Katse eteenpäin!

(disclaimer: Tässä esitetyistä ideoista monet on poimittu aatetoverieni puheista ja kirjoituksista)

Vihreät ovat pitkään kertoneet olevansa edellä. Aiemmin tämä pitikin paikkansa... nykyään hieman heikommin. On siis tullut aika nostaa katse jälleen eteenpäin.

Olemme ansioituneet poliittiseten sektoriohjelmien tuotannossa ylitse kaikkien muiden puolueiden. Parhaimmillaan olemme julkaisseet neljä sektoriohjelmaa ja muutamia poliittisia linja-papereita vuodessa. Näin olemme saaneet kasaan vaikuttavan määrän poliittisia linjauksia jokaiselle yhteiskunnan sektorille. 

Tämä ei kuitenkaan ole vihreän liikkeen ydin taikka tarkoitus. Meidän tulisi katsoa sinne missä olemme väittäneet jo olevamme. Päivänpoliittisten ohjelmien tehtailun aika on ohitse!

Ohjelmaprosessi on kokemassa suuren mullistuksen puoluekokouksessa läpimenneiden Uusi puolue hankkeen aloitteiden ansiosta. Aloitteen 3. Jäsenet muodostavat puolueen kannan pohjalta tehty päätös mahdollistaa jo olemassa olevien sektoriohjelmien päivittämisen ja muokkaamisen: 

"Ehdotus siitä että jo kerran hyväksytyt ja äänestetyt ohjelmat voitaisiin avata uudestaan äänestykseen aina kun vähintään 4 jäsentä esittää niihin muutoksia, hyväksytään". 

Näin ollen uusien sektoriohjelmien laadintaan on huomattavasti aiempaa vähemmän tarvetta ja voimme keskittää huomiomme tärkeämpiin asioihin.

 

Miten siis nostamme katseemmme kohti tulevaa? Eli millaisia "ohjelmia" puolueen tulisi tästedes tuottaa?

Vihreiden ohelmatyön ideaan tulisi ottaa mallia tulevaisuusvaliokunnan työn tarkoituksesta. Uusien ohjelmien tulisikin olla tulevaisuusselontekojen kaltaisia, jotka kartoittavat tulevaisuuden haasteita. Siis niitä, jotka ovat vielä edessä. 

Uudet ohjelmat saisivat olla hyvin vaihtelevan pituisia ja laajuisia riippuen siitä minkälaisen haasteen kimppuun on käyty. Ohjelmien tulisi käydä tulevien suurien ja pienien ongelmien kimppuun terveellä tabula rasa -asenteella ja pyrkiä hahmottelemaan parhaita ratkaisuja (eikä ole tarvetta päätyä vain yhteen) vailla realipolitiikan rasitteita. 

Ohjelmien teemat olisivat kaikkea talousjärjestelmäkriisistä selvitytymisestä lähidemokratiamallien pohdintaan. Ohjelmien tulisi puuttua temaattisiin ongelmiin ja pyrkiä luomaan kuvaa ratkaisuista sekä vapaaseen pohdintaan siitä millälailla yhteiskunta tulisi järjestää, jotta se selviytyy tulevaisuuden haasteista ekologisesti ja sosiaalisesti mahdollisimman hyvin.

Tällaisella ohjelma- ja ajatustyöllä vihreillä on mahdollisuus nostaa katseensa taas kohti tulevaa.

Tasa-arvon toteutuminen vihreissä

Vihreiden naisten varapuheenjohtaja Anita Birstolin ottaa kantaa puolueen tekemiin henkilövalintoihin tiedotteessa. Tämän lisäksi monilla listoilla keskustellaan mahdollisista ministerivalinnoista. Viesti on, että puheenjohtaja Niinistön lisäksi ministeriksi olisi valittava nainen, koska jäsenet ja puoluekokousedustajat olivat niin hölmöjä, että menivät valitsemaan tällä kertaa enemmän miehiä kuin naisia puolueen johtotehtäviin. 

Minulle tasa-arvo ja feminismi vihreissä tarkoittaa tasa-arvoista kohtelua sukupuoleen katsomatta. Kiintiöitä, myös sukupuoleen liittyviä, on aina pidettävä tasa-arvoa loukkaavina väliaikaisratkaisuina, jotka tulee poistaa, kun epätasa-arvo on poistunut. Positiivinen erikoiskohtelu on aina oikeutettua vain niin pitkään kun positiivisen kohtelun kohde on soretussa asemassa. 

Olen vahvasti sitä mieltä, että henkilövalintojen osalta vihreät ovat tämän pisteen ohittaneet (esimerkiksi puheenvuorojen määrässä näin ei vielä ole, ViNO pitää asiasta lukua ja miehet pitävät yhä suhteellista edustustaan enemmän puheenvuoroja. ViNOn omissa kokouksissa naisia suositaan puheenvuorojen jaossa tällä perusteella, puolue ei ole ottanut tätä käyttöön, vaikka sama ongelma on olemassa). 

Näin ollen en ole erityisen innoissani sukupuolikiintiöistä vihreiden puoluepesteissä (joskin hallituksessa ja valtuuskunnassa olisi ihan kiva olla kaikkia sukupuolia edustettuina, jos ajatellaan, että monipuolinen sukupuolijakauma mahdollistaa asioiden monipuolisemman käsitelyn ja tätä kautta laadukkaamman lopputuloksen). 

Vuonna 2007 puolueemme puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajista, valtuuskunnan puheenjohtaja, ainoa MEPpi, eduskuntaryhmän puheenjohtaja sekä molemmat ministerit(!) olivat naisia. En ole kuullut kenenkään valittaneen asiasta silloin tai jälkeenpäin. Minusta tämä on vahva osoitus tasa-arvon toteutumisesta puolueen johtotehtävien henkilövalinnoissa.

Kun sukupuolten välinen tasa-arvo katsotaan jossain kehyksissä jonkin asian suhteen toteutuneen tulee kiintiöajattelusta luopua, koska kyseisen tilanteen vallitessa kiintiöt määritelmällisesti aiheuttavat sukupuoleen perustuvaa syrjintää, joka ei ole enää perusteltavissa. Minusta vihreät ovat saavuttaneet tällaisen tilanteen, joten kiintiöajattelusta olisi luovuttava ja kohdeltava kaikkia henkilöitä saman arvoisesti huolimatta heidän sukupuolestaan. 

Esimerkiksi Tuija Braxin syrjäyttäminen vuoden 2007 tilanteessa oikeusministerin paikalta olisi ollut minusta oikeusmurha. Pätevin henkilö olisi jäänyt valitsematta vain sukupuolensa vuoksi.

Toivon siis että vihreät valitsevat ministerinsä sillä perusteilla kuka kansallisissa vaaleissa valituiksi tulleista henkilöistä (ulkopuolisen ottaminen vaatisi erittäin perusteltua syytä. Aiemmin ainoastaan puolueen puheenjohtajuus on riittänyt, enkä näe mitään syytä kävellä kansan äänestystuloksen yli) on pätevin mitäkin ministeriötä johtamaan.

PS. koko hallituksen koostumuksessa voisin helposti kannattaa kiintiötä, koska tässä kontekstissa sukupuolten välinen tasa-arvo ei mielestäni ole vielä toteutunut.

Vihreistä ihan koko Suomen vihreiksi?

Puoluekokous tuli ja meni, ja onnea voittaneille!

Puoluekokouksessa toistui eräs legendaarinen puheenvuoro monesti. Kyseessä oli tyypillinen "me emme hyväksy ihmisiä X, joten emme saa kannatusta" -puheenvuoro.

Vihreisiin täytyy voida liittyä ja vihreitä täytyy voida äänestää vaikka olisikin uskovainen, söisi makkaraa, lentelisi pitkin maailmaa, omistaisi muutaman henkilöauton, vihaisi maahanmuuttajia, asuisi isossa omakotitalossa, halveksuisi homoseksuaaleja. pukeutuisi turkiksiin. kannattaisi ydinvoimaa, vastustaisi EU:ta, harrastaisi metsästystä tai verkkokalastusta kuuttialueella, vastustaisi aborttia, avohakkauttaisi omistamansa metsäalueet ja lämmittäisi kotinsa pienillä vauvoilla.

Hetkinen, pitikö kaikkia edellisiä pointteja suvaita? Mitä kaikkea tähän listaan voi lisätä? Millä logiikalla edelliseen listaukseen voi johtaa väittämiä? Ja erityisesti, mitä edellisen kaltaisen väitteen esittäjät haluaisivat että asialle tehdään!

Käsittääkseni puolueeseen saa nykyisin liittyä vaikka tekisi edellisistä (tai siis niitä laillisia listassa olevia juttuja). En myöskään usko, että puolueen jäsenistö syrjii toisiaan näiden vuoksi. Esimerkiksi tiukan vegaanisessa Turun nuorisoklikissä on myös lihansyöjiä ja autoilijoita ja monet lentelevät pitkin maailmaa. Yhteishenki on silti hyvä ja uudet jäsenet tervetulleita.

Mutta eihän kyse olekaan tästä, vaan siitä että "meitä pitäisi pystyä äänestämään(!) myös se lihaa syövä rasisti-sovinisti-autoilija". Mutta miten toimintaamme pitäisi sitten muuttaa, jotta houkuttelisimme näitä äänestäjiä?

Pitäisikö muuttaa poliittisia linjoja, jotta kuka tahansa, koko kansa, voisi innokkaasti äänestää vihreää puoluetta tai olla puhumatta poliittisista tavoitteistamme? Tulisiko vihreiden kannattaa autoilua, teholihateollisuutta, rasismia, lentämistä, turkisteollisuutta, joidenkin kirkkokuntien erityisasemaa suhteessa valtioon sekä muihin kirkkoihin, sovinismia, ydinvoimaa ja niin edelleen, tai vähintään vaieta niistä? Pitäisikö muuttaa poliittiset tavoitteemme, joissa näitä asioita ajetaan? Vai mitä aiemmin esitellyn argumentin esittäjät haluavat (tähän saakka argumentoijat harvoin pääsevät, jos ikinä)?

Mielestäni kaikki edellä esitetyt poliittiset kannat, ja loputkin kannoistamme, on loogisia johdannaisia puolueen periaatteista, eikä niitä tule muuttaa ilman vahvoja perusteita. Ei ainakaan sillä perusteella, että luopumalla periaatteistamme johdetuista loogisista poliittisista tavoitteista, voisimme mahdollisesti houkutella uusia äänestäjiä.

Kun vaalianalyysi oli, että tulee kirkastaa linjaa ja suorittaa back to basics -matka vihreyden ytimeen, niin nämä "luovutaan poliittisista linjauksista mahdollisen kannatuksen vuoksi" -vaatimukset ovat kyllä kohtuullisen heikolla pohjalla.

Porvari nukkuu yksin

Vihreät päättivät eilen puoluevaltuuskunnan ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa, ettemme lähde edes neuvottelemaan vanhan porvaripohjan kanssa hallitukseen menosta.

Itse pidin suurin piirtein seuraavan sisältöisen puheen kokouksessa (tässä vasta-argumentteja muutamiin niihin väitteisiin, joita on noussut viimeisen vuorokauden aikana):

"Kun kokoonnuimme vaalien turpasaunan jälkeen, analyysissä nousivat esiin erityisesti kaksi asiaa:

Ensinnäkin, puolueen omaa Vihreää linjaa tulee kirkastaa! Katsoimme, että oma linjamme oli hukkunut porvarihallituksessa, eikä kukaan oikein enää muista mitä me itse ajamme (lähinnä muistetaan mitä me emme aja, mutta silti joudumme puolustelemaan hallituksessa).

Toiseksi, suostuimme selkeän vaalitappion ja lähes itsestäänselvän oppositiokauden sijaan lähtemään neuvotteluihin, ainoastaan sillä ehdolla, että saamme aikaiseksi historiallisen vihreän hallitusohjelman.

Vihreän linjan kirkastamista tuskin on se, että lähtisimme mihin tahansa hallitukseen vain torpataksemme Perussuomalaisten hallitukseen pääsyn. On lähes vastakohta oman linjan kirkastamiselle, määritellä oma neljän vuoden agenda toisen puolueen vastustamisen kautta.

Vihreän politiikan kirkastamista ei myöskään ole se, että lähtisimme millaisella ohjelmalla tahansa mihin tahansa hallitukseen, koska "vain hallituksessa voi vaikuttaa ja vain siellä saa ajetuksi omia asioita eteenpäin". Tällä logiikalla meidän tulisi olla myös kansallissosialistien halituksessa viherleimana vaatimassa, että lopullisessa ratkaisussa Zyklon B:n sijaan käytetään biohajoavaa Zyklon B Ecoa. En myöskään pitäisi tätä kovin tehokkaana oman linjan kirkastamisena.

Toisena vaatimuksenamme oli (ja on) historiallisen vihreä hallitusohjelma. Vaalitappion jälkeen vain tällä syyllä voisimme pitkin hampain lähteä kantamaan hallitusvastuuta. Tämän ohjelman tulee ennakkoehtojemme ja päätavoitteidemme pohjalta olla selkeästi vasemmalla ja äärimmäisen vihreä.

On siis lopetettava itselleen valehtelu ja myönnettävä, että me osaamme lukea porvaripuolueiden poliittiset ohjelmat, me olemme viettäneet juuri neljä makoisaa vuotta heidän kanssaan hallituksessa ja tiedämme kyllä mitkä ovat näiden puolueiden poliittiset tavoitteet!

Kokoomuksen kanssa ilmastopolitiikka, tuloerojen kaventaminen ja köyhyyden vähentäminen ei oikein rullaa, kepulien kanssa eivät natsaa vesiensuojelu, maataloustuet, kuntauudistus, metsiensuojelu, ilmastopolitiikka, turpeen tuet, soidensuojelu, metsienhoitotavat taikka arvoliberalismi. Kun nämä summaa yhteen, niin on täysin selvää, ettei hallitusohjelmasta ole tulossa sitä historiallisen vihreää paperia, joka on ehtomme hallitukseen menolle.

Näin ollen meidän tulee pitäytyä omassa linjassamme, ajaa omia tavoitteitamme ja myöntää tässä ja nyt, ettemme saa porvaripohjalla, taikka missään pohjassa, jossa persut ovat mukana, tarpeeksi vihreää hallitusohjelmaa."

Tietullit koko maahan!

Pääkaupunkiseudulle on suunniteltu ruuhkamaksujärjestelmää. Ruuhkamaksuselvityksen tulokset olivat hyvin selkeät: ruuhkamaksu on lähes ainoa keino vähentää henkilöautoliikennettä (toinen oli polttoaineen hinnan kova nosto)

Nopea kertaus, miksi henkilöautoliikennettä tulisi vähentää:
1. kasvihuonekaasupäästöt
2. suuri tilantarve
3. melu ja muu epäviihtyisyyden lisääntyminen
4. pienhiukkaspäästöt ja muut terveyshaitat
5. autoilusta johtuvat ruuhkat hidastavat kaikkien liikkumista
6. liikenneonnettomuuksien haitat ihmisille ja julkiselle taloudelle
7. vilkkaasti liikennöidyt tiet sekä liikenteen pelko estävät erityisesti lasten, mutta myös muiden vapaata liikkumista.
8. Infrakustannukset

Muillakin liikennemuodoilla on samoja ulkoisvaikutuksia, mutta henkilöautoliikenteessä ne ovat huomattavasti suurempia. Näin ollen henkilöautoliikennettä tulee vähentää.
Autoilu ei kuitenkaan vähene itsestään, koska kyseessä on tietynlainen vangin dilemma: kaikki kyllä hyötyisivät haittojen 1-8 vähentymisestä, jos päätettäisiin siirtyä joukkoliikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn, mutta(!) yksittäisen ihmisen siirtymä pois autosta, ei anna hänellä haittojen 1-8 vähenemisen hyötyjä, mutta hän menettää autoilusta saamansa hyödyt. Näin ollen yhteiskunnan on puututtava tähän ongelmaan.


Miten tämä siis tehdään? (en aio nyt puuttua autojen ostamiseen ja tämän verotukseen, vaikka sekin tietty vaikuttaa)

Ensinnäkin tulee verottaa polttoainetta, koska siitä aiheutuu CO2-päästöjä. Vero tulisi asettaa polttoaineen hiili-intensiteetin mukaan ja sen tulisi vastata ilmastopäästöjen vähennystavoitteisiin pääsemiseksi tarvittavaa hiilitonnin hintaa (tästä on esitetty monenmoisia lukuja). Autoilun hiilipäästöistä joutuisi siis maksamaan samaa hintaa kuin muistakin hiilipäästöistä.

Polttoaineen hintaan ei kuitenkaan kannata sisällyttää autoilun muita haittoja, koska ne ovat jakautuneet alueellisesti hyvin epätasaisesti. Tässä otamme käyttöön ruuhkamaksun tai paremminkin tietullit, koska ruuhkamaksu ei oikein terminä kanna muualla kuin kehäkolmosen aamuliikenteessä. Koetan tässä hahmotella äärimmäisen monimutkaisen ja kaiken huomioon ottavan tietullimallin.

V-V:n Tietulli:


Tietullijärjestelmä perustuisi sateliittipaikannukseen ja kattaisi koko maan. Muunlainen tekninen ratkaisu ei kykene tarpeelliseen tarkkuuteen ajassa ja paikassa, jonka lisäksi esim. porttijärjestelmän rakentaminen koko maahan olisi astronomisen kallista. Sateliittipaikannukseen perustuva tietulli sai muuten tietoturvavaltuutetulta puhtaat paperit, joten älkää nillittäkö siitä.

Tietullin hinta olisi sidottu aikaan, paikkaan ja nopeuteen hyvin tarkasti. Hinta muodostuisi seuraavasti:

1. Tilan tarve. On kohtuullista että tietulli on korkeampi aluella, jossa tilasta on pulaa, esim Helsingin keskusta ja matalampi esim. Lapissa, jossa lääniä riittää. Tietullin hinnan voisi suhteuttaa esim. kunkin alueen tonttimaan hintaan. Tällöin tilan rohmuaminen liikenteelle kaupunkikeskustoissa tulisi kalliiksi, mutta ei turhaan rankaisisi jänkhällä kruisailua.

2. melu ja muu epäviihtyisyyden lisääntyminen. koska ihminen aistii melun logaritmisesti, sen hinnoittelu on hankalaa. Meluhaitat ovat suurimpia vilkkaasti liikennöidyillä teillä (sinne siis korkea tulli poistamaan ongelmaa?), mutta logaritmisuuden vuoksi yhden auton lisäys meluun on hyvin marginaalista(sittenkin pieni tulli?). Ja toisaalta hiljaisilla alueilla yhdenkin ajoneuvon melu nostaa melutasoa huomattavasti (korkea tulli?).
Näin ollen laskemme melun tietullin yhdistämällä melusta kärsijöiden määrän alueella, kyseessä olevan auton marginaalivaikutuksen melutasoon (kuinka paljon juuri tämän auton lisäys nosti melun määrää) ja nopeuden (nopeus vaikuttaa voimakkaasti melutasoon).
Sopivilla kertoimilla saamme tuloksen, jossa asutuilla hiljaisilla kaduilla ei kannata hurjastella ja jänkhällä voi yhä rässiä rauhassa. (Tässä voisi myös pohtia tulisko hiljaisten autojen (esim. sähköautot) saada helpotusta tästä tullin osuudesta)

3. pienhiukkaspäästöt ja muut terveyshaitat. Myös tässä muuttujana toimii haitasta kärsijöiden määrä. Eli tullin tulisi olla korkea tiheästi asutuilla alueilla ja pienempi skutsissa.

4. autoilusta johtuvat ruuhkat hidastavat kaikkien liikkumista. Tässä muuttujana kannattaisi käyttää lähinnä ajankohtaa ja sijaintia laaveassa mielessä. Jos asetamme ruuhkan tarkan sijainnin tullin perusteeksi kannustaisi se käyttämään muuten hiljaisia ja huonommin liikenteelle sopivia pihakatuja ja vastaavia. Tästä syystä sijainnin tulee perustua laajemmille alueille, eikä vain tietyille ruuhkaisille teille tai kaduille. Ajankohta vaikuttaisi siten, että tiekäyttö olisi kalleinta ruuhkahuippuina ja halvempaa hiljaisina aikoina. Tämä kannustaisi sellaisia autoilijoita, joiden ei ole pakko liikkua ruuhka-aikana välttämään ruuhka-aikoja ja sujuvoittaisi niiden liikkumista, joiden on ruuhka-aikana pakko ajella.

5. liikenneonnettomuuksien haitat ihmisille ja julkiselletaloudelle. Osittainhan tästä rokotetaan jo vakuutusmaksujen kautta. Vakuutusmaksut eivät kuitenkaan riitä kattamaan autoilun aiheuttamia onnettomuuskustannuksia. Tätä ei kuitenkaan kannattaisi varmaankaan ottaa osaksi tietullijärjestelmää, vaan poimia järjestelmästä ainoastaan tieto ajetuista kilometreistä. Vakuutusmaksu voisi sitten mennä nykyisen mallin mukaan, jossa "onnettumuusvapaa" kuljettaja selviää halvemmalla, suhteutettuna ajettuihin kilometreihin. Onhan todennäköisempää ajaa jonkun päälle, jos ajaa 10 000 km vuodessa kuin, jos ajaa 10 km.

6. liikkumisen vapauden estäminen. Tässäkin voidaan luokitella tien liikkumisenestontaso (pihakatu on helpompi ylittää kuin moottoritie) ja ottaa huomioon haitasta kärsijöiden määrä.

7. Infrakustannukset. Tämän voisi laskea yhdistämällä infrakustannukset ja tienkäyttöasteen. Tällöin "turhilla teillä" (käyttöaste pienempi, joten infrakustannukset menee heikompaan käyttöön) kruisailu olisi kalliimpaa. Asenne olisi sellainen "yhteiskunta on tarjonnut sinulle tämän "yksityistien", joten nyt maksat sen käytöstä".

8. joukkoliikenteen käyttämättäjättö. Tulli voisi olla myös korkeampi sellaisilta matkoilta, jotka olisi kyennyt tekemään joukkoliikenteellä. Tämä tietysti rankoisi kaupunkien sisäisiä matkoja ja suurien kaupunkien välisiä matkoja.

Näiden perusteella sitten laskutettaisiin autoilijaa. Autoissa olisi tietysti pääte, joka kertoisi mitä matkanteko kustantaa ja esim. että mikä on halvin reitti ja aina sivussa mikä olisi mahdollinen joukkoliikennevalinta.


Nämä siis käyttöön ja saamme kaupan päälle elinkelpoisen planeetan ja lähiympäristön.

Yksityistäminen on pop, or not?

Minun on jo pitkään pitänyt blogata, miksi olen päätynyt vastustamaan palveluseteliä, joka kivasti esiteltynä vaikuttaa lähes täydelliseltä ratkaisulta. ”Palveluseteli mahdollistaa asiakkaan valinnanvapauden, laajentaa vaihtoehtoja ja takaa kaikille hyvän palvelutason”, sanoo Markku Mainosmies. 


Ensimmäinen syy päivähoidon palvelusetelin (Turussa on siis tämä kokeilu) vastustamiselle on tietysti itsestäänselvä sosiaalisen segregaation välttäminen. Kun palveluseteli mahdollistaa perusosan (palvelusetelin) päälle lisärahan maksamisen, mahdollistaa se samalla tilanteen, jossa varakkaammat voivat hoitaa jälkikasvunsa laadukkaampiin tai ainakin ”eristettyihin” kalliisiin päiväkoteihin ja halvempiin päiväkoteihin jäävät varattomampien (tai muutoin maksuhaluttomien) lapset. Tätä ei hyväksytä peruskoulussa, eikä mielestäni tulisi hyväksyä päivähoidossakaan.


Toinen ongelma koskee palvelun sijoittumista. Esimerkissämme on yksinkertaistuksen vuoksi kaksi asuinaluetta Nummi ja Itäharju. Molemmissa toimii julkinen päiväkoti. Tässä vaiheessa kaikilla perheillä on tasapuolinen mahdollisuus hakea ja saada paikka siitä päiväkodista, joka sopii paremmin perheelle (esim. sijainti suhteessa työmatkaan on varmasti tärkeä tekijä). 


Itäharjun julkinen päiväkoti myydään yksityiselle, joka aloittaa siinä toimintansa palvelusetelijärjestelmän osana.Itäharjun yksityinen päiväkoti kuitenkin haluaa tarjota jotain erikoispalveluja ja tästä syystä veloittaa 200 € vielä palvelusetelin lisäksi asiakasperheiltään per lapsi. Näin ollen vähempivaraisilla perheillä ei enää kaikilla ole mahdollisuutta pitää lapsiaan Itäharjun päiväkodissa, vaikka se olisi heidän arjen sujuvuuden kannalta huomattavasti miellyttävämpää. Syntyy siis hyvinvointitappiota kaikille niille perheille, jotka joutuvat luopumaan muutoin suosimastaan päivähoitopaikasta vähävaraisuutensa vuoksi. 
Tämä ongelma vaan monimutkaistuu ja moninkertaistuu, kun otetaan tarkastelualueeksi koko kunta tai seutukunta. 


Nämä ongelmat olisivat kuitenkin vältettävissä, jos palvelusetelin päälle ei olisi luvallista pyytää/ja maksaa ylimääräistä. Tähän taas ei mitään seteleitä tarvita, vaan kyseessä on käsittääkseni vanha ostopalvelumalli, joka päivähoidossa ja bussiliikenteessä onkin käytössä. 


Jos ostoseteli on mielestäni vastustettavaa yksityistämistä, niin entäs ostopalvelut?


En löydä syytä vastustaa ostopalveluita. 
Ne eivät aiheuta edellä kuvaamiani ongelmia, koska järjestelmässä ei ole mahdollista kilpailla maksukyvyllä ja kiilata näin niiden ohi, joiden maksukyky (tai -halukkuus) on vähäisempi. 
Ainakin bussiliikenteessä, yksityiset kykenevät tarjoamaan parempaa pavelua halvemmalla hinnalla. Tämä tarkoittaa, että julkisen palveluntarjoajan käyttö aiheuttaisi (ja aiheuttaa) julkisten varojen tuhlausta sekä hyvinvointitappion palvelunkäyttäjille, kun samoilla verovaroilla ja lipunhinnoilla he saavat huonompaa palvelua. 


Ostopalvelujen ongelma on täydellisen kilpailutuksen organisointi ja siitä aiheutumat kustannukset. Joillakin aloilla, kuten bussiliikenteessä, kilpailutus on helpohkoa ja toisaalla taas vaikeaa, kuten terveyspalveluissa. Näin ollen olen päätynyt kannattamaan ostopalvelujärjestelmän kautta yksityistämistä tietyillä aloilla ja taas toisilla en. 


Edellisen lisäksi on tietysti ideologinen ”hyvään asiaa laitetut rahat menevät yksityiseen taskuun” -argumentti. Tähän on tietysti aina vastattu, että ”pitäisikö voittoa tavoitella siis vain pahoista asioista”, ja niin vastaan minäkin.

Puuttuuko vihreiltä järjestelmätason analyysi?

Toveri Laitinen kirjoitti blogiinsa tänään otsikolla "Vihreiltä puuttu järjestelmätason analyysi". Tämä on asia, joka on varmaan askarruttanut monia meitä kuplassa eleleviä, tai minua nyt ainakin. Puuttuuko meiltä analyysi, onko sellaista ollutkaan tai onko se vanhentunut?

Kun otsikko lupailee todistusta järjestelmätason systeemianalyysin puutteesta, ei tästä esimerkeiksi mielestäni käy seuraavat argumentit analyysin toteutuksen heikkoudesta:

 "Sittemmin enemmän aikaa, vähemmän roinaa -tyyliset mainoslauseet ovat osoittautuneet tyhjiksi lupauksiksi."

"Vihreät on ajautunut tekemään sitä kompromissipolitiikkaa, jota kaikki muutkin puolueet tekevät."

"...poliittisissa vaatimuksissa on keskitytty lyhyen tähtäimen vaatimuksiin, jotka on pyritty muotoilemaan niin varovasti, että ne sulkevat mahdollisimman pienen osan äänestäjistä kokonaan ulos."

ja näistä on sitten jotenkin johdettavissa seuraava:

"Tällä tavoin vihreät on minulle menettänyt uskottavuutensa aidosti tulevaisuusorientoituneena puolueena."

Tämä tulevaisuusvision puute (siitä viestimisen puutetta on myös korostettu, tilanteessa, jossa koko kattokampanjan teema oli "uuden Suomen" -visio) on nostettu monessa vaalitappioanalyysissä kärkeen. Itse sanoisin, että vihreillä on aivan saman verran visiota tulevaisuudesta (itseasiassa huomattavasti selkeämpi koko ajan, kun sektorikohtaisia ohjelmia tehdään hirveällä tahdilla), kuin siinä kultaisessa nuoruudessa, jossa olimme yhä tulevaisuuteen katsova ja periaatteita kunnioittava puolue. Se että visio on hautautunut (sellaisen voi käydä muuten lukemassa periaateohjelman johdannosta) on melko selvästi harmaan hallituskauden syytä, Ei siis vision puutetta.

Tähän, "Itse taas toivoisin vihreiltä ratkaisujen lisäksi myös keskustelua siitä, millaista yhteiskuntaa kohti ratkaisuilla kuljetaan.", voi siis etsiä vastauksia tuolta Periaateohjelman puolelta. Tai verrata voimassa olevaa vaikkapa vanhempiin ja pohtia onko tuo tulevaisuusvisio kadonnut jonnekin matkan varrella. 

Ja vielä: "Olisiko aika palata myös käytännön poliittisissa vaatimuksissa niille pitkälle tulevaisuuteen vastuullisesti katsoville linjoille, joilla puolue oli silloin kun näin vielä tapahtui?"

Eli joskus on siis ollut visio, mutta nykyään ei ole. Nykyiset poliittiset tavoitteemme ovat siis huonompia kuin aikaisemmat (samat) tavoitteemme. Vai olisiko nyt kuitenkin, niin että omasta visiosta viestiminen vaan on jokseenkin hankalaa porvarihallituksesta käsin.

Eli johtopäätökseni on: Visio löytyy, nipotus seis!

No, visio ei kuitenkaan ole järjestelmäanalyysi. Mikä sitten on vihreiden järjestelmätason analyysi? Onko sellaista lainkaan? Onko sellaista vasureilla? Entäs ne muut veijarit, mitäs niillä on?

Puheenjohtaja Arpajainen: "Opposition kannettava vastuu vaikeista päätöksistä!"

Verkkouutiset uutisoivat Demari-puheenjohtaja Jatta Arpajaisen uusimmasta Portugal-kannasta. Arpajainen vaatii, että toimitusministeristön on annettava esitys Suomen Portugal-kannasta.

"Toimitusministeristön on myös annettava esitykset budjettikehyksistä, menoleikkauksista, eläkeiän korotuksesta sekä varuskuntien lakkauttamisista! Nämä asiat ovat nyt niin vaikeita meidän tulevalle hallitukselle, että olisi paljon mukavampaa, jos vaikkapa tuleva oppositio kantaisi näistä vastuun, ja me voisimme jatkaa katteettonta oppositiopolitiikkaa myös hallituksessa. Tämä olisi meistä kaikkein kivointa", jatkaa puheenjohtaja Arpajainen.

"Kyllähän tässä on nyt esitettävä, etten minäkään kompromisseista, tai politiikasta yleensäkään, mitään ymmärrä. Kun nämä uudet propellipäät eivät sitä tajua, niin pakkohan se on", myöntää perussuomalaisten klaanin Boss Nass avoimena.

Toimitus kummastelee, miten vahvasti edellä mainitut puolueet koettavat vastustaa oman poliittisen tavoitteensa läpivientiä, vaikka tarjolla on vanha kunnon tuhannen taalan paikka.


Uutisparodian toimitti, allekirjoittaneen fb-kupla.

Aivan aluksi haluan kiittää...

No tietysti ensimmäisenä haluan kiittää kaikkia äänestäjiä luottamuksesta. Ihanaa, että tässäkin alamäessä oli kuitenkin seitemättä sataa varsinais-suomalaista, jotka halusivat pysäyttää ilmastonmuutoksen, luonnonmonimuotisuuden köyhtymisen sekä tuloerojen kasvun. Se ei ikävä kyllä tässä poliittisessa suhdanteessa  nyt riittänyt.

Toiseksi täytyy antaa ihan villit läpyt kamppispäällikkö Maija Kaunismaalle. Ei olisi ollut kampanjaa ilman Maijaa. Saat Maija kaikki palkinnot heti, kun loputkin kamppiskulut on maksettu ;)

Ja tietysti suuret kiitokset vielä kaikille niille tukiryhmäläisille, joiden vuoksi ehdokas on yhä hengissä ja järjissään. Oli raskasta, mutta oli se hauskaakin.

Hyviä hetkiä kampanjan varrelta:
- Tukiryhmäläisten hengennostatustanssahdukset Tuomiokirkkopuistossa
- Ohi fillaroiva äänestäjä, joka lennosta kehui vaaliohjelmaa
- Ohi fillaroiva ei-varmaankaan-äänestäjä, joka lennosta kehui meitä saatanan homoiksi
- Baarikampanjointi kokonaisuudessaan (Kiitos myös Janinalle, Rosalle ja Panulle)
- Vaalikonevastailun lomassa keksityt levottomuudet
- Metsuri, joka pitkän metsäkeskustelun jälkeen lupasi kääntyä vihreäksi
- ja kaikki ne olkapäät, joihin saattoi nojailla edellissunnutaina :)

Ilmaston, ympäristön, uuden talouden, hyvinvoinnin ja onnellisuuden puolesta

Ihmisen toiminnallaan aiheuttama kuudes sukupuuttoaalto uhkaa hävittää suuren osan maapallon lajeista. Niin ikään ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos pahentaa tilannetta entisestään ja uhkaa myös ihmisten selviytymistä.

Eriarvoisuus kasvaa yhteiskunnassamme, vaikka vaurastumme koko ajan. Taloudellinen kasvu ei ole lisännyt onnellisuuttamme enää vuosikymmeniin. Jotain on tehtävä…

Seuraavassa esittelen vaaliohjelmani eli ratkaisut yhteiskunnan muuttamiseksi. Tarvitsemme muutosta, jotta voimme taata onnellisen elämän ihmisille luonnon hyvinvointia unohtamatta.

VAALIOHJELMANI


Äänestä tänään 84.

pahoittelemme valtavasta suosiosta johtuvaa katkosta

Mastomaki.org on matalana, koska sivustolla on visitoinut liian monta tuhatta nälkäistä äänestäjää viime tuntien aikana. Viihdyttäkää itseänne täällä blogissa sen aikaa. Palaamme, kunhan saadaan kaistaa lisää.

Miksi puolueen ohjelmaprosessia tulee uudistaa

Puolueiden ohjelmista päättävät (ainakin käsitykseni mukaan) puoluevaltuuskunnat tai vastaavat elimet, jotka käyttävät puoluekokouksen valtaa puoluekokousten välisenä aikana. Puolueiden ohjelmat taas linjaavat puolueiden politiikkaa.


Ohjelmaprosessi  etenee seuraavasti. (ainakin vihreissä, muilla voi olla vaihtelevia tapoja, joista olisi mukava kuulla)
1. Valtuuskunta päättää tehdä jonkin ohjelman esim. ympäristöohjelman.
2. Avataan haku, jossa jäsenet voivat hakea ohjelmatyöryhmään tai vaihtoehtoisesti jokin elin suhmuroi työryhmän kasaan.
3. Työryhmä kirjoittaa ohjelman omassa porukassaan. Joskus ohjelma lähetetään kommenttikierrokselle ja jäsenet saavat esittää toiveita muutoksista.
4. Ohjelma tuodaan valtuuskuntaan lausunnolle. Valtuuskunta keskustelee ohjelmasta ja evästää muutoksista
5. Työryhmä omalla porukalla päättää mitä lausunnolla esiin tuoduista esityksistä se muuttaa ja mitä ei
6. Ohjelma tulee valtuuskuntaan päätettäväksi.
6.1 valtuuskunta käy ohjelmasta toisen keskustelun ja tekee spesifit (rivikohtaiset) muutosesitykset
6.2 valtuuskunta kasaa iltatyöryhmän, joka käsittelee muutosesitykset
6.3 valtuuskunta äänestää (ei keskustelumahdollisuutta) juuri uunituoreina käsiinsä saamista perustelemattomista muutosesityksistä, jossa iltatyöryhmän esitykset ovat pohjana.
7. Äänestelyn tulos hyväksytään puolueen ympäristöohjelmaksi

Mikä tässä sitten mättää? 
1. Ohjelmatyöhön osallistuu hävettävän pieni joukko. Koko jäsenistö on aina viisaampi ja asiantuntevampi kuin osa jäsenistöä.
2. Jäsenistön kannat ja mielentila ei tule esiin asiantuntijaporukan kasaamissa ohjelmissa.
3. Lausuntokäsittelyssä esiin tuotujen mielipiteiden päätyminen ohjelmiin on täysin työryhmän päätösvallassa, eikä demokraattisesti valitun valtuuskunnan ohjaus siis toimi lausuntovaiheessa erityisen hyvin.
4. Valtuuskuntaan lähes valmiina tuotuihin ohjelmiin on lähes mahdotonta tehdä suuria muutoksia, koska ainoastaan spesifit muutokset kyetään käsittelemään. Ainoa tapa siis tehdä suuria muutoksia on kirjoittaa suuri osa ohjelmasta uudestaan. Tämä taas on käytännössä mahdotonta, eikä todella suuret (pitkät) muutokset tule juuri koskaan hyväksytyiksi.
5. Iltatyöryhmällä ei juuri koskaan ole tarpeeksi aikaa satojen muutosesitysten kunnolliseen käsittelyyn. Iltatyöryhmän esitykset ovat siis vähintään kyseenalaisia (tämän sanon aktiivisesti iltatyöryhmätyöskentelyyn osallistuvana)
6. Valtuuskunnan päätöskäsittelyssä juuri kukaan ei ole ehtinyt kunnolla tutustumaan kaikkiin muutosesityksiin, iltatyöryhmän kantoihin niihin taikka iltatyöryhmän muutettuihin päätösesityksiin.
7. Äänestettäessä ei suurin osa valtuuskuntalaisista tiedä aiemmin tai iltatyöryhmässä puolesta ja vastaan esitettyjä argumentteja ja äänestää siis jopa iltatyöryhmää vajaavaisella tietämyksellä
8. ja voila, olemme hyväksyneet poliittisia linjauksia moneksi vuodeksi (ja tämä kaikki muuten tapahtuu kahta kauheammalla skaalalla puoluekokouksissa, joissa päätetään periaateohjelmista ja THE poliittisesta ohjelmasta)

Kuulostaa hyvältä? Niinpä, ja näin näitä tehdään todennnäköisesti kaikissa puolueissa. Miten siis tulisi toimia?

Uusi puolue -manifestissa vaadimme seuraavaa:
"3. Jäsenet muodostavat puolueen kannat.
Ohjelmientekoprosessi on uudistettava. Puolueen ohjelmat eivät saa enää olla staattisia monoliittejä vaan muuttuvia poliittisen keskustelun ja jäsenistön kannanmuodostuksen alustoja, jotka ovat aktiivisessa käytössä ja muutoksessa. Ohjelmien valmistelussa ja päivittämisessä on hyödynnettävä yhteistyötä helpottavia työkaluja, jotka ovat avoimia koko jäsenistölle. Ohjelmien on oltava myös valmistelun aikana koko kansan luettavissa ja kommentoitavissa."

 Puoluehallituksen jäsen Samuli Lintula on kirjoittanut hyvin Uusi puolue -manifesti henkeen istuvan ja monia edellä esitettyjä ongelmia ratkovan ohjelmaprosessi-idean, joka löytyy tästä linkistä. Vaikka kirjoituksessa puhutaan periaateohjelmasta, ei ole mitään syytä miksei samaaa prosessia voisi käyttää kaikkiin ohjelmiin.

Tuloksena olisi varmasti laadukkaampia, paremmin perusteltuja, paremmin harkittuja, kriittisemmän tarkastelun läpikäyneitä, jäsenien laajemmin hyväksymiä poliittisia ohjelmia.

Avoimista hallitusohjelmista ja -neuvotteluista

Soininvaara kirjoittaa blogissaan hallitusohjelmista seuraavaa: "Hollannissa jokainen itseään kunnioittava puolue julkaisee hyvissä ajoin ennen vaaleja vaaliohjelman, joka on niin konkreettinen, että se kävisi sellaisenaan hallitusohjelmasta. Sen jälkeen Central Planning Byro – paikallinen VATT – analysoi nämä ohjelmat ja arvioi, millaiseen budjettitalouden yli- tai alijäämäisyyteen ne johtaisivat." 

Idea ei ole uusi, mutta liikaa siitä ei puhuta. Uuden puolueen manifestissa vaadimme saman tyyppistä toimintaa kohdassa kuusi.

Koko hallitusohjelman avaaminen julkiselle arvioinnille on tärkeä askel radikaalissa voimuudessa ja tähän olisi todela hyvä lisätä juuri tuo Oden mainitsema virallisen tason arviointi, niiden satojen muiden arvioiden lisäksi, joita avoimuus tuottaisi ja jotka nyt loistavat poissaolollaan.

En ehkä toivo Suomeen Ruotsin mallin mukaista blokkiintumista, mutta olisi kuitenkin ympäripyöreitä "kynnyskysymyksiä" kiinnostavampaa, jos puolueet kävisivät suuntaa-antavia ennakkoneuvotteluita erilaisilla kombinaatioilla. Näin saisimme kuvan millaisia hallitusohjelmia kepu-puna-vihreä tai sini-persu-krisu hallituksilta olisi tulossa.

Näiden perusteella äänestäjät saisivat selkeämmän kuvan puolueiden kipupisteistä ja poliittisten tavoitteiden priorisoinnista. Näiden puolueiden välisten ennakoneuvotteluiden "hallitusohjelmat" tulisi myös asettaa saman kaltaiseen tarkasteluun, kuin Ode blogissaan esittää.

Tämäkään ei vielä riitä, vaan hallitusohjelmaneuvottelut on avattava, jolloin koko kansa voisi seurata, kun heidän tulevaisuudestaan käydään neuvotteluita. Kaikki kompromissit tulisi julki heti perusteluineen ja olisi itsekunkin arvioitavissa miten laadukkain perusteltuja kompromisseja kukin neuvotteluosapuoli tekee.

Avoimuuteen tietysti järjestelmässä mukana olevat "realistit" väittävät, että avoimissa neuvotteluissa kukaan ei suostuisi rakentaviin kompromisseihin, kun näitä ei voisi tehdä kasvojaan menettämättä. Tähän vastaan, että
1. kyllä ne nytkin tulevat kryptisessä muodossaan esiin hallitusohjelmassa
2. kun hallitusneuvottelut tiedettäisiin avoimiksi ei puolueet enää kykenisi niin paljon pelaamaan katteettomilla lupauksilla, jotka kuitenkin täytyy pyörtää neuvotteluissa.
3. uusi radikaali avoimuus vaatii uutta poliittista kulttuuria, jossa näin osataan paineista huolimatta toimia. 
4. ja tietysti, ihmisillä on oikeus tietää!

Uusi puolue -manifesti!

Manifesti on julkaistu 1.4.2011 Vihreässä langassa.

Uusi puolue on jäsenistönsä näköinen. Radikaalisti avoimen liikkeen keskustelua eivät määritä viestintälinjaukset siitä, mistä ylipäänsä on sopivaa keskustella. Politiikka tuodaan kabineteista päivänvaloon. Puolueen prosessit, viestintä ja toimintamallit uudistetaan radikaalisti avoimiksi, alati kehittyviksi ja vuorovaikutteisiksi. 2000-luvun puolue ei menesty 1900-luvun keinovalikoimalla.

Wikileaks ei pelkästään osoittanut avoimen päätöksenteon kiistattomia etuja, vaan pakotti valtionjohtajat myös kysymään itseltään, onko kabinettipolitiikka tietoyhteiskunnassa enää ylipäätään mahdollista. Tieto aktivoi ihmisiä ja syöksee diktaattoreita vallasta.

Vihreät on puolueena edelläkävijä avoimuudessa: poliittinen keskustelu on avointa ja vapaata. Esimerkiksi puolueen poliittista ohjelmaa työstettiin Suomen avoimimmalla prosessilla ja puolue on ollut edelläkävijä vaalirahoituksen avoimuudessa. Vihreiden poliittinen ohjelmatyö on myös avoimesti kaikkien käytettävissä ja levitettävissä. Nyt on aika ottaa seuraavat askeleet:

1. Enemmän ja parempia äänestyksiä
Mahdollisimman monet päätökset tulee tehdä suoralla jäsenäänestyksellä, jonka toteuttamisessa pitää selvittää sähköisen äänestyksen mahdollisuudet. Esimerkiksi puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat sekä pääsihteeri tulee valita näin. Puoluevaltuuskunta tulee valita jäsenistön kesken esimerkiksi listavaaleilla.

2. Avataan kokoukset
Puolueen kaikkien toimielinten kokoukset tulee olla lähtökohtaisesti avoimia ja seurattavissa verkosta. Epädemokraattisesti valitut suljetut toimielimet tulee lakkauttaa tai toiminta on avattava koko jäsenistölle. Kokousten äänivaltaisille jäsenille tulee voida viestiä reaaliaikaisesti ja keskustelua on laajennettava seinien ja ovien ulkopuolelle. Kaiken keskustelun ja äänestysten tulee olla myös kokouksen jälkeen julkisesti saatavilla. Keskusteluista pitää saada video- tai äänitallenne avoimesti kaikkien saataville ja tallenteiden litterointia on edistettävä.

3. Jäsenet muodostavat puolueen kannat
Ohjelmientekoprosessi on uudistettava. Puolueen ohjelmat eivät saa enää olla staattisia monoliittejä vaan muuttuvia poliittisen keskustelun ja jäsenistön kannanmuodostuksen alustoja, jotka ovat aktiivisessa käytössä ja muutoksessa. Ohjelmien valmistelussa ja päivittämisessä on hyödynnettävä yhteistyötä helpottavia työkaluja, jotka ovat avoimia koko jäsenistölle. Ohjelmien on oltava myös valmistelun aikana koko kansan luettavissa ja kommentoitavissa.

4. Eduskuntaryhmä ja valtuustoryhmät avattava
Politiikassa ei ole mitään hävettävää. Kaiken toiminnan tulee lähtökohtaisesti olla sellaista, että siitä voi puhua julkisesti, vaikkapa torikahvilassa. Eduskuntaryhmän ja valtuustoryhmien toiminta tulee avata jäsenistölle ja maailmalle.

5. Kohti kaksisuuntaista viestintää
Vanhanaikaisen yksisuuntaisen hallitun viestinnän aika on ohi. Jatkuva vuorovaikutus ja radikaali avoimuus tuovat politiikan julkiseksi prosessiksi, josta halukkaat saavat reaaliaikaista tietoa ja mahdollisuuden kaksisuuntaiseen kommunikaatioon. Puolueen puheenjohtajiston on pidettävä kaikille avoin kyselytunti vähintään kerran kuukaudessa.

6. Avoimin kortein avoimiin neuvotteluihin
Puolueen sisällä käytävät neuvottelut pidetään jatkuvasti avoimena koko jäsenistölle. Neuvottelut tallennetaan sähköiseen muotoon, jotta kaikista neuvottelijoiden välisistä keskusteluista jää jälki. Avoimen neuvotteluprosessin perusteella jokaisella puolueen jäsenellä on tasa-arvoiset mahdollisuudet muodostaa kantansa äänestystä varten.
Puolueiden väliset neuvottelut, kuten hallitusneuvottelut, on avattava kaikkien arvioitaviksi. On tuotava julki, millä hinnalla mikäkin tavoite on saatu eteenpäin. Hallitusohjelmatavoitteita tulee kerätä puolueen jäseniltä avoimesti vaaleihin valmistauduttaessa, tavoitelistan tulee olla avoin ja tavoitteiden saamista hallitusohjelmaan pitää avata julkisesti.

7. Puolueen tuottama tieto jakoon
Puolue tuottaa paljon tietoa, jota ei kuitenkaan käytännössä jaeta jäsenistölle. Puolueen tekemien jäsenkyselyiden ja niiden raakadatan pitää olla julkisia ja kaikien analysoitavissa. Puolueen keräämän vaalirahoituksen ja jäsenhankinnan tulosten on oltava realiaikaisesti seurattavissa.

8. Suora yhteys päätöksentekoon
Edustuksellisten elinten kokousten aikana tulee kaikkien voida viestiä puolueemme edustajien kanssa. Esimerkiksi kansanedustajan ja valtuutetun on oltava tavoitettavissa kokouksen aikana sosiaalisen median avulla. Yksittäinen edustaja ei koskaan ole yhtä viisas kuin koko se joukko kiinnostuneita aktiiveja, jotka reaaliajassa kykenevät muodostamaan argumentteja päätöksenteon tueksi.

Radikaali avoimuus on vihreiden uusi perustulo. Avoimuus ja sen kautta tuleva poliittisen kulttuurin muutos kehittää yhteiskuntaamme eteenpäin.

Työ aloitetaan tekemällä yhdessä puoluekokousaloitteet blogissa: uusipuolue.wordpress.com
Allekirjoittaneet:

• Paloma Hannonen begin_of_the_skype_highlighting     end_of_the_skype_highlighting
• Julianna Kentala
• Aleksi Laine begin_of_the_skype_highlighting     end_of_the_skype_highlighting
• Ville-Veikko Mastomäki
• Erkki Perälä
• Heikki Sairanen
• Salla Sinkkonen
• Jaakko Stenhäll
• Ilona Toivanen

Parempaan politiikkaan puolustusmäärärahoilla

Illan termi on deliberatiivinen demokratia.

Termillä viittataan demokratiaan, jossa päätöksenteko perustuu laajaan kansalaiskeskusteluun ja asioiden pohdintaan. Ongelmana tässä on esimerkiksi Tommi Uschanovin Suuri kaalihuijaus -kirjassaan (jonka innoittamana tätä kirjoitan) esiin tuoma fakta siitä, ettei juuri kukaan oikeastaan tiedä mistään oikein mitään.

Uschanov kertoo kirjassaan brittiläisistä, jenkkiläisistä ja kanadalaisista kokeista, joissa kansalaisia on kutsuttu viikonloppuleirille, joissa asiantuntijoiden avulla heidän poliittista ymmärtämystään on "hinattu tasolle", jonka myötä heillä on paremmat mahdollisuudet tehdä poliittisia päätöksiä. Leireille osallistuneista osa on muuttanut mielipidettään esitellyistä asioista, kun ovat perehtyneet niihin syvällisemmin.

Koska kannatan mahdollisimman suoraa demokratiaa tilanteessa, jossa tosiaan juuri kukaan ei tiedä juuri mistään juuri mitään, pystyy helposti ymmärtämään miksi tämä vaikuttaa mielestäni kiinnostavalta. Ehdotukseni on silti hiukan edellä esitettyä radikaalimpi.

Yhteiskuntamme näkee asiakseen ja oikeudekseen pistää kaikki miessukupuolen edustajat 6-12 kuukaudeksi kahlaamaan metsiin ja rämpimään soille, koska mahdollisesti, joskus, ehkä siitä saattaisi olla jotain hyötyä. Tähän leirikouluun pistetään vuosittain haisemaan pari miljardia euroa verorahoja.

Kuten arvaatte esitänkin, että kyseiset eurot käytettäisiin deliberatiivisen demokratian vaativaan kansalaiskasvatukseen. Oikeutus ja legitimiteettikin on kunnossa, jos ja kun nykymenonkin hyväksymme.

Kaikki kansalaiset siis kutsuttaisiin lyhyille ja pidemmille leireille jonkin kokoisissa ryhmissä säännöllisin väliajoin ja näissä käytäisiin monipuolisen asiantuntijajoukon ja ehkäpä myös poliittisten puolueiden edustajien kanssa (kuten aiemmin mainitsemissani esimerkeissä) läpi yhteiskunnallisia teemoja.

Tuloksena saisimme paremmin omaa yhteiskuntaansa ymmärtäviä kansalaisia, joiden luottamus poliittiseen järjestelmään olisi suurempi, ja jotka osaisivat tehdä perustellumpia valintoja niin suorissa kansanäänestyksissä kuin henkilövaaleissakin.

Uutisia Perus-Suomesta: Älä alistu!

Tervetuloa Uutisia Perus-Suomesta -lähetykseen.

Ylpeänä haluamme esitellä uuden Räsäsläisestä keskilännestä henkensä saaneen kampanjamme: Älä alistu - nuorten mediakampanjan.

Älä alistu! -kampanjassa lähdetään siitä, ettei ajan henkeen tasa-arvosta, rasismin vastaisuudesta, naisten äänioikeudesta taikka yleisestä tasa-arvosta, pidä mukautua. Haluamme kannustaa ja rohkaista juuri sinua etsimään kestäviä ratkaisuja elämäsi suuriin kysymyksiin yleisen mielipiteen, järjen sekä oikeudenmukaisuuden tajun sijaan Raamatusta. Kaikkea ei tarvitse oppia kantapään kautta, eikä kaikkien tarvitse olla tasa-arvoisia!

"Kampanjamme saa tukea muun muassa opetusministeriöltä, jota jopa me pidämme erittäin huvittavana. Tämähän ylittää naurettavuudessaan ja eettisessä epäjohdonmukaisuudessaan, jopa kuuluisan possupedian", toteaa kampanjan suurinkvisiittori Pertti Persuarvot-Kunniaan.

Siunausta kaikille,.. lähes kaikille.

Valiokunnat seksikkäimpiä, lautakunnissa kovin meno!

Otsikko on kehitetty nykyisen verkkomediakäytännön virallisen ohjeistuksen mukaisesti maksimoimaan sivullavierailijoiden määrä. Toimitus ei vastaa otsikon ja sisällön toisiinsa liittymisestä.

Vihreät hyväksyivät puolitoista viikkoa sitten tietoyhteiskuntapoliittisen ohjelmansa Radikaalisti avoin yhteiskunta. Heikki Sairanen ehtikin jo tiivistää pääkohdat blogiinsa, joka kannattaa käydä lukaisemassa.

Yksi mielestäni tärkeimmistä kohdista oli valiokuntien ja lautakuntien avoimuuta vaatinut kohta, joka kuuluu seuraavasti: "Päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja avoimuutta on lisättävä. Esimerkiksi eduskunnan valiokuntien kokoukset ja kuulemiset sekä kuntien valtuustojen, hallitusten ja lautakuntien sekä
kuntayhtymien kokoukset tulee esittää netissä niiltä osin kuin se ei vaaranna turvallisuutta tai
kansalaisten yksityisyyttä." 

Nykyään valiokunnat ja lautakunnat kokoontuvat suljettujen ovien takana, eikä valmisteluprosessista tai asiantuntijakuulemisista ole kansalle paljolti tietoa tarjolla. Avoimuutta vastustetaan useimmiten seuraavin pragmaattisin argumentein:
1. Jos kokoukset olisivat avoimia, karkaisi todellinen päätöksenteko ja neuvottelut epävirallisille areenoille
2. jos kokoukset olisivat avoimia, muuttuisi niidenkin työskentely valtuustojen ja eduskunnan ison salin kaltaiseksi poliittiseksi teatteriksi.

Filosofis-periaatteellisella tasolla hommahan on aivan selvä: Valta kuuluu kansalle, joten sen tulisi kyetä seuraamaan ja valvomaan vallankäyttöä. Eli kaiken päätöksenteon tulisi olla avointa.

Pragmaattiset argumentit vaativat kuitenkin vastauksen. Väitänkin, ettei ole olemassa luonnolakia, joka pakottaa neuvottelut takahuoneisiin, taikka edustajat pitämään teatraalisia juhlapuheita, vaan että kyseessä on vain heikko poliittinen kulttuuri, joka ei ole tottunut avoimuuteen.

1. Kaikki valiokuntien ja lautakuntien toimintaan osalistuneet tietävät, että neuvottelut käydään jo nyt  käytävillä, saunoissa ja kahviloissa. Väitänkin, että juuri kokousten käyminen suljettujen ovien takana antaa mahdollisuuden tähän, kun tämä suhmurointi ei tule esiin. Jos ihmiset kykenisivät seuraamaan kokousta, havaitsisivat he ne kaikki ennalta päätetyt ja perustelematta tehdyt päätökset, joita nykykäytäntö sallii tehtävän.

2. Valtuustot ja eduskunnan ison salin toiminta on poliittista teatteria, mutta syy tähän ei ole avoimuus. Toimintakulttuuriin vaikuttavat muutkin tekijät:
a. Miljöö ei mahdollista keskustelua. Jos tarjoaa areenaksi teatterilavan, ihmiset käyttäytyvät kuin olisivat teatterilavalla. Eduskunnan iso sali taikka valtuustosalit eivät miljöönä tarjoa mahdollisuutta, tai ainakaan houkuttele, rakentavaan keskusteluun. Kun puheenvuorot pidetään puheina yli 50:lle ihmiselle, on itsestään selvää, että ne ovat puheita, eivätkä keskustelua. Valio- ja lautakunnissa asia on toisin.
b. Päätökset on jo lyöty lukkoon. Jäljellä on vain muodollinen esiintyminen, demokraattinen akti. Valtuusto ja iso sali ovat asian käsittelyn viimeisiä paikkoja. Asian käsittelyvaiheet, joissa neuvottelut, ja muu ei teatterimainen toiminta, on jo suoritettu. Ei siis voida edes olettaa, että näillä näyttämöillä enää käytäisiin raketavaa keskustelua, koska kaikki keskustelut ja neuvottelut on jo käyty. Valio- ja lautakunnissa on toisin.

Todellinen syy onkin poliittisessa kulttuurissa, joka on pakoillut kaikkea avoimuutta viimeiset sata vuotta. Väitän että toisenlainen kulttuuri on mahdollinen. Nyt onkin otettava avoimuus tosissaan ja tuotava politiikan arkaluonteiset, kiinnostavimmat ja seksikkäimmät aktit kaiken kansan nähtäville.

Toimitus huokaa helpotuksesta, kun sai sitten kuitenkin linkitetyksi otsikon ja sisällön.

Koko Suora demokratia 3.0 nyt yksissä kansissa! Katso kuvat! Lue tekstit!

Tilaa heti!

Koko kirjoitussarjan lähtökohtana on mm. Noam Chomskyn esittämä ajatus siitä, että jokaisen valtarakenteen ja auktoriteetin on kyettävä perustelemaan olemassaolonsa, ja jos perustelut eivät ole riittävät, on tuosta auktoriteettiasemasta luovuttava. Tässä ajatuksessa todistusvastuu on aina vallanpitäjillä, ei kansalla, jolle valta päättää kaikista omista asioistaan itsearvoisesti kuuluu.

Ennen kuin joku ehtii huutaa, ettei mitään mistään ymmärtämättömän ”kansan” voi antaa päättää asioista, koska eivät ”ne” mitään ymmärrä, niin todettakoon, että tällä samalla argumentilla ollaan historiassa vastustettu orjien vapauttamista ja naisten kansalaisoikeuksia, joten älkää rouvan tähden nolatko itseänne huutamalla niin.

Kysymmekin siis: onko meillä riittäviä perusteluja nykyisille demokratian hierarkiarakenteille, kuten eduskunnalle ja kunnanvaltuustoille? Kun lähtökohtana on vallan kuuluminen kansalle, ovat perustelut hierarkioista kiinni pitämiselle lähinnä teknisiä.

Perusteluiksi voitaisiin esittää esimerkiksi, etteivät kaikki ”kansalaiset” mitenkään ehdi perehtyä jokaiseen päätettävään asiaan, ettei joka päivä ole taloudellisesti varaa järjestää vaaleja, ja ettei kukaan ehdi joka päivä äänestellä ties mistä pikkuasioista.

Aiemmin tämä vallananastus onkin ollut helpommin perusteltavissa suoran demokratia teknisellä haastavuudella. Suora demokratia, jossa kaikki päätökset tehdään kansanäänestyksellä, on hyvin kallista ja aikaavievää, jos tekninen toteutus sisältää hirvittävän määrän äänestyslipukkeita, äänestysvirkailijoita ja äänestyspisteitä.

Nykyisin meillä kuitenkin on internet, joka tietysti ratkaisee kaikki ongelmamme trivial tietoudesta demokratiaan.
Hyvät naiset ja herrat... suora demokratia 3.0:
part 1. äänestäminen
part 2. muutosesitykset
part 3. valmistelu

Kokoomus: Tasavero on progressiivinen vero!

Kykypuolueen taloudellisen ajatushautomon puheMies Sampsa Toivotalkoot-Kataja osoitti tänään pettämättömällä päättelyketjulla, että tasavero on itseasiassa progressiivinen vero!

"Kun Björn Wahlroos menee Sammon konttorille ja nostaa 3 000 000 euron vaaleanpunaisen palkkashekin, hän maksaa siitä 1 000 000 euroa veroa. Kun kaupan myyjä menee Prismaan konttoriin ja nostaa sieltä 3 000 euron ruskean palkkakuoren, hän maksaa siitä vajaa 1 000 euroa veroa", Kataja selosti ja osoitti miten ylivertaista kokoomuksen talousosaaminen on.

"Wahlroos maksaa kyllä ihan samalla veroprosentilla palkastaa 999 000 euroa enemmän veroa. Tämä on ihan oikein ja tämä on juuri sitä progressiota", jatkaa prosenttimatiikan ylijumala, mutta auttamattoman nolon ajatusvirheen tehnyt järkivihreä Kataja.

Toimitus pyytää huomioimaan seuraavan wikipediasta copy-pastetun (että jos kyselette mitä se V-V on siellä AMK:ssa jo viidettä vuotta tehnyt niin tätä) lauseen, "Progressiivinen vero on vero, jossa veroaste nousee tulojen tai muun verotettavan summan kasvaessa."

Että terveisiä vaan sinne kykypuolueelle.

U = UTOPIA osa II: Suora demokratia part 3.

Nyt sitten tartutaan vielä siihen vaikeimpaan kysymykseen eli valmisteluprosessiin.

Valmistelijan valta on valtava! Valmistelussa päätetään siitä mitä asioita ylipäätänsä tulee päätöksentekoon ja millaisina nuo asiat päätöksentekoon tuodaan.

On hyvin suuri ero siinä tuleeko esim. torin kehitykseen liittyen äänestettäväksi ehdotus toriparkista, torin osittaisesta puistottamisesta, torin umpeen rakentamisesta vai tuleeko asia ylipäätään mihinkään äänestykseen.

Suorassa demokratiassa 3.0 minkä tahansa asian valmistelu voi lähteä käyntiin ainakin kahta kautta. Virkakoneiston käynnistämänä tai kansalaisaloitteen kautta.

Virkakoneisto käynnistää hankkeiden valmistelua tietysti, kuten nykyäänkin, valtuuston ohjelmien mukaisesti ja reagointina ties mihin asioihin.

Kansalaisaloiteen kautta voitaisiin aloittaa käytännössä minkä tahansa kokoisen tai näköisen hankkeen valmistelu. Aloitteen voisi jättää kuka tahansa. Aloitteita voisi olla kahdenlaisia: Yksittäisen tahon jättämiä, sekä jo valmiiksi suuren joukon ”allekirjoittamia”.

Yksittäisen tahon (henkilö tai yhdistys tai...) aloite päätyisi aluksi lyhyeen virkamiesvalmisteluun, josta se nopeasti tuotaisiin, jonkin lautakunnan esityslistalle. Siellä päätettäisiin (tai siis kuntalaiset taas äänestäisivät) lähdetäänkö hanketta viemään eteenpäin vai ei.

Suuren joukon allekirjoitama (suureksi joukoksi voitaisiin määritellä esim. 1%, 5%, 10% tai 33% kuntalaisista, mikä sitten onkaan järkevä luku) kansalaisaloite ei päätyisi edellisen prosessin kouriin, vaan hankkeen ympärille koottaisiin virkamiehistä ja vapaaehtoisista kansalaisista koostuva valmistelukomitea. Se vietäisiin koko valmisteluprosessin läpi loppuun saakka joka tapauksessa.

Kaikkia kolmea kautta valmisteluun päätyvät hankkeet kasaavat ympärilleen valmistelukomitean. Komiteaan saa osallistua kuka tahansa ja kaikkien komiteoiden toiminta, tiedotus ja kommunikatio on täysin avointa.

Komiteoissa virkamiehet (arkkitehdit, rakennusvalvojat, suunniteluinsinöörit, palvelujohtajat, jne.) toimivat työnohjaajina ja (HUOM!) päätöksentekijöinä.

Tämä epädemokraattinen piirre on nähdääkseni tarpeellinen muutamasta syystä. (Jos kilpailevia ehdotuksia löytyy niin hyvä.) Olisi suoran demokratian idean vastaista, jos komitean jäsenillä olisi mahdollisuus äänestää silloin kuin muilla ei ole, ja toiseksi sisäisiä äänestyksiä suorittava avoin komitea olisi hyvin altis valtaukselle sekä nimby-ilmiölle.

Poikkeuksen virkamiesvetoisuuteen tuottavat suuret erimielisyydet (esitellään edempänä) sekä suuren joukon allekirjoittama kansalaisaloite, jossa jo kansalaisaloitteessa on päätetty kuka kansalainen asetetaan valmistelukomission vetäjäksi. (Tällaisille henkilöille on myös syytä maksaa jonkinlaista korvausta, jotta kenellä tahansa olisi mahdollisuus ottaa vastaan valmistelun vetäminen.)

Valmistelu etenee kolmessa vaiheessa, jotka ovat 1. hankesuunnitelman hyväksyminen 2. hankeluonnoksen hyväksyminen sekä 3. hanke-ehdotuksen hyväksyntä.

Valmistelun kaikissa vaiheissa suoritetaan äänestys mihin suuntaan valmistelua tulisi viedä ja suurien erimielisyyksien ilmetessä valmisteluprosessi jakaantuu useampaan, jotka siis valmistelevat erilaista päätöstä . Suureksi erimileisyydeksi voitaisiin määritellä vaikkapa 10, 25 tai 33 %. Jokaiselle eri suuntaan vievälle vaihtoehdolle perustetaan oma valmistelukomissio. Suuren erimielisyyden vuoksi perustetun valmistelukomitean johtoo valitaan asiaa kannattava kansalainen, samoin kuin allekirjoitetussa kansalaisaloitteessa.

Valmistelu ei voi jakaantua kymmeniin eri suuntiin, koska virkakoneiston resurssit eivät riittäisi tällöin kunnolliseen valmisteluun.

Näin ollen päätettäväksi saapuu useita avoimesti ja kansalaisten kanssa yhdessä valmisteltuja ehdotuksia, eikä vain sitä yhtä esitystä toriparkista.

Jos tässä kyettiin sentään tämän tasoiseen ideointiin, on hyvin vaikea uskoa, ettei jollain oikealla valtiotieteilijäporukalla saataisi toimivaa mallia kasaan.

Toivonkin ettet nyt koko 3.0:n lukeneena ala keksimään miksi tämä ja tämä osa hahmotelmasta ei muka toimisi, EI tietenkään toimi! Sen sijaan mielekkäämpää olisi pohtia, miten tämän kaltaisen järjestelmän suuret haasteet voitaisiin ratkaista, jotta voisimme ottaa seuraavan askeleen demokratia kehityksessä.

U = UTOPIA osa II: Suora demokratia part 2.

Viime kirjoituksessa ehdimme visioida miten äänesteleminen demokratiassa 3.0 toimisi. Muutama asia jäi kuitenkin yllättäen uupumaan. Ensinnäkin edellä kuvattu äänestelyjärjestelmä ei ole minkään väärti, jollei kansalaisten ole mahdollista tehdä muutettuja päätösesityksiä ja toiseksi näilläkään ei ole merkitystä, jos valmistelua ei avata osallistavalle suoralle päätöksenteolle.

Jatkakaamme siis asian käsittelyä väärästä päästä lähtien eli noista muutetuista päätösesityksistä. Edellä esitetyssä mallissa olisi siis mahdollista äänestää ainoastaan "jaa" tai "ei", joka ei tietystikään riitä mihinkään. Jaa / ei -vaihtoehdot eivät vielä mahdollista vapaata päätöksentekoa vaan tähän tarvitaan muutettujen päätösehdotuksien mahdollisuus.

Turku 3.0:ssa muutokset tehdään seuraavasti. 

Puolueilla on mahdollisuus tehdä muutettuja päätösehdotuksia ja nämä tulevat suoraan päätöskokoukseen äänestettäviksi. Tämän lisäksi jokaisella kuntalaisella on mahdollisuus tehdä muutettuja päätösehdotuksia. Nämä (kuten puolueidenkin ehdotukset) tulee jättää viikkoa ennen päätöskokousta. Näistä kansalaisten ehdotuksista päätöskokoukseen selviytyvät sellaiset, jotka saavat kannatusta (kanatukseen tarvittaisiin vaikkapa sata ääntä tai kymmenen tai joku sopiva määrä kuitenkin). Kannattaminen toimisi samalla tavalla kuin postausten "likettäminen / tykkääminen" facebookissa. Muutettujen päätösehdotusten määrää on rajattava, koska äänestäminen satojen vaihtoehtojen välillä häivyttää demokratian, kun kenelläkään ei ole todellisia mahdollisuutta tutustua ehdotuksiin.

Päätöskokoukseen tulee siis valmisteltu virkamiesehdotus, puolueiden esittämät muutokset sekä kansalaiden kannatusta saaneet muutokset. Näistä sitten äänestellään aivan kuten nykyäänkin äänestetään muutosten, palautusten ja hylkyjen kesken, mutta voter/votebookkien välityksellä.

Äänestely on nyt käyty läpi, mutta valmistelun avoimuus ja erityisesti kaikkien kansalaisten suora osallistuminen siihen onkin se vaikein juttu. Siihen paneudumme seuraavassa sessiossa.

Kirjoitus on osa U = UTOPIA kirjoitussarjaa, jossa esitellään utopioita paremmasta yhteiskunnasta.

U = UTOPIA - osa II: Suora demokratia

Tervetuloa lähetykseen. Tällä kertaa utopioidaan suorasta demokratiasta.

Kuten kirjoitussarjan luonteeseen kuuluu aion viitata kintaalla kaikkiin sellaisiin jopa fataaleihin ongelmiin, jota utopiaan sisältyy, jotta voimme utopioida rauhassa realimaailman ongelmista piittaamatta.

________________________________________________

Lähdemme liikkeelle suomalaisesta kokeilukunnasta nimeltänsä vaikkapa Turku (esitettävää utopiaa voisi myös soveltaa valtakunnan tasolla, mutta yksinkertaisuuden vuoksi pysytään nyt kuntatasolla). Suomen Turussa on siirrytty siis kokeilumielessä täysin suoraan demokratiaan. Kuntalaiset äänestävät jokaisesta asiasta, josta kunta nykyäänkin päättää. Tämä tarkoittaa karkeasti arvioituna useampaa kymmentä päätösasiaa päivässä, kun lasketaan yhteen kaupunginhallituksen, kaupunginvaltuuston, lautakuntien ja liikelaitosten kaikki päätettävät asiat.

Homma toimii näppärän verkkosovelluksen, olkoon sen nimi vaikkapa Votebook taikka Voter, avulla. Ohjelma toimii käyttöliittymänä, jonka avulla kuntalaiset päivittäin klikkailevat mikä kaavaehdotus tulee valituksi, minne linjan 42 uusi bussipysäkki tulee sijoittaa, tuleeko Pansion terveysasema yksityistää vai ei ja niin edelleen.

Koska useampaan kymmeneen päätösasiaan päivittäin perehtyminen on kevyesti ilmaistuna haastavaa, on avuksi valjastettu nyt valtansa menettäneet entiset päätöksentekijät, elikä puolueet ja poliitikot. Puolueiden tehtävänä tässä uudessa ja uljaassa todellisessa demokratiasa olisi esittää omat perustellut ratkaisut päivittäin käsillä oleviin päätösasioihin.

Koska jokaisen kuntalaisen perehtyminen jokaiseen käsillä olevaan asiaan on perin mahdotonta on kuntalaisilla mahdollisuus asettaa oma Voter tai Votebook seuraamaan jonkin puolueen äänestysehdotuksia. Kuntalainen voi vaikkapa klikkailla, että kaava-asioissa oma Voter / Votebook seuraa vihreiden ehdotuksia, joukkoliikenteeseen liittyvissä demarien ja peruspalveluissa perussuomalaisten ehdotuksia ja äänestää niiden mukaisesti. Aina olisi tietysti mahdollisuus tehdä manuaalinen valinta, siis aina. (Ja juu, sähköisessä äänestämisessä on käytännössä ylitsepääsemättömiä ongelmia, mutta niille nyt viitataan kintaalla) (Niin ja käytössä olisi myös äänestyspakko, jotta äänestysprosentti ei olisi alle kymmentä jatkuvasti)

Myös nykyisen edustuksellisen ja vajaan demokratiamme instituutiot jatkaisivat toimintaansa, mutta eri tarkoitusta varten. Lautakunnat ja valtuusto kokoontuisivat yhä, mutta esim. viikkoa ennen päätöshetkeä ja sillä tarkoituksella, että kokoukset videoitaisiin ja litteroitaisiin, kuntalaisten kannanmuodostuksen avuksi. Puolueiden tehtävä olisi siis pyrkiä esittämään omaan arvomaailmaansa perustuva ratkaisu kuhunkin päätökseen ja nämä perusteet olisi kaikille kuntalaisille helposti saatavilla puolen klikkauksen päässä päätettävästä asiasta.

Koska puolueet olisivat yhä olemassa tarvitsisi järjestää myös vaaleja, joissa valittaisiin ne puolueet, jotka saisivat oikeuden toimia näissä perustelevissa elimissä. Vaalien valtasuhteilla ei olisi enää merkitystä (koska puolueilla ei enää ole äänestysvaltaa) vaan ainoastaan sillä ketkä ylipäätään pääsevät leikkiin mukaan. Näin ollen olisi tarpeellista päästä vain asetetun äänikynnyksen yli ja tämän tulisi olla matala, jotta keskustelu olisi moniäänistä (muttei kuitenkaan olematon, jottei keskustelu olisi mahdotonta).

Todennäköisesti ilmaantuisi myös suuria mielipidevaikuttajia, joita monet kuntalaiset seuraisivat. Jos kokeilukunta olisi Helsinki niin varmaan herra Soininvaaran äänestusehdotukset olisivat hyvinkin seurattua tavaraa. Tällainen aktiivisuus toisi oman lisänsä demokraattiseen keskusteluun ja päätöksentekoon.

Mitäs sitten tapahtuisi?

Uskoisin että kun kuntalaisille oikeasti annetaisin valta (kuten perustuslaki jo nyt leikkisästi esittää, sillä edustuksellisuuden pikku jälkihuomautuksella) mielenkiinto päätöksentekoon noin tuhatkertaistuisi saman tien. Tämä tarkoittaisi myös yhteiskunnallisen keskustelun räjähtämistä käsiin, kun joka päivä olisi kymmeniä asioita, joita pitäisi tuttujen ja työkaverien kesken pähkäillä. Samalla mahdollisuus siihen iänikuiseen ruikutukseen, "etteivät herrat ymmärrä politiikasta mitään" loppuisi seinään, kun herroja ei enää olisikaan ja ruikutuksen kohteena olisikin oma äänestyspäätös.

Järjestelmä, ja pelkkä ajatusleikkikin siitä, myös konkretisoi kivasti sitä miten suuri vallan anastus edutuksellisuus on. Tuntuisi varmaan aika onnettomalta laittaa oma Votebook / Voter automaatille ja antaa sen äänestää aina vaikkapa demarien kannan mukaisest. Vallan menetyksen tunne ja väärin äänestämisen mahdollisuus olisi melko suuri, mutta juuri niinhän nykyjärjestelmä toimii! Kerran neljässä vuodessa piirretään joku numero paperille ja sitten joku toinen numero tulee suhteellisesti valituksi sinun numerosi ansiosta ja sitten näiden numeroiden edustaman numerojengin pomot päättävät neljä vuotta mitä sinä "haluat" että kaupungissa tehdään.

Omasta puoluetoimijan näkökulmasta käsin homma muuttuisi myös mielestäni mielekkäämmäksi. Jotkut poliitikot tietysti tykkäävät poliittisesta pelistä ja suhmuroinnista, mutta tässä järjestelmässä se menettäisi suurilta osin merkityksensä, kun ei enää olisikaan samoissa määrin hyötyä siitä saako ne kokoomussedät suhmuroiduksi omalle puolelle vai ei. Tässä järjestelmässä tärkeämpää olisikin esittää uskottavia perusteluja oman kannan tueksi, jotta kuntalaiset äänestäisivät samoin kuin oma puolue.

Myöskin nepotismi ja monenlainen korruptio olisi sen harrastajille vaikempaa kuin nykyään. Rakennusyhtiön on helpompi kahvitella ne muutamat sedät, jotka kaupungin asioista nykyään päättävät, mutta kaikkien kuntalaisten kahvittaminen onkin haastavampaa hoitaa sopuisasti yhtiön saunatiloissa.


Aikamme alkaa kuitenkin loppua ennen tarinaa ja jatkan järjestelmän suuresta tuntemattomasta eli asioiden valmistelun ulottovuudesta toisessa lähetyksessä. Lopuksi haluankin vain todeta, että vaikka utopiani onkin lähes toteuttamiskelvoton, niin onko positiivisella kehityksellä todellisuudessa mitään muuta suuntaa!


Kirjoitus on osa U = UTOPIA kirjoitussarjaa, jossa esitellään utopioita paremmasta yhteiskunnasta

Perusturvan ansiosidonnaiset kahleet

Osmo Soininvaaran uuden Sata-komitea -kirjan julkaisun aikoihin, noin kuukausi takaperin, käytiin lyhyt ja intensiivinen debatti perusturvan ja ansiosidonnaisen kytköksestä. Ode esitti, että perusturvan nostaminen on mahdotonta, tai ainakin pirun kallista, niin kauan kuin se on sidottu ansiosidonnaisen vastaavaan nostoon. Linkin purkamattomuudesta hän syytti AY-liikettä sekä demareita.


Demarit vastasivat tähän, ettei se ole liian kallista, vaan 300 miljoonalla oltaisiin saatu maksetuksi esitetty satasen korotus perusturvaan, ja että hallitus on laittanu huomattavasti suurempia summia haisemaan tämän kauden aikana esim KELA-maksujen poistoon.


Sinänsä demarien argumentti on totta, mutta mutta. Olisiko silti irroitettava tuo kytkös? Jos hyväksymme väittämän että meiltä irtoaa esimerkiksi tuo mediassa esillä ollut 300 miljoonaa käytettäväksi työttömyysturvan parantamiseen niin keille tämä raha tulisi vipata?


Alla olevassa graafissa olen laskenut miten paljon perusturvaa tai ansiosidonnaista kukakin saa (Musta viiva). Punainen viiva esittää satasen korotusta ja sen vaikutuksia demarien puolustaman nykymallin mukaisesti. Vihreä viiva taas kuvaa Oden/vihreiden mallia, jossa perusturvan korotus on irtikytketty ansioisidonnaisesta. (graafin luvut ovat ainoastaan suuntaa antavia, koska kaikkea tarvittavaa dataa ei löytynyt internetistä)

Tässä ollaan nyt peruskysymysten äärellä. Kannattaako demarimallia, jossa köyhimmät saavat kolmanneksen käytetystä rahasta ja loput menevät enemmän saavien tukien korotuksiin, kuten punainen viiva osoittaa. Vai kannattaako vihreiden mallia, jossa koko summa joka meillä on käytössä, oli se sitten 30 tai 300 miljoonaa, kyetään käyttämään kaikkein vähiten saavien tuen korotukseen.

Minun on hyvin vaikea sulattaa argumenttia siitä, että vihreiden malli köyhdyttäisi pienellä ansioturvalla olevia suhteessa perusturvan saajiin. Näen asian päin vastoin positiivisena kaikkein köyhimpien rikastumisena suhteessa kaikkiin muihin tuloryhmiin. Kuvittelisi että vasemmisto kannattaisi tällasita politiikkaa, mutta ei kun ei.

Tässä vielä close up alemmista tuloluokista, josta näkee selkeämmin miten paljon suuremmat perusturvan korotukset samalla rahalla saataisiin, jos kytkös näiden tukien välillä katkaistaisiin.