lauantaina, lokakuuta 07, 2006

Matkakuumehoureilua


Istuin tuossa asuintoverieni kanssa "aikakoneessa" eli olohuoneessamme. Keskustelimme matkailusta.

Ehdototetut matkakohteet vaihtelivat lähimaastosta, Norjan kautta Kiinaan. Matkustuskeinot pysyivät kuitenkin sietokyvyn rajoilla, koska lentämien pystyttiin pitämään suunnitelmien ulkopuolella.

Vahvimmaksi ideaksi taisi lopulta nuosta Norjaan suuntautuva lifti-vaellusretki. Kuulin viimeviikolla paljon hyvää liftaamisesta ja tekisi mieli kokeilla pääseekö tällä metodilla todella ylittämään maantieteellisiä etäisyyksiä.

Kun lentokoneilu on pois laskuista joutuu painimaan aikataulu ongelman kanssa. Esimerkiksi jos näkisi tarpeelliseksi lähteä Mongoliaan hengaamaan paikallisten paimentolaisten kanssa ja kulkeutua paikanpäälle junalla, niin homma ei taida ihan muutamassa päivässä hoitua. Tulimmekin siihen tulokseen, että ei sitä aikaa ole koskaan ellei sitä itse ota.

Toisaalta ehkä sitä pitäisi vain tyytyä vähempään. Esimerkiksi matkaan, jonka pystyisi suorittamaan omilla ruumiin voimillaan, kuten pyörä- tai kanoottiretki.

Tai voisi vaan lähteä kiertämään Suomea... Ja mielellään mahdollisimman kaukkaa!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Cimo antaa vinkkejä EU –nuoriso-ohjelmaan, Euroopan unionin Nuoriso-ohjelman tavoitteena on nuorten oma aktiivinen toiminta joko paikallisesti, kansallisesti tai kansainvälisellä tasolla.

Ohjelmasta rahoitetaan kouluajan ulkopuolella tapahtuvia hankkeita, joilla pyritään edistämään nuorten vastuullisuutta, aktiivisuutta ja suvaitsevaisuutta.

http://www.cimo.fi/Resource.phx/cimo/eunuoriso/nuoriso-ohjelma.htx

Nuoriso-ohjelma on tarkoitettu kaikille 15-25-vuotiaille nuorille (paitsi vapaaehtoispalvelun alaohjelma 18-25-vuotiaille), kaikenikäisille nuorten kanssa toimiville henkilöille sekä yleishyödyllisille organisaatioille.


Hakuaika päättyy 1.marraskuuta
(1.2./07 - 30.6./07 alkavat projektit)

Kenties ryhmän kanssa tehtävä matka keskustelemaan kohdemaan nuorten kanssa ympäristönsuojelun käsitteistä ja käsityksistä?

Olli

Ville-Veikko Mastomäki kirjoitti...

Hyvä että luin tämän kommentin juuri nyt 1.11.

Voisi sanoa ett hieman siinä jälkimmäisessä junassa. ;)

Nähdään synttäreilläsi.