tiistaina, toukokuuta 24, 2011

Yksityistäminen on pop, or not?

Minun on jo pitkään pitänyt blogata, miksi olen päätynyt vastustamaan palveluseteliä, joka kivasti esiteltynä vaikuttaa lähes täydelliseltä ratkaisulta. ”Palveluseteli mahdollistaa asiakkaan valinnanvapauden, laajentaa vaihtoehtoja ja takaa kaikille hyvän palvelutason”, sanoo Markku Mainosmies. 


Ensimmäinen syy päivähoidon palvelusetelin (Turussa on siis tämä kokeilu) vastustamiselle on tietysti itsestäänselvä sosiaalisen segregaation välttäminen. Kun palveluseteli mahdollistaa perusosan (palvelusetelin) päälle lisärahan maksamisen, mahdollistaa se samalla tilanteen, jossa varakkaammat voivat hoitaa jälkikasvunsa laadukkaampiin tai ainakin ”eristettyihin” kalliisiin päiväkoteihin ja halvempiin päiväkoteihin jäävät varattomampien (tai muutoin maksuhaluttomien) lapset. Tätä ei hyväksytä peruskoulussa, eikä mielestäni tulisi hyväksyä päivähoidossakaan.


Toinen ongelma koskee palvelun sijoittumista. Esimerkissämme on yksinkertaistuksen vuoksi kaksi asuinaluetta Nummi ja Itäharju. Molemmissa toimii julkinen päiväkoti. Tässä vaiheessa kaikilla perheillä on tasapuolinen mahdollisuus hakea ja saada paikka siitä päiväkodista, joka sopii paremmin perheelle (esim. sijainti suhteessa työmatkaan on varmasti tärkeä tekijä). 


Itäharjun julkinen päiväkoti myydään yksityiselle, joka aloittaa siinä toimintansa palvelusetelijärjestelmän osana.Itäharjun yksityinen päiväkoti kuitenkin haluaa tarjota jotain erikoispalveluja ja tästä syystä veloittaa 200 € vielä palvelusetelin lisäksi asiakasperheiltään per lapsi. Näin ollen vähempivaraisilla perheillä ei enää kaikilla ole mahdollisuutta pitää lapsiaan Itäharjun päiväkodissa, vaikka se olisi heidän arjen sujuvuuden kannalta huomattavasti miellyttävämpää. Syntyy siis hyvinvointitappiota kaikille niille perheille, jotka joutuvat luopumaan muutoin suosimastaan päivähoitopaikasta vähävaraisuutensa vuoksi. 
Tämä ongelma vaan monimutkaistuu ja moninkertaistuu, kun otetaan tarkastelualueeksi koko kunta tai seutukunta. 


Nämä ongelmat olisivat kuitenkin vältettävissä, jos palvelusetelin päälle ei olisi luvallista pyytää/ja maksaa ylimääräistä. Tähän taas ei mitään seteleitä tarvita, vaan kyseessä on käsittääkseni vanha ostopalvelumalli, joka päivähoidossa ja bussiliikenteessä onkin käytössä. 


Jos ostoseteli on mielestäni vastustettavaa yksityistämistä, niin entäs ostopalvelut?


En löydä syytä vastustaa ostopalveluita. 
Ne eivät aiheuta edellä kuvaamiani ongelmia, koska järjestelmässä ei ole mahdollista kilpailla maksukyvyllä ja kiilata näin niiden ohi, joiden maksukyky (tai -halukkuus) on vähäisempi. 
Ainakin bussiliikenteessä, yksityiset kykenevät tarjoamaan parempaa pavelua halvemmalla hinnalla. Tämä tarkoittaa, että julkisen palveluntarjoajan käyttö aiheuttaisi (ja aiheuttaa) julkisten varojen tuhlausta sekä hyvinvointitappion palvelunkäyttäjille, kun samoilla verovaroilla ja lipunhinnoilla he saavat huonompaa palvelua. 


Ostopalvelujen ongelma on täydellisen kilpailutuksen organisointi ja siitä aiheutumat kustannukset. Joillakin aloilla, kuten bussiliikenteessä, kilpailutus on helpohkoa ja toisaalla taas vaikeaa, kuten terveyspalveluissa. Näin ollen olen päätynyt kannattamaan ostopalvelujärjestelmän kautta yksityistämistä tietyillä aloilla ja taas toisilla en. 


Edellisen lisäksi on tietysti ideologinen ”hyvään asiaa laitetut rahat menevät yksityiseen taskuun” -argumentti. Tähän on tietysti aina vastattu, että ”pitäisikö voittoa tavoitella siis vain pahoista asioista”, ja niin vastaan minäkin.

2 kommenttia:

Konsta Happonen kirjoitti...

Ostopalveluita ja kilpailuttamisen lainsäädäntöä tuntemattomana kysyn, kuinka kovia kriteereitä on yksityisille palveluntuottajille mahdollista laittaa kilpailutustilanteessa? Entä kuinka usein ostopalvelun ehtoja on mahdollista muuttaa? Onko julkinen palveluntuotanto tässä mielessä notkeampaa kuin ostopalvelu, vai missaanko nyt jonkun olennaisen pointin?

Ville-Veikko Mastomäki kirjoitti...

Mun käsityksen mukaan (ja mä en myöskään ole asiantuntija) kriteerien "kovuudella" ei ole mitään rajoja. Mitä kovemmat kriteerit vaan laitetaan, niin sitä kalliimmaksi tulee, koska ei ne palvelun tuottajat niitä kriteereitä ilmaiseksi aio täyttää.
Sen sijaan kilpilutuslainsäädäntö asettaa monia esiteitä tiettyjen kriteerien käytölle. Esimerkiksi kotimaisuutta ei saa käyttää jne.

Ostopalveluehtoja voi käsittääkseni muuttaa aina uuden kilpailutuksen aikana. Ehkä jollain kommervenkeillä (ainakin jotain optioita on olemassa) joistain pienehköistä asioista voi tehdä muutoksia myös kilpailutuskauden aikana.

Ja joo kyllä tuo periaatteessa(!) tekee julkisesta tuotannosta notkeampaa. Mutta ei tuota julkistasektoria monesti dynaamisesta notkeudestaan kiitellä ;)