Tämä kirjoitus aloittaa uuden juttusarjan, jonka teemana ovat utopiat. Wikipedia opastaa meitä seuraavasti: "[..] termi utopia on laajentunut tarkoittamaan yleisesti jonkun henkilön ihannekuvaa yhteiskunnasta ja siitä, kuinka asioiden tulisi olla." Juuri tästä kirjoitussarjassa on kyse.
Utopia-teeman alla aion ottaa reilusti erivapauksia kirjoittaa päättömiä, mahdottomia, toteuttamiskelvottomia ja epärealistisia visioita yhteiskunnasta ja koko hoidosta. Katson siis etteivät psykologian, talouden tai ehkäpä edes fysiikan lainalaisuudet sido minua tämän kirjoitussarjan alla ja myönnän siis itselleni luvat hahmotella utopioita aivan vapaasti.
______________________________________________________________________
Kirjoitussarjan ensimmäinen osa käsittelee tekijänoikeuksia. Tietoyhteiskunnan hakiessa muotoaan juuri tämä aihe on synnyttänyt runsaasti poliittista keskustelua ja se on siksi kiinnostava aihe tarkasteltavaksi erikseen.
Tekniikan kehitys on tuonut meille uusia mahdollisuuksia informaation digitalisaation muodossa. Informaatiota, kuten tekstiä, kuvia, musiikkia ja elokuvia voidaan nykyään monistaa periaatteessa kustannuksitta. Rajallisesta resurssista on tullut rajaton.
Utopiassa tämä teknologiahyppy on mahdollistanut kaiken informaation vapaan käytön. Kenellä tahansa on mahdollisuus kuunnella mitä tahansa musiikkia, lukea haluamansa kirjaa tai lehteä ja katsoa haluamaansa elokuvaa. Eikä tämä toimitus ole keneltäkään pois, koska kyseessä on rajaton resurssi. Informaatiosta on ihmisille hyötyä. Tämä hyöty konkretisoituu esimerkiksi viihteen ja tarpeellisen tiedon muodossa.
Kun ymmärrämme tämän, voimme todeta seuraavaa: Informaation tuoma hyöty on sitä suurempi mitä useammalla on mahdollisuus käyttää sitä, ja mitä enemmän informaatiota kullakin on käytettävissä. Optimitilanne on siis sellainen, jossa jokaisella on mahdollisuus käyttää mitä tahansa informaatiota niin paljon kuin haluaa. Teknologisesti tämä on jo mahdollista, ja utopiassa asia on tietysti juuri näin.
Nykyään tähän rajattomaan resurssiin käsiksi pääsee lähinnä kuluttamalla rajallista resurssia, rahaa. Tämä tietysti johtuu siitä, että informaation tuottamiseen on usein käytetty rahaa. Kerran tuotettu informaatio on kuitenkin rajaton resurssi.
Utopiassa järjestelmä voisi toimia esimerkiksi seuraavalla tavalla (varoitus herkkänahkaisille: melkoisen sosialistinen malli tiedossa):
Tässä mallissa - joka ei ole oma keksintöni, vaan jonkinlainen hybridi ehdotetuista ideoista - jokainen yhteiskunnan asukki maksaa informaationtuottoveroa osana progressiivista tuloveroa. Nämä varat kerätään omaan budjettimomentin alle.
Rahat jaetaan informaation tuottajille useamman metodin avulla:
Ensinnäkin kaikki yhteiskunnan jäsenet kykenevät osoittamaan arvostusta tai likettämistä mitä tahansa informaatiota kohtaan, kuten Facebookissa konsanaan. Näiden perusteella jaetaan informaation tuottajille viikoittaista, kuukausittaista tai vuosittaista korvausta informaation tuottamisesta.
Tässä suureksi eduksi voidaan laskea kulutusvaikuttamisen demokratisoituminen, kun rajallisen resurssin, rahan, vaihdosta siirrytään rajattoman resurssin, arvostuksen, jakamiseen. Näin ollen jokaisella yhteiskunnan jäsenellä olisi samat mahdollisuudet vaikuttaa tuotettavaan informaatioon, verrattuna nykytilanteeseen, jossa rikkaammilla on suuremmat mahdollisuudet ”tukea” haluamaansa informaation tuottoa ostamalla informaatiota.
Toinen osa rahoista taas jaetaan jonkinlaisen kulttuurivaliokunnan ja paikallisten kulttuurilautakuntien toimesta. Näiden valio- ja lautakuntien jäsenet olisivat osaksi demokraattisesti valittuja luottamushenkilöjä ja osittain eri informaatiotuotantoalojen asiantuntijajäseniä.
Näin utopiassa saavutetaan maksimaalinen hyöty/hyvinvointi/onnellisuus informaation käytössä sekä kyetään rahoittamaan informaation tuotanto.
Jep, aivan utopistinen, ja sosialistinenkin, mutta myös melko hyvä.
Kirjoitus on osa U = UTOPIA kirjoitussarjaa, jossa esitellään utopioita paremmasta yhteiskunnasta
3 kommenttia:
Arvon VV!
Mitenhän tällaisen verotussysteemin voisi toteuttaa globaalilla tasolla? Lähes kaikki informaatio kuitenkin tuotetaan jossain muualla kuin täällä. Ja motivoisiko systeemi informaationtuottajia, kuten elokuvatuotantoyhtiöitä, multimiljoonatuotantoihin?
Mielestäni Spotifyn kaltaiset ohjelmat tulevaisuuden informaation jakajia, ja konseptia tulisi soveltaa muuhunkin kuin musiikkiin. Nämä pitäisi saada kuitenki kannattaviksi myös tuottajille.
Arvon anonyymi!
Vastaus ekaan on kai - ei mitenkään :) Ja järjestelmäähän voisi tietysti säätää siten että se kannustaa enemmän suurtuotantoihin tai enemmän ruohojuuritason tuotantoon. Riippuen 1. siitä miten suuri osa kokonaisrahasummasta olisi liketys/arvostus-momentilla (oletuksena että Terminator saa enemmän tykkäyksiä kuin puolalaiset taideleffat) ja 2. millä perusteilla ja mihin produktioihin valio-/lautakunnat rahojaan jakaisivat.
Oot varmasti tossa spotifyargumentissa oikeassa ja jossain TED-videossa, joku fiksu myös tällaisesta puhui. Se että tuottaako spotifyformaatti tarpeeksi rahaa myös tuottajille on kysymys johon en osaa vastata.
Ja siis vielä lisäyksenä edelliseen. Kyllähän tuollaisen verotussysteemin saisi pystyyn, kun olisimme ensin saaneet perustettua sen United states of Planet Earth -valtion.
Lähetä kommentti