sunnuntaina, marraskuuta 12, 2006

Maa tarvitsee ystäviä!





Tänä viikonloppuna pidettiin Porissa, tuossa voodoo-juoppojen kotikaupungissa, Maan ystävien väentapaminen. Koska sain täällä äärellisen monta bloggaus-ideaa, tästä saattaa tulla täyttä sekoilua.

Saavuimme Porin raitille perjantai-iltana. Ensimmäisenä ohjelmassa oli seminaari biopolttoaineiden puhtaudesta ja niiden suhteesta ilmastonmuutokseen. Puhujina toimivat Markku Riihijärvi Vakka-Suomen kehityskeskuksesta sekä Finnwatch-raportin kirjoittaja, tutkija Niko Humalisto.

Seminaari oli ihan törkeän hyvä. Tunsin pienen Dodolaisen seminaari-fanaatikon kasvavan sisälläni, kun kuuntelin puheita. Markku kertoi projektistaan, jossa kaislasta ja muista biopolttoaineeksi sopivista materiaaleista tehtäisiin hyvin paikallisissa ratkaisuissa energiaa ja lämpöä. Idea vaikuttu loistavalta, koska se myös poisti ravinteita(fosfori ja typpi) vesistöistä samalla kun tuotti ilmastoneutraalia energiaa.

Eilen kelailtiin ilmastoporukoiden kanssa Euroopan Maan ystävien Big Action ilmastotempauksen suunnittelua. Koska mitään kummempaa ei saatu aikaan, Oras Tynkkynen ehdotti, että jatkaisimme brain-stormausta illalla karpalomehun äärellä.

Ja mehua hankittiin... ja sitten stormattiin.
Jonas sai idean, että keräisimme kaikkialla Euroopasta lehden näköisiä lappuja kokoa A3 ja sitten Brysseliin rakennettaisiin valtaisa (135 m.) puu johon nämä kaikki lehdet ripustettaisiin. Lehtiin tietysti kirjoitettaisiin jotain ilmastoliitännäisiä kommenteja.

Muitakin ideoita(aito sinivalas) esitettiin(ilmastolohikäärme), mutta (jääkarhujen joukkokuolema) niistä on paras vaieta.

Eilen ja tänään käytiin myös rakentavaa paikallaanjunnaavaa keskustelua siitä tulisko MY:n olla liike vai järjestö. Vaikkakin keskustelu oli puuduttavaa jankkaamista, opin aimoannoksia kansakuntamme järjestökentän tehtävänjaosta ja siitä kuinka uniikki MY onkaan.

Tämän jälkeen olikin viimein syyskokouksen aika. Kun satoja tunteja(2 h.) kestänyt keskustelu uuden työntekijän palkkaamisesta saatiin setvittyä, siirryttiin valitsemaan uusia puheenjohtajia ja hallituksen jäseniä. Uudeksi Pj:ksi valittiin Riikka Leskinen ja vpj:ksi Tatu Päkkilä ja Jenni Gästgivar. Sitten äänestettiin kurkkuaviiltävän jännituksen saavittelemina uusista hallituslaisista. Minä selvisin kunnialla jaetulle ykköstilalle Hanneleen kanssa.

Sitten varsinaista brain stormausta jälleen.

Turun Maan ystävät uudistuu ja etsii maalle uusia ystäviä!
Toiminta suunnitelma, jonka yhdessä Jonaksen kanssa väsäsin kuuluu seuraavasti:

1.) Suoritetaan rakenne uudistus
2.) Hankitaan uusia jäseniä >20 kpl.
3.) Ratkaistaan maailmaa vaivaavat ongelmat

PS. Kun maailman ongelmat on poissa päiväjärjestyksestä voidaan keskittyä "kiva-kiva"-juttuihin.

Tarkoitus on siis muuttaa TuMan imagoa dynaamiseen ja nuorekkaaseen suuntaan sekä hyödyntää jäsendiversiteetin tarjoamia synergiaetuja. Perustamme myös Turun MY:n oman blogin, josta muodostuu nopealla aikataululla blogi-taivaan kirkkain kvasaari.

Tervetuloa mukaan.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Se kasvi josta biokaasua suunniteltiin tehtävän oli järviruoko. Kaisla ei samassa määrin tule tuollaisille peltojen valumista rehevöityneille rannoille.

Oli muuten minustakin innostava seminaari.

Anonyymi kirjoitti...

Olihan tätä blogia pakko tulla katsomaan, kun sitä viikonloppuna niin hehkutit ;)
Tuota.. unohdit mainita karpalomehun voimalla syntyneen idean jättisuuren jalkapallon parsimisesta, joka tosin taidettiin teilata jo alkuunsa. Ja olisihan se ikävää, jos joku brysseliläinen aktiivi vahingossa parsisi itsensä pallon sisään...

Onnittelut hallituspaikasta! Ja tsemppiä TuMalle

Ville-Veikko Mastomäki kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Ville-Veikko Mastomäki kirjoitti...

Joo tuosta kaisla/ruoko/joku-ihmeen-vesikasvi -asiasta minä taisin kuulla Anna-Riikalta heti seminaarin jälkeen, mutta ei tainnut mennä jakeluun.

Jäi kyllä sellainen seminarointi-innostus päälle, että tekisi mieli mennä kaikkiin ymppä ja kehy aiheisiin paneeleihin. Harmi vaan, että ne kaikki järjestetään Hesassa, jonne ei sittenkään ollut täysin ilmaista matkustaa näillä julkisten hinnoilla.

Ja kiitti Tin-tiina tuosta futiksen-parsimis-idean-muistutuksesta. Karpalomehu oli jo ehtinyt viedä selkeimmät muistikuvat tästä "Äärettömän Tyylikkäästä" leimauksesta.

Poistin edellisen viestini röyhkeiden typetysten vuoksi ;)

Anonyymi kirjoitti...

Juuh, piti tulla kurkkaamaan sun höpötyksiä tänne. Kiitos kun muistutit mua noista äärettömän tyylikkäistä (?), karpalomehun huuruisista tempausideoista. Vaviskaa Brysseli ja kaikki maailman ideariihet, sinivalas rantautuu...

huh,
Riikka