torstaina, marraskuuta 23, 2006

Äiti, älä osta mitään.

Tämä vastine on julkaistu 23.11. kuuluisassa Turkulaisessa Sanomalehdessä "Turun Sanomissa"


Äiti, vie minut poniajelulle!

Sari Miettunen kirjoittaa kuluttamisesta ja Älä osta mitään –päivästä kolumnissaan Turun sanomissa (19.11.06). Miettusen kirjoitus ei kuitenkaan käsittele lainkaan kulutuskriittisen liikkeen motiiveja tai tavoitteita, vaan tuomitsee liikkeen nuorison haihatteluksi.

Kulutuskriittisyyden ideahan ei ole syyllistää ihmisiä, vaan kannustaa heitä ekologisempiin ja eettisempiin kulutustottumuksiin. Tämän hetkinen länsimainen kulutuskeskeinen elämäntapa on ympäristön kannalta kestämättömällä tasolla. Jos kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat yhtä paljon kuin keskivertosuomalainen, tarvittaisiin neljän maapallon materiaali-, energia- ja pinta-alavarannot. Eikö tämä jo täytä kerskakulutuksen tunnusmerkit?

Ympäristöongelmien lisäksi kulutuskriittinen liike on huolissaan kolmannen maailman työläisten työolosuhteista. Suurin osa Suomeen tuoduista tuotteista on tuotettu sellaisissa työolosuhteissa, joita me suomalaiset emme kotimaassamme hyväksy.

Älä osta mitään –päivän tämän vuoden teemana onkin: Elämyksiä ostamatta! Tällä tarkoitetaan kulutuksen korvaamista elämyksillä, kuten ajanvietolla ystävien kanssa tai musiikkikonserttiin menoa sen sijaan, että ostaisi lapsityöläisen valmistamat uudet korkokengät tai laittomasti kaadetusta sademetsäpuusta tehdyt ja tänne lentokoneella rahdatut parveketuolit.

Anna siis tänä jouluna lähimmäisellesi turhan krääsän sijasta, jokin mukava yhteinen elämys!

Jonas Biström
Ville-Veikko Mastomäki
Turun Maan ystävät

Jos jostain löydät Turkkarin viime sunnuntain numeron niin tuo Miettusen kolumni on ihan taattua tavaraa! Kannattaa etsiä.

Ai niin. Tunnettu Turkulainen ajattelija ja kansalaisaktiivi Ville-Veikko Mastomäki luennoi ja keskustelee kansalaisten kanssa ilmastonmuutoksen oikeudenmukaisuus kysymyksistä tänään nuorisokeskus Vimmassa puoli seitsemältä. Jälkeenpäin Saanan luona ehkä glögiä ja pipareita, ehkä ei.

Älä jätä väliin!

3 kommenttia:

Vesa kirjoitti...

Mainio vastine, mutta liekö tässä yhteydessä kuitenkaan kyse vebleniläisestä kerskakuluttamisesta, vrt. teos "Joutilas luokka"? ;-)

Elina kirjoitti...

Tuo mainostettu turkulainen ajattelija luennoi ja keskusteli kansalaisten kanssa varsin mainiosti eilen Vimmassa. Olitte Katrin kanssa molemmat karismaattisia puhujia. Inspiroiduin vielä illalla lukemaan lisää päästökaupasta ja uusiutuvan energian syöttötariffeista. Kiitos inspiraatiosta!

Ville-Veikko Mastomäki kirjoitti...

Tämä karismaattinen puhuja luennoi kyllä aivan liian nopealla temmolla, pitämättä edes hengähdystaukoja ja antamatta yleisölle hetken rauhaa ajatella, mitä oikein sepitin. Mutta kiitos kaunis kehuista.

Oli muuten tosi jees, että meitä omia jaksoi tulla sinne niinkin monilukuisina.