maanantaina, lokakuuta 23, 2006

Biokratiaa


Pohdin tänään messuilta palatessani millaiset mahdollisuudet minulla on menestyä tulevissa eduskuntavaaleissa. Nopean pohdinnan tulos oli, että eivätpä nuo kummoiset ole.

Analysoin hieman tulosta ja mietin miksen saisi tarpeeksi ääniä. Sitten tajusin että joukot, jotka minua voisivat äänestää, eivät vain ole äänioikeutettuja. (Kuvittelen tässä, että muka tiedän mikä on hyväksi koko ympäristölle ja sen jäsenet siksi äänestävät minua.)

Sovittelin tätä "biokraattista" valtiomallia hetken päässäni pyöräilymatkan aikana ja sain sen jäsentymään jollain tavoin loogiseksi.

Edustuksellisen demokratian vaaleissa äänioikeutettuja ovat yleensä kaikki ne henkilöt, jotka asuvat alueella jonne edustajia valitaan tai joilla on omaisuutta tällä alueella. Tietty joukko siis päättää ketkä päättävät asioista tietyllä maantieteellisella alueella. Voitaisiin kuitenkin väittää, että koska päättämässä on vain ihmisiä, ei valittujen päättäjien valta ulotu ihmisyhteiskunnan ulkopuolelle. Näin valituilla päättäjillä ei olisi valtuuksia puuttua luonnon alueeseen millään lailla.

Näitäkin alueita koskien on kuitenkin tehtävä päätöksiä. Laajentaaksemme siis päättäjiemme valtuuksia myös luonnon alueelle tulee meidän antaa äänioikeus myös muille kuin kahdella jalalla käveleville(ja jokainen joka haluaa nyt näsäviisastella linnuista tai kuvan sioista voi puolestani lopettaa lukemisen).

Näin siirtyisimme kansanvallasta "biokratiaan". Ja eikö olekin niin että: Kaikki erillaisia, kaikki samanarvoisia. (Linkola jossain kirjoituksessaan piti tätä lausetta täysin järjettömänä. Mahtaisikohan tämä asiayhteys muuttaa hänen mielensä?)

Summaten: Pääsen vaaleissa läpi, kun edellä kuvattu äänioikeusuudistus saatetaan voimaan, mutta kansanedustajahaaveet täytynee silti haudata, koska uudistuksen jälkeen minusta tulisikin joku eliökunnanedustaja tai vastaava.

No, eiköhän tuo silti kelpaisi.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Biokratia?

Kuka kumma on antanut biologiselle ympäristölle oikeuden puuttua inhimilliseen elämään? (sniff - flunssa päällä, nääs). Ehdotan että erityisesti nimetty virus- ja bakteerikanta julistetaan oikeudettomaksi puuttumaan elämäämme.

Ihminen kai on osa luonnon monimuotoisuutta ja on tehokkaassa vuorovaikutuksessa KOKO ympäristönsä kanssa. Antaen ja saaden vaikutteita.

Ei vaan, tuo oli vinoilua.

Miten tämä poliittinen yhteiskuntajärjestelmämme toimii? Vaikuttaminen ei ole enää demokraattista. Se ei ole enää oikeastaan edes edustuksellista. Se on suhteellisen vaalitavan ja vaaliliittojen myötävaikutuksella melko degeneroitunut, eikö vain?

Se kuinka moni Sinua henkilökohtaisesti äänestää, on vain osa asiaa. Keräämällä ääniä listallesi, puolueellesi ja vaaliliitolle, kerrytät kokonaisäänimäärää, joka ositetaan suosituimmuusjärjestyksen mukaan listan henkilöille.

Oikeastaan tehokkainta olisi tämän mukaan keskittyä ensisijaisesti huolehtimaan siitä että puoluetta äänestävät ymmärtävät antaa äänensä Sinulle, ei suoraan kilpailevalle listan toiselle ehdokkaalle. Vähän ikäänkuin toissijainen (ja vaikeampi) vaihtoehto on pyrkiä hankkimaan listalle ääniä niiltä jotka eivät muuten vihreitä äänestäisi.

Vanha kyynikko - tai vaikka inhorealisti - voisi siis päätyä ajattelemaan että puolueen tehtävä olisi hankkia kannatusta ja ehdokkaan tehtävä kilpailla tämän kannatuksen tuomien mandaattien jakamisesta samoin ajattelevien kesken. Kuka onkaan siis vastustaja ja kuka liittolainen ?!?

Aatteellisuus ja vallantavoittelu voivat olla vähän toisistaan poikkeavia.

Kumpaakos Sinä, VV, tunnet olevasi? Hankitko ääniä varmoilta listan äänestäjiltä vai epävarmoilta "potentiaalisilta äänestäjiltä"?

Hyi minua!

Olli

Tea kirjoitti...

Eliökunnanedustaja, uuh, ihkua.

Huomiotaloudessa ei btw olekaan enää oleellista tulla valituksi, vaan olla mukana kuvioissa ja työntää oikeanlaisia viestejä oikeille ihmisille. Mun mielestä sun rooli voi olla merkittävämpi kuin mitä sun suhteellinen tuleva äänisaalis olisi, jos osaat vaan hyödyntää stageaikaasi ja kontaktejasi fiksusti. Oikeasti, äänimäärä on epäoleellinen, keskity sisältöihin ja viestintään.