Kaupunkia ei voi suunnitella, ellei sitä ymmärrä

Jos ihmistä pyydetään ajattelemaan kaupunkia, hän ajattelee todennäköisimmin katua. Katu ja sitä reunustavat rakennukset muodostavat tilan, jota kutsumme kaupungiksi ja jota ajattelemme kaupunkina. Kadut eivät ole tarkoitettu vain liikkumiseen ja siirtymiseen, vaan jokainen kadunpätkä on satojen ihmisten kotikatu ja etupiha. Kenenkään etupihan ei tulisi olla vain liikennettä varten eikä unelmiemme kotikatu ole moottoritie, vaan asukkaiden - lasten, aikuisten ja vanhusten - oleskelupaikka.

Miksi sitten suurin osa kaupungista on annettu liikenteelle ja parkkipaikoille - toiminnalle, joka tarjoaa suurelle osalle asukkaista lähinnä melua, ilmansaasteita, turvallisuusuhkia sekä liikkumisen ja olemisen esteitä?

Kadut ja siten koko kaupunki tulee viimein ottaa takaisin ihmisten käyttöön! Fyysisen tilan valtaaminen tai uudelleen suunnittelu ei kuitenkaan riitä kaupungin ymmärtämiseen. Kaupunki ja sen elämä koostuvat erittäin monimutkaisesta sosiaalisesta verkostosta. Ne koostuvat toisilleen ventovieraista ihmisistä, jotka sivusilmällä pitävät huolta toistensa lapsista, auttavat eksyneen oikeaan kahvilaan, kiirehtivät töihin sekä vain istuskelevat penkillä ja seuraavat muiden kuljeksimista.

Ilman sosiaalisen kokonaisuuden ymmärtämistä ei voi ymmärtää kaupunkia - eikä suunnitella sellaista. Yksin se on vaikeaa. Siksi tähän elämään joka päivä osallistuvat kaupunkilaiset on otettava mukaan suunnitteluun.