Sarjassamme yllätyksellisiä jatko-osia näemme tänään Katulapsia
kaupungini nimisen tilastoesityksen. Aiemmin tässä sarjassa olemme nähneet
Mikko Särelän tuottaman Lasten paikka
nimisen alkuperäisteoksen sekä tamperelaisen Jaakko Stenhällin mestaroiman
Keskustan lapset ja pihat jatko-osan.
Tässä jatko-osassa tarkastamme, että
Turussa asiat ovat kuten Helsingissä ja Tampereella.
Suomessa ja sen Turussa elää vahvana käsitys, jossa lapset ja
lapsiperheet asuvat kaikki omakotitaloissa paitsi muutamat epäonniset,
jotka" kärsivät hirveästä elämästä kerrostalolähiöissä" (kuten
allekirjoittanut ensimmäiset 20-vuotta elämästään). Tätä käsitystä myötäilee ja
vahvistaa esimerkiksi tämä Turun alueprofiili 2011 –julkaisusta löytyvä kuva:
Pinttynyt käsitys ei siis tietenkään pidä paikkaansa. Kun
tarkastellaan missä Turun lapset ja nuoret oikeastaan asuvat käy nopeasti ilmi,
että eniten lapsia on keskustassa. Otetaan uusintana, koska uutta informaatiota
on kuulemma vaikea sisäistää ja kertaus on opintojen äiti: eniten lapsia,
nuoria ja lapsiperheitä on keskustassa!
Mitä tästä sitten päättelemme. Ainakin ensin tulee havainnoida
ja ymmärtää se miten vähän keskusta-alueita suunnitellaan lasten näkökulmasta,
vaikka juuri siellä niitä lapsia on eniten. Jokaisen autopuoluelaisen, joka
väittää lapsista välittävänsä, kannattaa tässä kohtaa kätkeä yllä oleva
taulukko sydämmeensä ja tutkiskella sitä siellä ja pohtia millaista politiikkaa
sitä pitäisi oikeastaan tehdä.
Lapset ja nuoret tarvitsevat tilaa, turvaa
ja tekemistä.
Keskustassa tilasta on pulaa, koska kuten ensimmäinen kuvaaja
osoittaa suuren lapsimäärän lisäksi siellä asuu todella paljon muitakin
ihmisiä. Tilaa kuitenkin löytyy ja erityisesti pienemmille lapsille sitä
kannattaa etsiä sisäpihoilta. Lapsien kannalta on surullista, että sisäpihoille
mahtuisi hyvin leikkialueita ja ties mitä, mutta niitä ei ole. Alla olevassa
kuvassa on keskustan umpikortteli, jonka 2500 neliön sisäpihalla ei ole
neliösenttiäkään tilaa lapsille sekä lähiöpiha, jonka huomattavasti pienemmässä
pihassa koko rajattu alue on lasten leikkialuetta.
Syykin toki näkyy kuvassa. Lähiössä autot on sijoitettu
valtavalle parkkikentälle. Tällaista tilaa ei kaupungissa ole, joten joudumme
dilemman eteen. Joko autot tai lapset on häädettävä sisäpihoilta. Tämän luulisi
olevan helppo valinta, mutta ei ole lapsia vielä onnistanut monellakaan
pihalla.
Sisäpihoilla on myös toinen ongelma, aidat. Kun jokaisen
taloyhtiön välillä on aita, ei sisäpihoista muodostu kokonaisuuksia, jotka
olisivat tarpeeksi suuria kunnon leikkialueiksi. Yllä olevan kuvan
keskustakorttelin piha on jaettu muistaakseni kuuteen osaan, kun taas lähiöpiha
on kivasti yhtä aidatonta aluetta, jossa lapsoset voivat riemuiten karkeloida.
Sisäpihalla ei kuitenkaan koko elämää elellä, joten muussakin
kaupungissa pitäisi ottaa nämä pikku veitikat huomioon. Ensimmäinen ongelma on
tietysti turvallisuus ja lähinnä liikenneturvallisuus. Kuvan lähiökorttelia
reunustaa yksi katu, jossa saa ajaa autolla. Tie on päättyvä ja pihakatumainen.
Keskustakortteliamme reunustaa neljä autoilukatua, joissa nopeudet ovat suurempia.
Pitäisi siis:
1. rauhoittaa sisäpihat autoilta ja aidoilta ja
2. laskea ajonopeuksia 30 km/h (kuten liikennesuunnittelummekin
haluaisi tehdä, mutta lähes kaikki paitsi vihreät vastustavat) sekä rauhoittaa
mahdollisimman monet katuosuudet kokonaan läpiajolta.
Tämän jälkeen olemme saaneet lapsosillemme tilaa ja turvaa, mutta
entäs se tekeminen? Onneksi hätää ei ole, sillä pehmoGIS tutkimuksen mukaan:
”Mitä tiiviimmin rakennetussa ympäristössä turkulainen lapsi
asui, sitä useammin hän saavutti itsenäisesti itselleen tärkeitä paikkoja [ja]
enemmän hän piti merkitsemistään paikoista”.
Lapsia siis asuu keskustassa paljon ja he
pitävät siitä, joten: