torstaina, lokakuuta 12, 2006

Järjestöeloa

Eilen oli Turun vihreiden nuorien strategia-symposium, jossa suunniteltiin kyseisen lafkan tarkoitusta, luonnetta ja tulevaisuutta. Tulimme yksimielisesti siihen tulokseen, että meidän tulee olla nuorekas, dynaaminen, haastava ja ympäristöliikkeen kuuminta kärkeä/hottia edustava ryhmä.

Saatoin ehkä hieman liioitella, mutta päätimme että koska kohderyhmämme ovat pääasiassa lukiolaisia tulee meidän olla mediaseksikäs organisaatio. Eli paljon tiilien heittelyä, kettutarhaiskuja ja SUURmielenosoituksia. Jep, taas liioittelua.

Olen myös suunnitellut SUURMIELENOSOITUKSEMME suunnittelua. Suunnitelma on seuraava:
- Aluksi kootaan 10-15 hengen ydinryhmä. (kokoontuu ensi torstaina.)
- Näille osoitetaan omat vastuualueet, kuten tiedotus tai kauppakorkeakoulun mobilisointi.
- Jokainen vastuualueen koordinoija kokoaa itselleen toimijaryhmän, jonka avulla saavuttaa asetetut tavoitteet.
- Suurin osa toiminnasta tähtää eri tahojen mukaan saantiin.
- Tähän pyritään suorilla yhteyksillä ja yhteydenotoilla. Tarkoituksena on myös kirjoittaa räätälöityjä kutsuja eri ihmisryhmille.

Pohdin myös mitä SUURMIELENOSOITUS mahtaa tarkoittaa ja tulin siihen tulokseen, että kyllä siinä on puhuttava kymmenistätuhansista osallistujista.

Ja helpostihan sellainen määrä populaa paikalle saadaan.

Ei kommentteja: