torstaina, joulukuuta 28, 2006

Joulun taigaa!

Nyt voisi kuvitella, että kirjoittaisin jotain metsäaiheista, mutta ei. Kunhan vain keksin jonkun otsikon, jossa olisi edes joku koukku. Joulun taigan hakkuista voi lukea kylläkin Tuman blogista.

Joulu meni tietysti leppoisissa sukuloinnin merkeissä. Isovanhemmat olivat jälleen olleet huolestuneita ääresverenkierrostani(<-Hannalta varastettu ilmaisu) ja kutoneet/ostaneet minulle aika läjän uusia hanskoja, tumppuja ja sukkia. Pystyn myös nyt jatkamaan valokuvauksen jaloa taidetta, koska sain suvulta kamerarahat lahjaksi. Kävinkin eilen kuluttumassa sen verran, että hankin kyseiseen harrastukseen vaadittavan instrumentin.

Hesari oli tehnyt tutkimuksen, jonka mukaan yli puolet pääkaupunkiseudun asukeista haluaisivat rauhoittaa Helsingin keskustan yksityisautoilulta. Toivottavasti tämä nyt heijastuu myös kaupungissa tehtäviin päätöksiin.

Olimme juuri eilen kämppiksieni kanssa kävelyllä Turun keskustassa ja havaitsimme jälleen kerran, että kyllä juuri autoliikenne on selkeästi eniten keskustan ja muunkin kaupunkimiljöön ilmipiiriä häiritsevä tekijä. Edes Turussa paljon harrastettu oksettavat uudisrakennelmat(käy katsomassa Wiklundin talo tai KOP-kolmio) eivät onnistu pilaamaan kävelyreissua liikenteen mekkalan ylitse.

Tulimme nopeasti tulokseen, että vähintään viisi korttelia Kauppatorilta jokaiseen ilmansuuntaan tulisi rauhoittaa yksityiskärryiltä ja muuttaa kävelykeskustaksi. Bussit tulisi siirtää jonnekin muutaman korttelin päähän torista, koska ei kaupungin keskustori ole mikään linja-autojen kokoontumisajomesta. Koska nämä toimenpiteet saattaisivat ajaa laiskimmat Myllyyn niin päätimme, että Myllyn ja kaikkien muiden "huonojen ideoiden puistojen" rakentaminen tulisikin kieltää tuota pikaa. Kauppatorin lisäksi Tuomikirkon ympäristöstä tulisi häätää jokainen nelirenkainen mekkaloitsija. Raitsikat pitäisi myös saada takaisin.

Jos kukaan on käynyt näissä niin kutsutuissa Keski-Euroopan kulttuurikaupungeissa, on helppo huomata, että jokaisessa niistä on jonkinkokoinen kävelykeskusta, jossa on tilaa itse ihmisille. Tällainen olisi ihan mukava järjestää Turkuunkin ennen vuoden 2011 kultturipääkaupunkipestiä.

Jos kaipaatte halpaa elämysmatkaa niin käykää lukemassa Hehkutusta Aikakoneesta.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Skanssiinhan valmistuu lähivuosina uusi ostosparatiisi, joka entisestään vähentää keskustan haluttavuutta ostospaikkana. Skanssin "ilmaiset" parkkipaikat houkuttavat ihmisiä. Ja se, ettei kauppakeskuksissa vahingossakaan tarvitse törmätä kulttuuriin tai mihinkään muuhun yllättävään ja kulutusyhteiskuntaa kritisoivaan asiaan.

Sitäpaitsi keskustassa on paljon antiikkia ja muuta vanhaa tavaraa myyviä liikkeitä. Kuka dynaaminen ihminen muka haluaisi muiden käyttämiä kuluneita tuotteita? Uutta sen olla pitää. Ja mieluiten joka vuosi. Monta kertaa.