyttöön ruuhkamaksun tai paremminkin tietullit, koska ruuhkamaksu ei oikein terminä kanna muualla kuin kehäkolmosen aamuliikenteessä. Koetan tässä hahmotella äärimmäisen monimutkaisen ja kaiken huomioon ottavan tietullimallin.

V-V:n Tietulli:


Tietullijärjestelmä perustuisi sateliittipaikannukseen ja kattaisi koko maan. Muunlainen tekninen ratkaisu ei kykene tarpeelliseen tarkkuuteen ajassa ja paikassa, jonka lisäksi esim. porttijärjestelmän rakentaminen koko maahan olisi astronomisen kallista. Sateliittipaikannukseen perustuva tietulli sai muuten tietoturvavaltuutetulta puhtaat paperit, joten älkää nillittäkö siitä.

Tietullin hinta olisi sidottu aikaan, paikkaan ja nopeuteen hyvin tarkasti. Hinta muodostuisi seuraavasti:

1. Tilan tarve. On kohtuullista että tietulli on korkeampi aluella, jossa tilasta on pulaa, esim Helsingin keskusta ja matalampi esim. Lapissa, jossa lääniä riittää. Tietullin hinnan voisi suhteuttaa esim. kunkin alueen tonttimaan hintaan. Tällöin tilan rohmuaminen liikenteelle kaupunkikeskustoissa tulisi kalliiksi, mutta ei turhaan rankaisisi jänkhällä kruisailua.

2. melu ja muu epäviihtyisyyden lisääntyminen. koska ihminen aistii melun logaritmisesti, sen hinnoittelu on hankalaa. Meluhaitat ovat suurimpia vilkkaasti liikennöidyillä teillä (sinne siis korkea tulli poistamaan ongelmaa?), mutta logaritmisuuden vuoksi yhden auton lisäys meluun on hyvin marginaalista(sittenkin pieni tulli?). Ja toisaalta hiljaisilla alueilla yhdenkin ajoneuvon melu nostaa melutasoa huomattavasti (korkea tulli?).
Näin ollen laskemme melun tietullin yhdistämällä melusta kärsijöiden määrän alueella, kyseessä olevan auton marginaalivaikutuksen melutasoon (kuinka paljon juuri tämän auton lisäys nosti melun määrää) ja nopeuden (nopeus vaikuttaa voimakkaasti melutasoon).
Sopivilla kertoimilla saamme tuloksen, jossa asutuilla hiljaisilla kaduilla ei kannata hurjastella ja jänkhällä voi yhä rässiä rauhassa. (Tässä voisi myös pohtia tulisko hiljaisten autojen (esim. sähköautot) saada helpotusta tästä tullin osuudesta)

3. pienhiukkaspäästöt ja muut terveyshaitat. Myös tässä muuttujana toimii haitasta kärsijöiden määrä. Eli tullin tulisi olla korkea tiheästi asutuilla alueilla ja pienempi skutsissa.

4. autoilusta johtuvat ruuhkat hidastavat kaikkien liikkumista. Tässä muuttujana kannattaisi käyttää lähinnä ajankohtaa ja sijaintia laaveassa mielessä. Jos asetamme ruuhkan tarkan sijainnin tullin perusteeksi kannustaisi se käyttämään muuten hiljaisia ja huonommin liikenteelle sopivia pihakatuja ja vastaavia. Tästä syystä sijainnin tulee perustua laajemmille alueille, eikä vain tietyille ruuhkaisille teille tai kaduille. Ajankohta vaikuttaisi siten, että tiekäyttö olisi kalleinta ruuhkahuippuina ja halvempaa hiljaisina aikoina. Tämä kannustaisi sellaisia autoilijoita, joiden ei ole pakko liikkua ruuhka-aikana välttämään ruuhka-aikoja ja sujuvoittaisi niiden liikkumista, joiden on ruuhka-aikana pakko ajella.

5. liikenneonnettomuuksien haitat ihmisille ja julkiselletaloudelle. Osittainhan tästä rokotetaan jo vakuutusmaksujen kautta. Vakuutusmaksut eivät kuitenkaan riitä kattamaan autoilun aiheuttamia onnettomuuskustannuksia. Tätä ei kuitenkaan kannattaisi varmaankaan ottaa osaksi tietullijärjestelmää, vaan poimia järjestelmästä ainoastaan tieto ajetuista kilometreistä. Vakuutusmaksu voisi sitten mennä nykyisen mallin mukaan, jossa "onnettumuusvapaa" kuljettaja selviää halvemmalla, suhteutettuna ajettuihin kilometreihin. Onhan todennäköisempää ajaa jonkun päälle, jos ajaa 10 000 km vuodessa kuin, jos ajaa 10 km.

6. liikkumisen vapauden estäminen. Tässäkin voidaan luokitella tien liikkumisenestontaso (pihakatu on helpompi ylittää kuin moottoritie) ja ottaa huomioon haitasta kärsijöiden määrä.

7. Infrakustannukset. Tämän voisi laskea yhdistämällä infrakustannukset ja tienkäyttöasteen. Tällöin "turhilla teillä" (käyttöaste pienempi, joten infrakustannukset menee heikompaan käyttöön) kruisailu olisi kalliimpaa. Asenne olisi sellainen "yhteiskunta on tarjonnut sinulle tämän "yksityistien", joten nyt maksat sen käytöstä".

8. joukkoliikenteen käyttämättäjättö. Tulli voisi olla myös korkeampi sellaisilta matkoilta, jotka olisi kyennyt tekemään joukkoliikenteellä. Tämä tietysti rankoisi kaupunkien sisäisiä matkoja ja suurien kaupunkien välisiä matkoja.

Näiden perusteella sitten laskutettaisiin autoilijaa. Autoissa olisi tietysti pääte, joka kertoisi mitä matkanteko kustantaa ja esim. että mikä on halvin reitti ja aina sivussa mikä olisi mahdollinen joukkoliikennevalinta.


Nämä siis käyttöön ja saamme kaupan päälle elinkelpoisen planeetan ja lähiympäristön.