maanantaina, lokakuuta 11, 2010

Ympäristö- ja kaavalautakunnan opintomatka Tanskaan ja Ruotsiin

Kun kerran opintomatkalla oltiin niin tässä lyhyesti herkut tuolta reissulta.

Muu lautakunta lensi paikalle, mutta 2/3 vihreästä ryhmästä päätti taittaa tämän semilyhyen matkan laivalla ja junalla ympäristösyistä. Tämä antoi mahdollisuuden viettää kaunista sunnuntaipäivää Tukholmassa ja käydä tarkastamassa kuuluisa Hammarby sjöstadin alue.

Paikka oli, kuten legenda kertoo, mallikkaasti suunniteltu ja täynnä erilaisia matalaenergiataloja aurinkopaneeleineen. Erityistä huomiota kiinnitti liikennejärjestelyt. Alueen halki kulki yksi suurempi bulevardimainen katu, jonka keskellä kulkee pikaraitiovaunu, yhdet autokaistat suuntaansa, sekä reippaankokoiset kävely- ja pyöräilytiet. Parasta oli jatkettujen jalkakäytävien käyttö, joita suvaitsisi Suomeenkin alkaa rakentaa.

Ympäristöystävällisen liikennesuunnittelun lisäksi, tai oikeastaan sen vuoksi, suurin osa alueesta oli autoilulta suojassa ja hyvin miellyttävää miljöötä. Rannat oli jätetty kokonaan julkiseksi tilaksi ja ne olivatkin ahkerassa ulkoilukäytössä.
Pähein yksittäinen rakennus oli Köpiksessä sijaitseva renkaan muotoinen opiskelija-asuntola. Sana asuntola ei tosiaan tee oikeutta tälle rakennukselle. Asuntola on niin suosittu, että opiskelijat joutuvat jonottamaan lähes viisi vuotta päästäkseen sisään. Julkisivustolla sijaitsevat asunnot ja yhteiset tilat avautuvat sisäpihalle. Jokaisessa rapussa asui muistaakseni kuusi opiskelijaa, joilla on yhteiset keittiö- sekä sosiaalitilat. Alakerroksessa olevan tilan osa oli muuttanut punttikseksi osa lautapelitilaksi... ja osa tietysti epäviralliseksi baariksi ;)
Sisäpihan nurtsi on kuulemma lämpiminä vuoden aikoina täynnä lukevia ja biknikkaavia opiskelijoita ja loput hengailee lukuisilla sisäpihalle avautuvilla terasseilla. Ja tietysti fillareille oli katutasossa sisään ajettavat parkkitilat. YTHS:n Ikituurin torni on ihan hyvä startti laadukkaampaan rakentamiseen, mutta matkaa kuulkaa on vielä.

Kuumimman alueen tittelistä kilpailevat rintarinnan Köpiksen Slusholmen sekä Malmön BO01 asuntomessualue.
Slusholmen oli kovan rahan, ja siis kalliiden asuntojen, alue, jossa teemoja oli otettu ainakin Hollannista kanaalien ja kapeiden nelikerroksisten rivitalojen muodossa. Alue tarjosi vastauksen kysymykseen "Osataanko nykyään enää rakentaa hyvän näköisiä asuinrakennuksia?". Ja vastaus oli siis KYLLÄ!
Alueen kaikki autoliikenne oli rajoitettu ulkoreunoille ja rakenteellisiin parkkitiloihin. Sisäpihat olivat yhtenäisiä ja koostuivat lähinnä viher-, leikki- ja vapaa-ajanalueista. Alueen keskellä kulki leveä kävely/pyöräilykatu ja joka suuntaan meni kanaaleja, joissa porukalla oli kanootteja ja muita vesipelejä. Tanskalaisena erityispiirteenä oli muuallakin Köpiksessä nähdyt lattiastakattoon-ikkunat.
Malmöön BO01 on vuonna 2001 valmistunut asuntomessualue, jonka teemana oli ekologinen rakentaminen. Alueen asunnot on pyritty rakentamaan alle 120 kWh/m2 kuluttaviksi, alueen lämpö tulee maalämmöstä ja sähkö tuulivoimasta (Suomessa A-luokkaan pääsee jos rakennus kuluttaa alle 150 kWh/m2). Alueen rakenne muistuttaa kuulemma keskiaikaista kaupunkia ja olikin hyvin ihmisen kokoista. Nopeusrajoituksia ei alueen sisällä olisi tarvittu, koska hupaisasti mutkittelevat tiet eivät antaneet mahdollisuuksia yli 15 km/h nopeuksiin.
BO01 alueen kruunu on tietysti The Turning Torso tornitalo, joka kurottaa 54:llä kerroksellaan yli 190:een metriin. Tästä on vaikea sanoa mitään, joten annettaan kuvan kertoa ne päälle tuhat sanaa...

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä kävin siellä lautakunnan kanssa 2001, niiden Bo01 messujen aikaan. Vaikuttava mesta. Mun käsittääkseni toi torso pyörii, tai niin oli tarkoitus. Aamukaffe itään ja päivällinen länteen. Mahtaako näin olla?

Katri

Ville-Veikko Mastomäki kirjoitti...

Joo mäki oon kuullu saman huhun joskus, mut eihän se mitään pyöri :)

Moskovaan, ja muutamaan muuhun mestaan, ollaan tekemässä sellaisia, joissa jokainen kerros pyörii.

nimim. kysynpä vaan kirjoitti...

Moskovan Moscow City -alueen torni pyörii kaiketi vielä kerroksen omistajan päättämään tahtiin...

Ville-Veikko Mastomäki kirjoitti...

Joo se kai meni sillee, et ylimpien kerrosten huoneistojen omistajilla on oikeus käännellä kerrostaan (alemmissakerroksissa asunnot eivät ole koko kerroksen kokoisia, yllättäen ;)) miten huvittaa, mutta muut kerokset kääntyilevät joidenkin koreografioiden mukaan.

Maija kirjoitti...

Yhyy! Miksei Suomessa ikinä?! Mä haluun asumaan tonne, mihin tahansa noista alueista! Paitsi en huojuvaan, eiku pyörivään torniin.

Martti Tulenheimo kirjoitti...

Helsingissä jatketut jalkakäytävät ovat saamassa myötätuulta purjeisiinsa. Paitsi, että ne parantavat liikenneturvallisuutta ja lisäävät asuinkatujen viihtyisyyttä, niitä on helpompi pitää kunnossa kuin suojatieylityksiä. Jatkettu jalkäkäytävä kun jatkuu saman korkuisena ajoradan yli, mikä vähentää reunakivien määrää. Reunakivet puolestaan ovat kunnossapidon kannalta kompastuskiviä, ihan konnkreettisesti.