torstaina, helmikuuta 05, 2009

Autopaikkojen oikeus ja kohtuus vai rikos ja rangaitus


Suuri onnellisten kaupunkien suunnittelija Qtea puhui minulle taannoin viisaita, siitä miten autottomat kerrostaloasukit joutuvat maksamaan autoilijoiden parkkipaikoista kovan hinnan(esim. jossain turkulaisessa taloyhtiössä on pakko ostaa asunnon yhteydessä 5000 euron parkkiruutuosake riippumatta siitä omistaako auton vai ei).

Useimmiten tätä parkkiruudun kustannusta ei ilmoiteta erikseen ja se jakaantuu tasan kaikille taloyhtiön asukeille. Minua henkilökohtaisesti ei kuitenkaan pyöräilijänä huvittaisi maksaa minulle turhista ja lähinnä piha-alueemme maisemaa pilaavista parkkiruuduista penniäkään.

Kyselin siis viisaammiltani miten tähän voisi vaikuttaa kaavoituksessa ja ikävä kyllä asia on (Turussa ainakin) rakennuttajan päätettävissä eli demokraattisen päätöksenteon ulottumattomissa. Kaavassa sen sijaan voidaan päättää kuinka monta autopaikkaa neliötä kohden on minimissään tai maksimissaan rakennettava (esim. vähintään 1,5 paikkaa 80 neliötä kohden).

Me kevyesti ja joukolla liikkujat joudumme siis tulevaisuudessakin maksamaan kärryilevien sikakalleista parkkineliömetreistä... nice :/ Mutta ainakin aion Ympäristö- ja kaavoituslautakunnassa vaatia parkkiruutujen vähentämistä keskusta-alueella.
Vaihtoehdoksi voisi tarjota 5 kertaa vähemmän parkkeja ja omien autojen sijaan Car sharing:ia, joka eurooppalaisten tutkimusten mukaan vähentää mukana olevien ihmisten autoilua seitsemäsosaan :)

keskiviikkona, helmikuuta 04, 2009

Blogit on NIIN vuodelta 2007, mut jatkan silti!

Nyt aion (otsikosta huolimatta) esittää kunnollista ja luotettavaa kunnallista luottamushenkilöä ja jatkaa elämäni (sen julkisen osan, henk.koht. vuodatusta ei heru) raportoimista tällä foorumilla.

KANSA suuressa viisaudessaan on valinnut minut viralliseksi Turkunaamaksi seuraavin tittelein: Vihreiden toinen varavaltuutettu (pääsen osallistumaan huhun mukaan noin joka toiseen valtuustoon) sekä Ympäristö- ja kaavoituslautakunnan varsinainen jäsen.

Tuon edellä mainitun ymppä- ja kaavoituslautakunnan ensimmäinen kokous oli tiistaina ja sujui hyvin rauhallisissa merkeissä. Päätimme muutamista pienehköistä kaavoista, joista ehkä mielenkiintoisin oli Hirvensalon korpeen bygattava 170 hengen omakotitaloalue.
Tässä vaiheessa kun osayleiskaavasta on jo päätetty on tietysti hiukan myöhäistä ruveta vinettämään, mutta kyllähän tuo metsikköön peintalojen rakentelu on ihan s#%&#@£$n tyhmää! Ainoa parannusehdotus, jonka kyseiseen Toijalan kaavaan voisi keksiä on... no hylkäys :)

Katsotaanpa millaisen esityslistan postilaatikko on tänään ens viikon kokousta varten sylkäissyt.

Sen pituinen se.. jatketaan kun tulee jotain asiaa.